Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miksi vaarallisia koirarotuja hankitaan?

Niimpäniin

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt minkä takia ihmiset hankkivat vaarallisia koirarotuja (mm. kaukasiankoira, filo brasileiro, kangal, dogo argentino yms.)? Ymmärrän hankkimisen syyksi sen, että asut erämaassa jossa on todettu suurpetojen liikehdintää ja että karja tai lapset tarvitsevat suuren ja kivenkovan koiran turvakseen. Fakta on kuitenkin se, että koko ajan suurempi osuus ihmisistä asuu taajamissa ja jostain syystä joidenkin on silti pakko saada tällainen vaarallinen koira itselleen. En ole keksinyt oikeastaan yhtäkään järkevää syytä miksi kaupunkiin pitäisi tällainen koira hankkia, koska esim. murtovarkauksia tai kotiintunkeutumisia tapahtuu kuitenkin suhteellisen vähän. Ainoaksi syyksi olen keksinyt jonkinnäköisen täydellisen sairaan munanjatke tarpeen mitä ihmisissä esiintyy. Sain epäilyksilleni vastinetta luettuani tämän sivuston "filo brasileiro on paras laumanvartija"- keskustelua, missä vertailtiin usein ylpeänä oman koiran toisille koirille aiheuttamia vahinkoja. Yksikin kommentoija ilmoitti ylpeästi oman tiibetinmastiffinsa raadelleen koirapuistossa rottweilerin sairaalakuntoon (sairasta). Ilmiö on vähän samanlainen kuin pikkupoikina uhottiin että kyllä mun isä teijän isän voittais.
Mutta joo jatketaan siitä miksi minun mielestä näitä koiria ei pitäisi hankkia varsinkaan taajaamaan.
Ensinnäkin niinkuin mainitsin niiden vaarallisuudesta ei ole merkittävää hyötyä. Toiseksi näillä koirilla on aivan järjettömät voimat ja niiden hurjistuessa niiltä puolustautuminen on miltei mahdotonta, karkuun ei pääse ainakaan juosten ja kamppailuun joutuessa se on aika nopeasti henki pois, vähintään vakavia pysyviä vammoja. Siinä voi sitten olla loppuelämä pilalla kun "vain" käsi on täysin paskana.
Kolmanneksi monilla näistä koirista on oma tahto vaikka kuinka koulutettaisiin, koska niiden on pitänyt pystyä tekemään itsenäisiäkin päätöksiä. Tämä tarkoittaa, että omistajan ollessa muualla koira saattaa tehdä itse hyökkäämispäätöksen.
Neljänneksi oikestaan kuka tahansa voi saada tällaisen koiran käsiinsä vaikkei juuri minkäänlaisia koirankoulutustaitoja olisikaan olemassa. Suhtaudun myöskin kriittisyydellä jos joku sanoo että "kyllä minä osaan pirun hyvin koiria kouluttaa", kun pidetään mielessä että 90% suomalaisista pitää itseään keskivertoa parempana auton kuljettajanakin..
Viidenneksi vaikka kuinka hyvät aitausket rakennettaisiin ja koira koulutettaisiin niin silti aina joku jossain tekee virheen, aita jää vahingossa auki yms. ja koira pääsee karkaamaan.
Tässä muutamia uutisia pahoista tapauksista:
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/pihalta-juossut-koira-hyokkasi-toisen-koiran-kurkkuun/602366/

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288363921542.html

http://www.vauva.fi/keskustelu/99960/ketju/isot_koirat_purivat_pienemman_kuoliaaksi_kontiolah

Huomauttaisin että ensimmäsessä uutisessa omstajan mukaan koira ei ollut ikinä ollut vaaraksi kenellekkään..
Lisäksi itse näin pari vuotta sitten ohjelman yleltä missä kaupan vierustalta irti päässyt dogo argentino oli ilman syytä hyökännyt ohi kulkeneen naisen kimppuun. Koira oli iskenyt käsivarteen kiinni ja ehtinyt raadella sen aika pahaan kuntoon ennenkuin omistaja ennätti paikalle ja käski lopettamaan jolloin koira oli salamana lopettanut. Kertoo siitä että koira oli tottelevainen ja varmasti koulutettu mutta silti hyökkäsi. Naisen kädestä näytettiin sairaalassa otettuja kuvia jotka olivat aivan helvetin pahannäköisiä. Koita siinä sitten mennä vielä joskus treffeille ja esitellä toiselle järkyttävän näköisiä arpia..
Haluaisin näin loppuun kuulla näiden vaarallisten rotujen omistajilta vastauksia kysymykseen: "Miten päädyit vaaralliseen koirarotuun?". Hyviä perusteluja odotellessa! Ja kiitokset lukeneille! :)

30

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ggggfg

      Itse en sellaista omista, mutta peniksinjatkeeksi tai -puutteeksi niitä hankitaan.

      • timpe1963

        Toi on just näitä munattomien ihmisten puheita jotka ei tedä mistään hevon paskaakaan!!!!!!!!!!!! Maailma on nykyään aika turvaton paikka kun kaiken maailman hörhöt ryöstelee viattomia ihmisiä ja hakataan vastaantulevia ihmisiä, niin kyllä mä tapauksen kohdalle osuessa ulkoilutan huomattavasti mielummin silloin mun kaukkaria kun jotain vitun puudelia joka on vain jalostettu koiran irvikuva... Koira polveutuu sudesta ja mitäköhän yhteistä on sudella ja kaikilla siitä pienemmillä koirilla... Ei niillä ole mitään yhteistä ja euussa pitäisi kieltää koira nimen käyttäminen kaikilta ns. koiraroduilta mitkä eivät täytä kriteerejä.....


      • Luppanen
        timpe1963 kirjoitti:

        Toi on just näitä munattomien ihmisten puheita jotka ei tedä mistään hevon paskaakaan!!!!!!!!!!!! Maailma on nykyään aika turvaton paikka kun kaiken maailman hörhöt ryöstelee viattomia ihmisiä ja hakataan vastaantulevia ihmisiä, niin kyllä mä tapauksen kohdalle osuessa ulkoilutan huomattavasti mielummin silloin mun kaukkaria kun jotain vitun puudelia joka on vain jalostettu koiran irvikuva... Koira polveutuu sudesta ja mitäköhän yhteistä on sudella ja kaikilla siitä pienemmillä koirilla... Ei niillä ole mitään yhteistä ja euussa pitäisi kieltää koira nimen käyttäminen kaikilta ns. koiraroduilta mitkä eivät täytä kriteerejä.....

        No huh.. tässä on tyypillinen pikkumies ja pikkuaivo. Hän, joka haluaa taluttaa itseänsä suurempaa koiraa =(


      • tinkelitong

        Aivojen koko ei korreloi älykkyyden kanssa.

        Kuitenkin timpe käyttäytyy älykkäästi, -väittämäsi mukaan(pieni mies), kun on hankkinut itselleen turvallisuudentunnetta koiran avulla. Toivotaan kuitenkin kaiken menevän hyvin, isännän oletetusta koosta huolimatta.

        Oma tyttäreni painaa 50kg ja saa itseään paljon painavamman kaukkarimme tomimaan kuin robotti.


      • timpe1963 kirjoitti:

        Toi on just näitä munattomien ihmisten puheita jotka ei tedä mistään hevon paskaakaan!!!!!!!!!!!! Maailma on nykyään aika turvaton paikka kun kaiken maailman hörhöt ryöstelee viattomia ihmisiä ja hakataan vastaantulevia ihmisiä, niin kyllä mä tapauksen kohdalle osuessa ulkoilutan huomattavasti mielummin silloin mun kaukkaria kun jotain vitun puudelia joka on vain jalostettu koiran irvikuva... Koira polveutuu sudesta ja mitäköhän yhteistä on sudella ja kaikilla siitä pienemmillä koirilla... Ei niillä ole mitään yhteistä ja euussa pitäisi kieltää koira nimen käyttäminen kaikilta ns. koiraroduilta mitkä eivät täytä kriteerejä.....

        Tää paikka on turvaton ainoastaan ihmisille ja muille eläimille. Mun kaltaisille supersotilaille ei


    • pelkuri-aloittaja

      Tuollainen uhmakas käytös kertoo tietenkin aina omasta epävarmuudesta. Tarpeeksi vahva yksilö kun tulee eteen oli se ihminen ihmiselle tai koira koiralle tai puolin ja toisin niin ei moni uskalla tehdä mitään. Henkisesti sairas ihminen tekee koirastaan aggressiivisen tahalleen muille, kylvää pelkoa ja kehuu sillä vielä. Vaarallisia rotuja ei ole. Juuri olin ulkomailla ruuhka-aikaan metrossa kun sisään astui vanha pieni pönäkkä mies kepin kanssa, liikkui huonosti ja hänellä oli itseään painavampi iso mastiffi. Muut matkustajat rapsuttelivat sitä mielinkielin ja kun päästiin ulos niin ukko meni polttamaan piippuaan lähipenkille rennosti pyyhkien hikeään, koira makasi maassa ja paikalliset lapset rapsuttelivat sitä iloissaan.

      • nojust

        Mastiffi on erittäin huono esimerkki, sillä ne nimenomaan ovat erittäin lupsakoita ja laiskanpulskeita. Eivät missään nimessä herkästi tai edes vaikean kautta reagoivia. Näkee taas ennakkokäsityksen voiman: kunhan koira on valtavan kokoinen, niin kyllähän se voisi vaikka syödä pikkulapsia aamupalaksi. Ei olisi haitaksi ottaa ensin selvää, millaisesta rodusta puhuu.


      • Mikä-on-vaikeeta

        No pitääkö se sitten olla presa canario tms . Koira kuin koira...ihan se ja sama.


      • Niimpäniin

        Siinähän se suurin ongelma justiinsa onkin.. Kuka tahansa pöpipää saa tällaisen koiran haltuunsa jolloin omistajan ongelmat ja väärin toimiminen heijastuvat koiran käytöksessä. Ja voitko tosiaankin väittää että sulla pitäisi kantti kun vastaan tulee 80 kilonen jötikkä sillä asenteella että nyt sulta lähtee henki? Veikkaan että 95% meistä paskois housuunsa. Lisäksi monet koirat on jalostettu niin että tilanteen tullen ne ei pelkää mitään. Toki itsevarmuus voi sut jossain tapauksessa pelastaa. Korjaan sua vielä sen verran että en elä missään pelkotiloissa missä joka kulman takaata hyökkäis koira päälle. On vaan surullista lukea juttuja missä ihmisille tai niitten koirille on sattunu pahasti vaan sen takia että jonkun mielestä on ollu siistiä omistaa iso ja "vaarallinen" koira. Mun mielestä tarpeetonta. Toki on omistajia joilla on oikeesti koira hallinnassa ja jotka osaa minimoida riskitilanteet. Heille nostan toki hattua!


    • siitä-valitsemaan

      Aloittaja voisit hankkia apua omaan elämääsi helposti. Ota itse kuvailemasi vaarallinen rotu koiraksi. Oppisit jotain uutta oikesta elämästä.

      • KoetaSilittää

        Jos kerran nämä vaarallisiksi haukutut koirat ovat kilttejä, niin uskallatko mennä silittämään tällaista koiraa, kun sellainen tulee kadulla omistajansa kanssa vastaan.
        Jos koira on kiltti ja vaaraton, niin se ei pure silittävää kättä.


    • 1820

      Eikös ne omistajat ole niitä, joiden käsissä ne tulee vaarallisiksi? Se mikä toisella on hyväkäytöksinen, toisella ei ole mitään otetta.

      • Vaarallinen-rotu-persus

        Näinhän se on. Muistan kun mummolla oli iso bernharndilanen joka asui kaupungin keskustassa. Niin oli sosiaalinen kun kaikki paijasi sitä ja antoivat kinkkua.


