Kyselisin liukkaankelin harjoitusradan liukasteesta mitä siinä oikein käytetään tällä hetkellä, lapsonen pienoinen oli tietenkin äitin autolla siellä kuten asiaan kuului mutta se moska ei sitten millään meinannut lähteä auton kyljistä irti kun auto pestiin käsin viikko ajon jälkeen.
liukkaankelin harjoitus
moska
4561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kuullut että siinä käytettäisiin ihan vaan vettä ja jotain öljyä ja sitten ehkä jotain mäntysuopaa tai vastaavaa, näin muistaisin. En tiedä sitten, onko eri paikoissa eri mömmöt...
Joo, jotain öljyä siinä oli mutta todella tiukassa ja tuntui kun autoa pesi että se moska vaan siirsi paikkaa. Olisin ennemmin ymmärtänyt jos olisi ollut vahaamaton auto mutta syksyllä vahattu ja pestiin peräti kolme kertaa lämpimällä vedellä ennenkuin puhtaaksi tuli, kerrallakin tieysti olisi voinut puhdasta tulla mutta olisi sitten kaikki suolat ja hiekat hiertänyt hyvin maalin kivaksi. Taas vahattiin sen jälkeen auto jotta olisi helpompi puhtaana pitää.
Ihmettelen vain yleisesti jos ei kummoisempia valituksia niistä tule.
eli toistan.. teräslevyjä ja kasviöljyä
No jo on huono rata jos ei saa pestä heti samantien ajon jälkeen.
Itse ainakin kun aikanani menen II-vaiheessa radalle omalla tai porukoiden autolla niin totta hitossa vähän painepesurilla kannattaa putsailla heti ajon jälkeen niin lähtee enimmät pois.