Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mies haluaa peppuseksiä, minä en.

Onksneuvoja

Miten saan kummatkin tyytyväiseksi?

Mies pitää peppuseksistä ja on ottanut aiheen esiin uudelleen ja uudelleen. Koska ajatus ei viehttänyt, kieltäydyin, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan.
Siinä ei ollut mitään miellyttävää, vaikka liukkaria oli paljon, se pippelin tunkeminen sinne pyllynreikään sattui julmetusti ja pientä repeilyäkin tuli joka ilmeni sitten verenä ja kakkaaminen sattui sairaasti jälkikäteen. Koko yhdynnän ajan oli sellainen tunne, että oot juuri käynyt tosi helpottavalla jättikakalla mutta sitten joku työntääkin sen pökäleen takaisin, yhä uudelleen ja uudelleen. Lisäksi kikkeli pumppaa sinne peppuun sitä ilmaa, sen huomaa kivoina peppupanopieruina ja jälkikäteisinä ilmavaivoina.

Koska en halunnut olla nössö, suostuin vielä kahdesti uudelleen mutta lopputulos oli sama. Kummassakin tapauksessa esilämmittely oli hyvää, se ei tosin kohdistunut sinne pyllyyn, koska en halunnut.

Ja ainiin, en myöskään pitänyt kovin seksikkäänä sitä, kun sitä kakkaa tosiaan tulee sieltä peppureiästä. Olin vielä tyhjentänyt itseni peräruiskeella ja vedellä sekä peseytynyt hyvin.

Mies haluaa silti kokeilla vielä lisää, sanoo että voisin alkaa nauttimaan siitä. Hän ehdotti esileikiksi mm. sormen työntämistä peppuun. En lämmennyt vielä ajatukselle.

Onko teillä heittää mitään ideoita jotta kummatkin olisi tyytyväisiä?

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lsölksaöldkö

      Kaappihomo, käske mennä miehiin, ne antaa kyllä mukisematta.. suorastaan vaatii!

    • fggghhj

      Kaikki ukot on homoja jotka lykkii toista perseeseen hyi helvetti

    • Testauttakaa_ukkonne_mm

      No miesten (bi/ homot) ja transujen kanssa aviomiehet harjoitteleekin ja kun makuun päässeet niin vaimonkin anus halutaan käyttöön! Tottakai!
      Voi kun te kiltit perheenäidit tietäisitte missä kaikkialla miehenne luuhaa, ja teidän poissa ollessa ja tietämättä!
      "Työmatkat", mökkireissut, yksin kotiin jäämiset vaimon ja lasten ollessa muualla lomilla tms., ravitolareissut "poikain kaa", jne.!

      • Huhheijjakkaa

        Eikä unohdeta "lenkkeilyä, uimista, kuntosalia..." Onhan tuo kyllä aika homoa


      • Pullistellaan

        On on... monille riittää jopa katselu ja toisten vartaloiden tarkkailu. Mitäs se lihasten pullistelu tms. toisille lopultakaan on, siis miesporukassa.


    • peppuli

      Pylly pitää lämmitellä esileikissä sormella runsaan liukkarin kanssa. Varovasti sormettamalla sulkijalihakset rentoutuvat ja voit huomata että se tuntuukin hyvältä sillä peppu on tuntoherkkää aluetta. Kun olet rentona niin miehen pitää tulla sisään hitaasti ja varovasti. Jos yhtään sattuu niin pitää lopettaa ja hetken päästä kokeilla uudestaa.

      Jolle miehelläsi ole aivan valtavaa kalua se luiskahtaa kyllä sisään niin että et huomaakaan. Itse olen mies joka on saanut dildon sisäänsä mutta en ole kokenut koskaan eturauhas orgasmia. Naisilla ei tietysti ole eturauhasta mutta kokemukseni mukaan peppuun saaminen tuntuu kuitenkin todella hyvältä.

    • ffghhjj

      Kaikki ukot jotka poraa akkaa perseeseen on piilohomo turha väittää muuta

      • Se_pieni_ero_mutta

        Biilohomoko, bi on eri kuin on homo tajutkaa jo viimein sekin asia!
        Eli verrataan ruisleipä ei ole ranskanpulllaa jne.! Mutta molemmat syötävää!
        :DD


    • uytrewq

      paskat ole poraan akkkaa perseeseen koska pillu onniin väljä ettei kumpikaan siitä nauti akka saa orkkuja kun kairaan sitä hanuriin

      pilluun en ole vuosikausiin laskenut mälliä enää ja molemmat olemme tyytyväisiä

    • ehdotus34

      Kokeile vielä kerran siten, että esileikki kohdistuu sinne pyllyyn. Se lihas pitää hitaasti lämmitellä, ettei satu. Jos lämmittelynkin jälkeen sattuu niin selitä miehellesi tilanne. Kyllä tervejärkinen ihminen ymmärtää.

      • jkhashdas

        Niin, tai sitten käsket miehes antaa persettä jollekin samaa kokoluokkaa olevalle homppelille, sen jälkeen mieskin tietää miltä se oikeasti tuntuu ja miten homma pitää hoitaa...


    • Pulloa

      Kun vanhemmat miehet hakivat pullon. Piti mennä juomaan. Kun sai housuni pois ja nai pyllyyn niin ei tarvinnut mistään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe