Huhtasaari pohjasakkaa

haiseepahalle

Persuidiootti suututti taas törkeydellään virolaiset. He pitävät Huhtasaarta ja muita persuja Suomen pohjasakkana.

Virolaiset eivät lämmenneet Huhtasaaren idealle lähettää raiskaajat virolaiseen vankilaan ja ehdottivat ratkaisuksi, että Suomeen yksinkertaisesti rakennettaisiin tarvetta vastaava vankila. Suomesta ei Viroon tulisi vankeja lähettää.

– Se ei tule ikinä käymään toteen. Se on populismia ja hyvä esimerkki Suomen pohjasakan suhtautumisesta. Heille Suomen rikollisia ei ole olemassa, aina virolaiset ja venäläiset ja itseasiassa aina tilastojen kärkisijoilla, on virolaisten kommenttien perusvire.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ymmärsin kyllä, että ajatuksena oli ostaa vankilapalvelut Virolaisilta, mutta saapi sitä tietysti loukaantua mistä kukakin haluaa. Joskin ajatus hiukan erikoinen, rahdata vankeja maasta toiseen.

      Kuinkaan joka asiasta ei kannata persettään repiä ja halottaa, jos joku vaikkapa persu esittää jonkun ajatuksen. Ennen itkua ja huutoa olisi syytä hiukan aikaa ajatella, mitä mahdettiinkaan sanoa. Se että ei ymmärrä kerrottua ajatusta, ei tee siitä kokonaan huonoa.

      • qwertrewer

        Miksikäs ei. Mutta onko meillä tässä maassa vankilat täynnä? Mitä vuokrapaikkojen kustannukseksi tulisi?


      • qwertrewer kirjoitti:

        Miksikäs ei. Mutta onko meillä tässä maassa vankilat täynnä? Mitä vuokrapaikkojen kustannukseksi tulisi?

        Vankilat meillä alkaa tosiaan olla jo täynnä ja niin vanhoja, ettei niissä saa sellaisia kunniavieraita kuin lakia rikkoneita pitää ;D
        Kustannuksista en tiedä, mutta kuten kaikki ostopalvelut ja niiden kustannukset - riippuvat pitkälti siitä keneltä kysyy. Kannattajilla halvat kustannukset ja vastustajilla kalliimmat kustannukset - totuus läytyy yleensä jostain noiden välimaastosta. Mutta kuten totesin, ihan kaikesta ei kannata suoraan "persittään repiä", vaan katsoa saako ajatuksesta muokattua vaikka jotain käyttökelpoista.


    • 456

      Pölhö-blondi avasi suunsa ja teki poliittisen itsarin.

    • persutmunastaas

      Tämä möläytys on samaa sarjaa kuin erään pölhöpersun ehdotus, että Afrikan mantereelta Suomeen tulevat miehet pitäisi pakkosteriloida.

      • 36326

        Siinä oli kyllä järkeä.


      • Perusajatuksen voin ymmärtää, mutta kieltämättä sen esitystapa ei ollut niitä älykkäimpiä. Jokainen taitaa ymmärtää, ettei sitä nyt tuollalailla voida toteuttaa ja oli lähinnä jonkin asteinen "aivopieru". Jollaisina voi pitää myös suurta osaa siitä syntynyttä "kohuakin" ;)


    • Hallaahon-äänestäjä47

      HUHTASAARI ON PS PÄÄEHDOKAS SATAKUNNASSA JOSSA PS ON OHITTANUT SIELLÄ KOKO SODANJÄLKEEN VALTAA PITÄNEEN DEMARIVALLAN
      http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194989209701/artikkeli/huhtasaari soinista ei ole varaa luopua .html

      Perussuomalaiset valmistautuvat vaaliputkeen 2017, 2018, 2019

      Perussuomalaiset on Suomen paras toripuolue, mikä nostaa kannatusta viisi prosenttia vaalityössä

      https://fi-fi.facebook.com/perussuomalaiset/posts/10152805320198342

      Mutta vaalien väliajoilla kannatus on saatava pysymään yli 20 prosentissa

      Asemiin on nyt juuri ajettava ja ne on miehitettävä näyttävillä persoonallisuuksilla. Soinin pikaongelma on, mitä hän keksii tyylikkäälle Laura Huhtasaarelle näkyväksi paikaksi https://www.google.com/search?q=laura huhtasaari&biw=998&bih=474&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=1ctuVbRnps7KA5Pig8gO&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAQ

      Oli koko ajan päivän selvää että Soini valitsee näyttävät ministerit

      - Lapin edustavan naisen Hanna Mäntylän

      - Kaakkois-Suomesta miehen eli Jari Lindströmin, koska Kymen alueella kaikki sosdem-kansanedustajat ovat naisia ja Soinin pitää näyttää että PS hoitaa metsäteollisuuden työpaikkojen korvaamista

      SITTEN SOINI VALITSI TAKTIIKAN ETTÄ PERUSSUOMI HOITAA TASAVALLAN PRESIDENTIN KANSSA ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN ILMAN MUITA PUOLUEITA

      ELI SAULI NIINISTÖ KÄY toimeen ULKOMINISTERI SOININ JA PUOLUSTUSMINISTERI JUSSI NIINISTÖN KANSSA

      PERUSSUOMEN EDUSKUNTARYHMÄN PUHEENJOHTAJAKSI TULI SAMPO TERHO, JOKA ON MAANPUOLUSTUKSEN EKSPERTTI JA OPETTAJA MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULUSTA ja lisäksi Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, liiton eräänä tehtävänähän on ylläpitää suomalaisten maanpuolustustahtoa

      Sauli Niinistö Timo Soini Jussi Niinistö Sampo Terho hoitavat siten ulko- ja turvallisuuspolitiikan

      TÄMÄN JÄLKEEN ON AIVAN SELVÄ, ETTÄ EDUSKUNNAN PUHEMIEHEKSI VALITAAN NAINEN mitään muuta mahdollisuutta ei ole edes teoriassa ja Maria Lohela on edustava valinta. Nimittäin KUN EDUSKUNTAAN TULEE JATKUVASTI PUHEMIEHELLE ULKOMAALAISIA VIERAITA muiden maiden parlamenteista eli USEITA JOKA KUUKAUSI, ENGLANNIN KIELEN HUM. KAND. MARIA LOHELA ON HEILLE tyylikäs EMÄNTÄ (paljon parempi kuin iltakoulusta vanhana vaivoin ylioppilaaksi pätevöityny Heinäluoma)

      Pätevä englannin hallitseva nainen Maria Lohela lyö vierailevat ulkomaiset äijäedustajat ällikällä

      Mutta, tästä palasta puuttuu on SATAKUNTA ja Soinin tehtävänä on nyt keksiä jotain satakuntalaisille eli tyylitietoiselle maisteri Laura Huhtasaarelle https://www.google.com/search?q=laura huhtasaari&biw=998&bih=474&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=1ctuVbRnps7KA5Pig8gO&sqi=2&ved=0CAYQ_AUoAQ

    • näinonii

      Huhtasuuri puhuu, mitä puhuu. Ajatusta hommassa ei ole. Raiskauksiin liittyen, miksi puolueen harmaana eminenssinä istuu raiskauksesta tuomittu "työmies"?

      • TämäSeSittenJaksaa

        Voi sua pientä ;)

        Aivohalvaus iskenyt sulla tuohon aiheeseen ;)


    • rhrgegw

      Avaaja edustaa maanis-hirtehisellä tyylillään nyt Virolaisten mielipidettä. Moni-mielijakotautisuus kiusaa.

    • Hallaahon-äänestäjä47

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe