Puolison sukulaiset utelevat, olenko raskaana

fatladE

Nyt kyllä v*tuttaa ja pahasti, eli pienimuotoinen avautuminen luvassa, kiitos ja anteeksi jo etukäteen...

Eli. Minä olen aina ollut iso. Tai no, aina ja aina, joskus yläaste-lukioaikaan olin vain hiukan pyöreä (tyyliin korkeintaan 10 kg ylipainoa), mutta huonon itsetunnon ja vääristyneen minäkuvan takia pidin itseäni suorastaan sairaalloisen lihavana, ja nyt, vajaa 30-vuotiaana naisena, olen oikeasti lihava. Ja sinänsä ei siinä mitään, olen oppinut (tai ainakin luullut oppineeni) hyväksymään itseni ulkomuodollisesti, ja olen täysin terve painostani huolimatta. Minulla on myös aina ennen ollut vientiä miesrintamalla koostani huolimatta, joten olen antanut itseinhon väistyä ja oppinut rakastamaan itseäni päästä joka ainoan matkalla vastaantulevasta makkaran kautta varpaisiin saakka.

Mutta nyt tuntuu, että kaikki tämä vaivalla ja äärimmäisen suurella työllä ja tuskalla rakennettu itseluottamus on menetetty. Tavattuani avopuolisoni aloin oikeasti huolestumaan painostani, en siksi, että en kelpaisi hänelle näin, vaan koska haluan mahdollisimman terveen elämän, että pysyisin terveenä ja hyvinvoipana hamaan loppuun saakka: jätin turhat herkuttelut ja kuoharit sikseen, ja päätös onkin kantanut hedelmää, olenhan onnistunut saamaan painoni laskemaan (hitaasti mutta varmasti) alaspäin. Hoikkaa minusta tuskin koskaan tulee, mutta jo pelkkä tieto laihtumisesta nostaa mielialaa kummasti!

...tai ainakin nosti, tähän iltaan saakka. Sain nimittäin kuulla puolisoltani, että hänen sukulaisensa ovat udelleet häneltä olenko raskaana, pömppömahastani johtuen. Rehellisesti sanottuna tekisi mieli vain mennä nyt ähtämään itsensä täyteen herkkuja, etenkin nyt, kun viinipullo on melkein yhtä tyhjä kuin sydänkin. Tuli nimittäin tosi paha mieli, enkä yhtään tiedä mitä tehdä. Miehelle en vihoitella halua, mutta olis nyt prkele yhden kerran pitänyt suunsa kiinni! Eihän tämä tilanne (minun lihavuuteni) ole todellakaan hänen vikansa, mutta kyllä se kieltämättä loukkaa todella paljon, että minun koostani udellaan häneltä, ihan kuin eivät sukulaisensa koskaan aiemmin olisi lihavaa naisihmistä tavanneet! (Itse asiassa olen tällä hetkellä niin vihainen, että en tiedä haluanko enää osallistua hänen puolensa sukulaisten juhliin, vai toimittaisinko ko. sukulaisille ruokapäiväkirjan ja surkuttelisin traumaattista elämääni (olen oikeastikin joutunut käymään läpi todella rankkoja asioita, mutta en minä pelkästään niistä johtuen paksu ole, saisinpahan vaan puolison suvun hiljaiseksi… ).)

Oikeastaan. Kaikista pahinta koko tilanteessa on se, että minä luulin puolisoni suvun minut hyväksyvän minut oikeasti tällaisena kuin olen, kiloinani kaikkineni. En toki väitä, ettei näin olisi, mutta ainakin nyt ihan selkeästi surettaa ja masentaa tämä miehen sukulaisten utelu. Minun mahani on aina ollut iso, tulevaisuudessa toivottavasti pienempi, mutta en minä missään tapauksessa raskaana ole, ettäs tietävät!

