Näin viisikymppisenä olen havahtunut tajuamaan, että varmaan loppuun saakka joudun olemaan ilman ystäviä. Aina ollut yksin, jotenkin aina jään ulkopuolelle. Aina ei kavereita kaipaisikaan. Mutta joskus, aina joskus olusi mukava rupatella. En vain osaa ystävystä. Olen kaikin puolin ok muuten, en vain osaa ystävystä.......
loppuun asti yksin
näillä.mennään
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Samanlaista minullakin; olen melkein viidenkymmenen. Nuorempana ja vielä joitain vuosia sitten yritin ystävystyä ihmisten kanssa - kutsuin kotiin esim. työkavereita yksin tai pariskuntina tai koko perheen kanssa ja joskus järjestin melko isojakin illanviettoja useammille, vaan eipä minua kukaan vastaaviin pyytänyt ja minunkin intoni lopahti ja aika lailla hiljaiseloa tässä on saanut viettää - sukulaisetkaan eivät oikeastaan välitä pitää yhteyttä. Minäkään en tiedä, mistä kiikastaa. Varmaan teen jotain väärin, mutta kunpa joku kertois, mitä. Olisi kiva kyläillä ja vaihtaa ajatuksia ja kokea asioita yhdessä, edes muutaman kerran vuodessa.
Ja samaa täällä. Kun tietäisikin mistä kiikastaa. Jokin mun persoonassa estää ystävystymästä ja karkottaa orastavat ystävyyssuhteet. Kuitenkin vaikjapa duunissa oon kai aika pidetty työkaveri. Työn ulkipuolella sina yksin. Kun olin naimusissa aikoinaan oli vilkas seuraelämä. Eron jälkeen huomasin, että kaikki ne ihmiset olivatkin olleet vaimon ystäviä. Kukaan ei enää pidä mitään yhteyttä. Itse yritin jonkin aikaa, mutta ei mitään vastakaikua.
Usein se taitaa olla että vaimon kontalla on ne yhteyden pidot. Ollessani naimisissa, minä olin se, joka hoiti joulutervehdykset, ym. miehen sukuun. Jos oli jotain kekkereitä tulossa, minuun ottivat yhteyttä miehen naispuoliset sukulaiset. Kun tuli ero, niin eipä ole pidetty yhteyksiä, vaikka väleissä ollaan.
Syy yksinäisyyteen "siviilissä" saattaa olla se, että pitää sen jonkin rajan, ettei päästä ihan reviirilleen. Töissä on mukavaa seuraa ja pidetty, mutta antaa ymmärtää, että muu aika ja elämä on yksityisyyttä.
Monilla työkavereilla on sitten vapaalla ne omat jutut, perhe, ystävät, harrastukset ja eipä sitä sitten enää herkiä sinkkukavereille aikaa ja energiaa. Parhaasta naisystävästä tuli hetkessä se satunnainen kiireinen tuttu kun alkoi seurustelemaan, vaikka ennen oli jopa vaivaksi asti sitä seuraa ja aikaa kerjäämässä. Valitti sitä yksinäisyyttään. Eipä muista enää miettiä, onko ystävä yksin. Olen antanut anteeksi, sillä näin se valitettavasti on. Niin kai se on itsenikin kohdalla kun asioita, töitä ja uusia juttuja tuppaa eteen, niin ystävät unohtuvat tai ainakin jäävät sinne ö-mappiin. Ei yksinkertaisesti enää jää aikaa ja voimia.
Miten nää asetelmat voi pysyä tällaisina kivikautisina, vaikka yhteiskunta ja perhemallit ja sukupuoliroolit ovat muuttuneet? Tarkoitan sitä, että pariskunnat herkästi unohtavat sinkut, tiedän itsekin kokemuksesta. Kuitenkin sinkkujen määrä kasvaa ja perheitäkin on vaikka minkälaisia. Peilikuviensa kanssa pelkästäänkö pariutuneet haluavat olla tekemisissä? Mikä erilaisuudessa/moninaisuudessa pelottaa/ärsyttää?
