Heiiii!
Oon 13-vuotias tyttö Keski-Suomesta. Viimeisimmän reilu 2 vuoden aikana oon kärsiny muutamista "mielenterveys" -ongelmista.
Mun oma kokemus näiden kanssa:
Vanhemmat eros kun olin 4-vuotias. Olin tosi herkkä lapsi jtn. jonkinlaista masennusta jo varhaislapsuudessa oli. Oon ollut aina tosi ujo, herkkä ja hiljainen, mutta tietämättäni mulla on ollut paniikkihäiriö jo n. 7 vuoden ikäisenä.
Mulla oli ollut ihan hyvä lapsuus. Ujous, stressi, yksinäisyys ja jännitys piinas mua, mutta en niistä lapsena osannut välittää.
Mutta sitten olin 5. luokkalainen ja muistan et iltasin ajatukset alko olee tosi synkkiä. Mä sairastuin anoreksiaan ja muutaman kuukauden jälkeen masennukseen. Aloin viiltelemään ja olin todella itsetuhoinen. Puhuttiin sitten koulun terveydenhoitajan kanssa ja ajateltiin et meen käymään psykologilla /koulukuraattorilla ja koululääkäri laitto mulle lähetteen lasten psykiatriselle jossa sitten kävinkin pari kertaa.
Yhtäkkiä mua alko ahdistaa kun kaikki ties mun ongelmista ja niistä puhuttiin koko ajan. Vannoin kaikille et kaikki on nyt muuttunut ja yritin muuttaa elämän tyyliäni. No 4kk myöhemmin aloin masentumaan koulun alettua taas. Ruokaongelmat, viiltely yms. alko taas, mutten kertonu kellekkään. Olin masentunut, itsetuhoinen ja kärsin unihäiriöistä. Kävin kuitenkin vielä lasten psykiatrisella muutamii kertoi ja kun kysyttiin miten menee sanoin että välillä hieman stressiä ei muuta. Käyntejä useennettiin hieman. Mä en voinu hyvin, vaan tosi huonosti. Pienillä kalori ja unimäärillä. Koulu masensi. Sitten mulle annettiin masennus /mielialalääkkeitä ja obamoxia ahdistukseen. Käytin myös melatonia uneen.
Muutaman kuukauden päästä pari viikkoo ennen joulua mut lähetettiin 250km päähän lasten psykiatriselle osastolle. Tilanne oli kuulemma niin kriittinen. Mä kotiuduin kuitenkin sen jälkeen ja lupasin yrittää. aikaa meni monia viikkoja, päiviä, kuukausia ja nyt vihdoin 2kk ilman teriä ja paljon paremmin menee.
Haluun vaan saooo et miten hankalaa se ikin onkaan, se kääntyy viel hyvin päin.
Oon 13-vuotias tyttö Keski-Suomesta. Viimeisimmän reilu 2 vuoden aikana oon kärsiny muutamista "mielenterveys" -ongelmista.
Mun oma kokemus näiden kanssa:
Vanhemmat eros kun olin 4-vuotias. Olin tosi herkkä lapsi jtn. jonkinlaista masennusta jo varhaislapsuudessa oli. Oon ollut aina tosi ujo, herkkä ja hiljainen, mutta tietämättäni mulla on ollut paniikkihäiriö jo n. 7 vuoden ikäisenä.
Mulla oli ollut ihan hyvä lapsuus. Ujous, stressi, yksinäisyys ja jännitys piinas mua, mutta en niistä lapsena osannut välittää.
Mutta sitten olin 5. luokkalainen ja muistan et iltasin ajatukset alko olee tosi synkkiä. Mä sairastuin anoreksiaan ja muutaman kuukauden jälkeen masennukseen. Aloin viiltelemään ja olin todella itsetuhoinen. Puhuttiin sitten koulun terveydenhoitajan kanssa ja ajateltiin et meen käymään psykologilla /koulukuraattorilla ja koululääkäri laitto mulle lähetteen lasten psykiatriselle jossa sitten kävinkin pari kertaa.
Yhtäkkiä mua alko ahdistaa kun kaikki ties mun ongelmista ja niistä puhuttiin koko ajan. Vannoin kaikille et kaikki on nyt muuttunut ja yritin muuttaa elämän tyyliäni. No 4kk myöhemmin aloin masentumaan koulun alettua taas. Ruokaongelmat, viiltely yms. alko taas, mutten kertonu kellekkään. Olin masentunut, itsetuhoinen ja kärsin unihäiriöistä. Kävin kuitenkin vielä lasten psykiatrisella muutamii kertoi ja kun kysyttiin miten menee sanoin että välillä hieman stressiä ei muuta. Käyntejä useennettiin hieman. Mä en voinu hyvin, vaan tosi huonosti. Pienillä kalori ja unimäärillä. Koulu masensi. Sitten mulle annettiin masennus /mielialalääkkeitä ja obamoxia ahdistukseen. Käytin myös melatonia uneen.
Muutaman kuukauden päästä pari viikkoo ennen joulua mut lähetettiin 250km päähän lasten psykiatriselle osastolle. Tilanne oli kuulemma niin kriittinen. Mä kotiuduin kuitenkin sen jälkeen ja lupasin yrittää. aikaa meni monia viikkoja, päiviä, kuukausia ja nyt vihdoin 2kk ilman teriä ja paljon paremmin menee.
Haluun vaan saooo et miten hankalaa se ikin onkaan, se kääntyy viel hyvin päin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jaa?
Mä luulin että tuli kirveshurmaaja ja hosu kaikki.
Siis oikeesti. https://www.youtube.com/watch?v=dqELYB7sxp4
Älkää kualko. Rakastan teitä kAIKKEA. Paitti naZZeja. Syövät. Hm.
Puss&Blezzz&GubbA,dfgh67
Hienoa sinulle fiksunoloinen nuori. Ei sinulta aivonystyröitä ainakaan puutu. Vaikka on ollut vaikeaa niin sinulla on silti usko, että tästä selvitään ja mennään eteenpäin. Aika harvalla meistä on ihan helppo elämä.
Menestystä jatkossa ja jos tulee vaikeata, niin rohkeasti vain apua ja tukea hakemaan.