Mies meni jo nukkumaan, vaan minä en saa unta. Sen kunniaksi taidan ottaa viimeisen lasin viiniä, ja miettiä, että mitäs nyt. Toki, jos jollakin muulla heräsi into kertoa mielipiteensä tai kommentoida, niin kenttä on vapaa. Pakko myöntää, että ehkä kenties semisti pientä ylireagointia ilmassa mahdollisesti, mutta nyt ei kyllä vaan onnistu millään laittaa asiaa oikeisiin mittasuhteisiinsa! Eli kuten alussakin sanoin, kiitos ja anteeksi.

4

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikuinenA

      Hui hai miehesi typerät sukulaiset---lisää vettä myllyyn vaan,,

    • hartaastipullukka

      Tsemppiä sulle! Nenä pystyyn ja tavoitetta kohti! Mulla kuuluu ihan omaan sukuuni täti, joka aina katselee "tietyllä" tavalla vatsaani, jos tiukempi pusero päällä. Olen myös herkkulakossa ja harrastan kuntosalia ja muutakin liikuntaa eli "työn alla olen" ja samasta syystä kuin sinä. Haluan viettää loppuelämää terveempänä ja hiukan hoikempana. Meillä on jo yksi lapsi, mutta sehän innoittaa odottamaan toista... Kun pistää vihaksi, niin lähden lenkille. ;) :D

    • keddu

      Miehen olisi kannattanut olla hiljaa sukulaisen möläytyksestä. Meilläkin on suvussa möläyttelijöitä, mm ukkini ja isäni ovat erittäin julmia naisten arvostelijoita... mutta ne vaan pitää osata jättää omaan arvoonsa. Tuskin koko suku sinusta pahasti ajattelee vaan joku yksittäinen pyllerötäti? Aamu iltaa viisaampi, ei kannata ottaa nokkiinsa vaikka loukattu olo onkin. Ei sinun tarvitse esittää kenellekään yhtään mitään, olet vain se kuka olet ja riittää kun miehesi sinua rakastaa ja haluaa, eikös vain

    • emmehänluovuta

      Mies halusi olla rehellinen sinulle suvunsa puheista sinuun kohdistuen, eikä pimittää sinulta sitä tietoa ja katsoa kun selkäsi takana puhutaan sellaista jota et pysty sulattamaan. Ei hän halunnut katsoa, että elät valheessa ja hymyilet sellaisille ihmisille jotka eivät ansaitse nähdä kaunista hymyäsi ja valloittavaa luonnettasi. Sinulla on täysi oikeus ottaa etäisyyttä heistä.

      Suvun rumasti aseteltuja sanoja ei voi kukaan puolustaa, mutta he varmasti olettavat että teette lapsen jossain vaiheessa, varsinkin kun olet alkanut elämään terveellisemmin. Se on monesti sellainen merkki mikä kertoo siitä että yritys on käynnissä. Ja se miksi he yhtäkkiä ovat luulleet että vatsasi olisi pömpöttäisi voi johtua siitä että se on tullut timmimmäski/tiukentunut, mikä on itseasiassa hieno homma, koska se tietää sitä että rasvaa on palanut sieltä jo terveellisellä nopeudella.

      Painosi on ollut sinulle tiukka paikka kerran ja et ikinä voisi kuvitella kommentoivasi toisten ihmisten painosta. Ne ihmiset joille paino ja ulkonäkö eivät ole olleet ongelma henkisellä tasolla eivät pysty mitenkään ymmärtämään sitä että sanat voisivat itseasiassa satuttaa.

      Vaikka tämä tuntuu itsellesi takapakille monellakin tapaa niin minusta olet siltikin saavuttanut ennemmin jotakin, kuin menettänyt, vaikka et haluaisikaan olla enää muuten kuin virallisesti perhettä miehesi suvun kanssa. Olet tullut timmimmäksi ajan kanssa uusien tapojen myötä ja sinulla on rehellinen mies jonka kanssa haluat elää loppuun saakka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3545
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      108
      2337
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      592
      2266
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2016
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1638
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1638
    7. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      73
      1635
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      1502
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1436
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      92
      1401
    Aihe