Avoin tunnustus Lauralle

Tämä uskomaton tuttuuden ja läheisyyden tunne sua kohtaan on mulle mysteeri. Samantapaisesti kuin Patricia Kaas:n biisien tuoma lohtu surkeina hetkinä. Tai näiden tunnepitoisten palstojen lukemisen tuoma 'helpotus'. Siis lukemisen. Mut jostain viestistä sain päähäni, että sun ikäväsikin olis täällä liikkeellä, ja siitä alkoi melkoinen vuoristorata. Välillä olit jo melkein sylissä ja sitten taas et edes olemassa, siis näillä palstoilla. Nää meidän ilon, onnen, surun, rakkauden, menetyksen milloin tunteet milloin toiveet on niin samankaltaisia meillä kaikilla kulkijoilla, että tällaisella porukalla syntyy sellainen, taitaa olla enimmäkseen surun siirappi, johon on tosi helppo takertua jos enimmäkseen satunnaisia viestejä "ottaa liian henkilökohtaisesti". Koettu on.
Mun on ollut vaikea luottaa ihmisiin jo pitkän aikaa. Osin sattumien enimmäkseen katastrofaalisten valintojen seurausten takia. Sun kohdalla tuota luottamusta ei tarvitse edes miettiä, joku muu voima on sen jo hoitanut. Mä tunnen voivani luottaa suhun täysin. Absurdiako muka:) Elämäntilanteet on mitä on ja pilvilinnat romahtaneet (mun osalta) jo trombeina munille, joten hyvin realistisella pohjalla mennään. Eli oli sun tänhetkinen tilanne elämässä ihan mikä tahansa, niin luota muhun sen verran, (vaikka siellä IRLissä näkemäsi&kuulemasi&kokemasi perusteella) että vastaat tähän jollain tapaa. Edellyttäen tietysti, että olet täällä. Mulle olet.

-p-