Suoli24 ylläpito feikkitarina nettipaskasittiäis kriminaali mielisairas ämmän kannattaa vaan laittaa se koira ja kuuksia sen kanssa - suomen hevonen ei taida mahtua siihen mörskääs vai pitäiskö se olla nykymuodikkaasti lämminverinen - joka tapauksessa mielensairautes ja verkostoituneisuutes toisiin kaltaisiis nettipaskasittiäiskriminaaleihin on sitä luokkaa että ei tollasen mätäpirun kans kukaan ala, jos alkaa niin ainoa seuraus siitä on kirkon kellojen lyönti myöhemmin. Tämä pätee kyllä aika moneen muuhunkin kaltaisees.
No tuossa ainakin tuli suolletuksi sairasta paskaa. Tuliko edes parempi olo, kun sait tuon kaiken vuodatetuksi?
Ei taida sinullakaan piruparka kovin hyvin mennä, kun pitää alkaa yksinäisiä parjaamaan. Jokin mättää ja pahasti, eikö niin.
Niin, itseä se korvien välistä puristaa, kun parjaa asiaa josta tällä palstalla on tarkoitus kirjoittaa. Yksinäisyyteen jopa kasvaa, tunnen itse niin. Erakoituminen on tavallista nykyään. Ei ihminen joka täällä parjaa ja herjaa asioita ole sen sosiaalisempi kuin me yksinäisetkään, vaan he ovat yleensä kavereita vain älymööpeleidensä kanssa ja sekös se auttaa?, itse ulkoilen kuuntelen vaikka lintuja, nekin ovat yksinäiselle kavereita kun oikein osaa konserttia kuunnella. En itse osaa olla päivää tietokoneella, sillä tämäkin tuntuu usein turhamaiselta. Mutta hyvä tänne on joskus kirjoittaa ja huomata en ole yksin yksinäinen, sekä se että huomaa missä jamassa suomessakin, kuten muuallakin mennään. Iloa toivon silti kaikille ja uskotaan parempaan.
Ehkä odotatte liikaa ystävyydeltä. Olen löytänyt vain pari sellaista ystävää, joilla on oma elämä ja menot kuten minullakin. Soitellaan satunnaisesti ja mennään yhdessä jonnekin, jos se molemmille sopii. Harvahkosti sopii, mutta onhan pelkkä puhelimessa puhuminenkin hyvä. Tiedetään jo etukäteen, mikä ketäkin kiinnostaa. Toinen lähtee tansseihin kun ehdotan ja toinen lähtee kahville, tai kävelylle. Matkaseuraa ei tahdo saada millään, koska samat ajat eivät kerta kaikkiaan sovi töiden ja muiden menojen takia silloin kun pitäisi sitoutua vaikka viikkoon.
Menen ryhmiin, jossa tapaan samanhenkisiä ihmisiä, jutellaan muutama lause. En kai tarvitse sellaista, jolle voisin sieluni pohjukat kääntää, ihan juttelu- ja menokaveri riittää. Minulla on toki lapsenlapset, joita hoidan joskus, mutta en erityinen emohahmo ole. En oikein usko että teissä mitään vikaa on (paska_on_paskaa lukuunottamatta), yhteiskunta on vain mennyt kiireiseksi. Olin parisuhteessa useita vuosia, ja silloin vasta olin yksin, ihan sydäntä korvensi. Nyt on kuitenkin oma vapaus, sitä osaa arvostaa.
