Varakkaimmat nostavat Suomessa sosiaalitukia

Varakkaimmat nostavat Suomessa sosiaalitukia melkein yhtä paljon kuin köyhimmät
https://suomimedia.wordpress.com/2015/07/10/hatkahdyttava-tilasto-varakkaat-nostavat-suomen-sosiaalituet/

Eli rikkaille kelpaavat kaikki sosiaalituet. Oudointa on se, että melkein kaikissa maissa rikkaat eivät saa mitään sosiaalitukia. On vain muutamia maita jotka muodostavat poikkeuksen ja Suomi on yksi niistä. Useissa maissa on myös eläkekatto ja vain harvoissa maissa kuten Suomi ei sellaista ole.

Suomalaiset veronmaksajat maksavat kreikan velat. Jokaiselle suomalaiselle tulee noin 1000 euroa maksettavaksi kreikan veloista.
http://mvlehti.net/2015/07/13/kreikka-tarvitsee-86-miljardia-euroa-sinun-osuutesi-siita-on-92550-euroa/
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Potilasjärjestöt mm ovat paikkoja, joissa edesautetaan tulosidonnaisuuksien huomioimattomuutta. Olen itse sen kokenut, esim. tukipohjalliset saattavat maksaa 280 €. Niissä, jotka tehdään edellisen mallin mukaan ei todellakaan ole mitään, mikä antaa aihetta noin suuriin veloituksiin. Silloin kun päästään veloittamaan yhteiskunnan tukemaa kohdetta, niin taksakin on sen mukainen.

Äänestä

Multimiljonäärit Antti Herlin ja Björn Wahlroos saavat vuosittain 250 000 maataloustukeakin, ollen Suomen suurimmat tuensaajat. Varakkaat saavat maataloustukien lisäksi mm. Lapsilisät, kotihoidon tuen, äitiyspäivärahaa, ansiosidonnaista päivärahaa, sairauspäivärahaa, opintolainaa, ilmaisen terveyden hoidon, kotitalousvähennyksen, lapsivähennyksen, matkavähennyksen, lääkekorvauksia, lääkevähennyksen, asuntolainavähennyksen, eläkkeen, sairaseläkkeen.

Autraliassa sentään moraali pelaa ja varakkaimmat eivät nostele sosiaalitukia kuten tuen oikeat tarvitsijat, köyhin väestönosa.

Äänestä
  • Niin kauan kuin Suomessa jyllää keskusta/oikeisto politiikka,ei tule muutosta. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.Ahneus on tappanut pinimmätkin moraalin rippeet.

    Äänestä

> Suomalaiset veronmaksajat maksavat kreikan velat. Jokaiselle suomalaiselle tulee noin 1000 euroa maksettavaksi kreikan veloista. <

Tsipras onnittelee itseään kun onnistui vedättämään pohjoisen maan sinisilmäisiä hölmöjä:

"Reutersin mukaan Tsipras sanoi, että jotkut maat vastustivat "uuden rahan" antamista Kreikalle – erityisesti Suomi ja Hollanti –, mutta ne joutuivat antamaan lopuksi periksi.

"Jos ollaan tässä nyt rehellisiä, niin niiden ei ole pakko vain antaa uutta rahaa, vaan antaa 82 miljardia, ja lisäksi ne hyväksyvät lainojen uudelleenjärjestelyn", Tsipras sanoi."

Mites se sanonta menikään? Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummor kirjoitti:

Varakkaimmat nostavat Suomessa sosiaalitukia melkein yhtä paljon kuin köyhimmät
https://suomimedia.wordpress.com/2015/07/10/hatkahdyttava-tilasto-varakkaat-nostavat-suomen-sosiaalituet/

Eli rikkaille kelpaavat kaikki sosiaalituet. Oudointa on se, että melkein kaikissa maissa rikkaat eivät saa mitään sosiaalitukia. On vain muutamia maita jotka muodostavat poikkeuksen ja Suomi on yksi niistä. Useissa maissa on myös eläkekatto ja vain harvoissa maissa kuten Suomi ei sellaista ole.

Suomalaiset veronmaksajat maksavat kreikan velat. Jokaiselle suomalaiselle tulee noin 1000 euroa maksettavaksi kreikan veloista.
http://mvlehti.net/2015/07/13/kreikka-tarvitsee-86-miljardia-euroa-sinun-osuutesi-siita-on-92550-euroa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu