Hei. Olen uusi palstalainenja mielenkiinnolla lukenut juttuja netistä, kirjoista ym. Tapasin oman "elämäni rakkauden" vuosi sitten avioliittoni vedellessä .viimeisiä henkosiaan. Niinhän siinä kävi, että narsisti hurmasi minut totaalisesti ja oli viimeinen naula huonon liittoni arkkuun. Erosin ja jatkoin suhdettä uuteen mieheen. Syksyllä alkoi paljastumaan yhä enenevässä määrin sairaita piirteitä miehessäni. Piirteet pulpahtelivat aika-ajoin pintaan ja sitten vaipuivat alas piiloon.
Kuukausia meni ja terveyteni oli vaakalaudalla. Minulla on myös yksi lapsi. Jouduin tuttuun jätän, en jätä, jätän, en jätä limboon pitkäksi aikaa, josta viimeinki olen melkein päässyt irti. Yksi jalka vielä limbossa... Olen katkaissut melkein kaikki viestiyhteydet, paitsi fb:n viestit ja nyt sitä kautta tulee jatkuvaa tykitystä tekstien, kuvien ja runojen muodossa. En pysty irrottautumaan vielä täysin lopullisesti,mutta pelkään haksahtavani tähän. Päässäni risteilee tutut kysymykset: Mitäs jos hän ei ole narsisti? Jos hän voisi muuttua? Mitä, jos olen väärässä? Mitä, jos minussa itsessäni on vikaa ja menetän nyt elämäni rakkauden? En ole antanut itselleni periksi, enkä annakaan mutta kysymys. Onko ystävyys utopiaa? Voiko se onnistua vai roikunko ihan turhaan viimeisen narun varassa, enkä pysty pistämään sidosta poikki mieheen?
Sori sekava teksti, olen sekaisin! :)))
Oletko onnistunut ystävyydessä Narsistin kanssa?
2
<50
Vastaukset
- Sinun_kannattaa
Sinun kannattaa selvittää itsellesi kunnolla mitä narsismi on. Minkälaisia ne syksyn piirteet olivat? Narsistit toistavat tiettyä kaavaa ja iskevät uhriinsa juuri tuollaisissa kriisikohdissa elämää. Ero on loistava vaihe, siitä on niiiin helppo lähteä kuljettamaan uhria eteenpäin, kunnes, niin, narsisti ei pysty mihinkään todelliseen.
Kun nyt kuitenkin olet päässyt irtautumaan noin pitkälle, niin pidä kiinni linjasta, olet luultavasti tehnyt elämäsi viisaimman teon. Narsisti on turmio, kaikille uhreilleen.
Runot... niin auervaaraa...- Kuka_haluaa_
Kuka haluaa ystävyyttä narsistin kanssa?
Narsistin hovissa voi olla vaikka koko ikänsä juoksutettavana ja hyväksikäytettävänä, jos tahtoo kadottaa itsensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692