Muuten voin yhtyä siihen, mitä Hääräilijä kirjoitti, mutta aika usein kuulee juurin tuon, ettei ystävyyteen ole enää aikaa - että arki tai yhteiskunta on niin kiireistä tai hektistä nykyään. Mutta kun oikein ajattelee, vielä joitain vuosikymmeniä sitten tehtiin töitä lauantainakin (ok, jotkut tekevät yhä, ja sunnuntaisinkin) ja käytiin kouluakin lauantaisin. Monien työ oli todella raskasta eikä ollut samalla tapaa kodinkoneita tai lähikauppoja tai valmisruokia arkea helpottamassa. Kulkeminenkin oli hitaampaa eikä autoja ollut yhtä paljon kuin nyt. Yhteisö ja suku ja naapurit ja ystävät merkitsivät enemmän - ei ollut hyvinvointivaltiota, jolta hakea avustuksia ja tukia samalla tapaa kuin nykyisin. Minusta asia on pikemminkin niin, että ihmisistä on tullut kaiken hyvinvoinnin myötä itsekeskeisempiä.
Muutamia vuosikymmeniä sitten oli erittäin yleistä myös, että niissä mettäperäpaskaloukoissa hässittiin niitä pentuja myös, usein koko kymmenpäinen katras tuli läpi käytyä ja rävittyä "silleen" - nykyään tuo on jo huomattavasti vähäisempää.
Eikä ollut näistä ylläpitolehmänkin tapaisista nettisittiäisrikollisista tietoakaan, ei ollu ämmätki verkostoituneina johonkin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaavaan paskasittiäisverkostoon, toisiin samanlaisiin nettipaskasittiäisiin jotka tätä paskateknologiaa ja sen sisään rakennettuja virheitä, aukkoja hyödyntäen olisivat olleet kaappailemassa ihmisten kotikoneita haltuunsa aloittaen sitten sen mätisittimisensä kulloinkin kohteekseen valikoituneita kohtaan.
Tämä paskasivusto ja täällä esiintyvät feikkitarinat ovat mukana tällaisessakin järjestäytyneessä rikollisessa toiminnassa, niin kuin tämä feikkitarina ylläpitolehmä, muitakin yleensä mettäperälähtöisiä tai siellä edelleen vaikuttavia paskakasoja toimii edelleenkin täällä sivustoilla em. tavalla sontimassa, toki kaupunkipaskoja myös. Nappi ottaan vaan jokaiselle nettisittiäiselle ja kaikille, aivan kaikille osallisille.
Selvennettäköön vielä tänne kriminaalisivustoille satunnaisesti eksyville, kirjoitteluissani kuvailen järjestäytynyttä rikollisuutta, mikä vaikuttaa myös täällä paskasivustoilla säännöllisesti ja jatkuvasti, ulostuloni ja kirjoitusmuotoni on sen arvolle täysin sopivaa, nappi ottaan vaan joka ainoalle osalliselle - aivan kaikille.
Siis myös sinulle itsellesi? - Koettaisit hyvä ihminen nukkua öisin.
pari ystävää tekis sullekin hyvää. voisivat vaikka soittaa kyydin hoitoon.
No kaksihan siihen soittamiseen tarvitaan, kun tällainen tapaus.
Moi olen itse samaa ikäluokkaa. Itse olen jotenkin erakoitunut eroni jälkeen, ja tunne siitä että nyky nuorempiin ihmisiin on vaikea luoda kontaktia, jopa kultturiero vaikuttaa minussa. Minulla on lapset maailmalla, eri kaupungissa. Tuntuu että sukukin on hajallaan. Ennen istuttiin suvun kanssa samassa pöydässä, nyt vain kännykällä kyläillään. En tiedä, mutta pidin ajasta jolloin ei ollut kännyköitä ja näitä älymööpeleitä parempana. Kiire myös häiritsee minua. Vetäydyn silloin mielelläni omiin oloihini. Silti ajattelen positiivisesti elämää ja rauhoitun luonnossa ja olen oppinut että linnutkin antavat iloa, vesistöt jne...luonto yleensä minua rauhoittaa. Toivotan sinulle hyvää mieltä ja sitä toivon kaikille tässä masennusten maailmassa. Iloitaan että näinkin voidaan kommunikoida. Hyvää jatkoa sinulle.