    • Timpe1963

      Minulla on 2 vuotias uros kaukkari, enkä voi muuta sanoa kun siitä ei koira enään parane... Se on meinaan erittäin sosiaalinen niin ihmisille kuin toisille koirille ja otin sen lähinnä siksi koska minulla on aikaa sille eikä se ole koskaan yksin vaan kulkee aina minun mukanani. Onhan se tietysti hieman rajoittanut menojani mutta pyrin elämään niin että koirallani olisi hyvä elämä ja siten olen saanut myös itse kokea paljon positiivista koirani kautta.... Kyllä se vika yleensä on hihnan toisessa päässä jos koirasta tulee agressiivinen, mutta onhan niitä tietysti poikkeuksiakin olemassa! Mikäki kaukkarin jättää yksin omalle pihalle niin olisi syytä myös huolehtia sittä että aita on tarpeeksi korkea ja tämän rodun kohdalla sen pitäisi olla vähintään 250cm, sillä kaukkarit menee 2 metrisestä aidasta yli että heilahtaa... Koiran omistajien pitäisi myös ymmärtää se jotta mikäli hänen koiransa päälle käy isohko koira, niin siihen väliin ei pidä koskaan mennä sillä vaikka se oma koira onkin sinulle rakas niin se on silti vaan koira eikä sen vuoksi kannata uhrata omaa henkeä...!!! Kaukkarilla kun lähtee taistelu moodi päälle niin se ei tunne kipua, joten sitä on ihan turha mennä potkimaan koska se saattaa vaan suuttua siitä ja puruvoimaa siellä on niin paljon että se pystyy yhdellä purasulla puhkaisemaan esim. auton renkaan... Minua ihmetyttää myös se kun sanotaan että kaukkareita ei voi pitää tiheään asutuilla alueilla sillä itse asun rivarissa eikä minulla ole ollut pienintäkään ongelmaa oman koirani kanssa... Ihmetyttää myös nämä keskutelut siitä että mikä koira päihittää minkäkin koiran, sillä ne ovat täysin asiattomia ja lapsellisia höpinöitä eikä sellaisilla ihmisillä pitäisi olla minkäänlaisia lemmikkejä!!!!!!!!!!!!!!!!! Kaikille epäilijöille tiedoksi että kaukkari on mitä parhain ja uskollisin kaveri ja tiukan paikan tullen se on myös ehdottomasti paras henkivartija sillä maailma on nykyään sen verran turvaton paikka ja liikkeellä on kaikenlaisia hulluja joita ei tarvitse todellakaan pelätä yhtään kun on oma nallukka aina mukana...;-))) Suosittelen kaikille vastuunsa tunteville ihmisille kaukkarin hankintaa koska siitä ei enään koira parane...!!!;-)))

      • kasvattikaisa

        nyt haista sinä pieru!!ja herne sellainen! ensinnäkin,ihmisen tehtävä ei todellakaan ole tuhlata /käyttää koiran elinikää sen miellyttämiseen eli mukana roikottamiseen. koiran paikka on olla koiran paikalla. sinä ehkä olet yksineläjä ja lapseton sellainen. aika monella kuitenkin on perhettä,ja aina jokapaikkaan ei isolla koiralla ole asiaa. on olemassa poikkeuksia myös koirien luonteissa,sataprosennttisesti kilttiä,tai vastaavaa saatanan vihasta rotua ei olemassakaan. aina on poikkeuksia. ja vaikka kasvatus olisi kuinka asiallista ja hyvää,on myös olemassa vaikeita sekä helppoja luonteita. aivan kuten kissat,ihmiset,apinat, kihomadot,jokaisella on oma luonne. älä koita nostaa itseäsi jollekin "ainoa oikea tapa" jakkaralle. seuraava koirasi voi olla aivan päinvastainen. itse kasvatan kaukkareita,ja tiedän millainen koira on kyseessä.itseasiassa olen kasvattanut niitä niin kauan että voisin melkein sanoa ettei ne enää tänäpänä ole edes sitä mitä niiden alunperin oli tarkoitus olla.


    • kaukkarilove

      samaa mieltä timpen kans:) kaukkarit on aivan upeita koiria:) itsekkin sellaisen omistan

    • Kunhanpelkäävät

      Laumanvartijakennelin naapurissa asuvana voin sanoa usean vuoden kokemuksella, että vaarallisia koiria hankitaan pääsääntöisesti kiusaamiseen, pelotteluun ja (ihmisten) vahingoittamistarkoituksessa. Lisäksi laumanvartijakoirat kiinnostavat rikollisia, mutta koska koirat ovat liian tyhmiä koulutettavaksi, ne eivät sovellu suojeluun.

      • onnellinenomistaja

        Jos asut naapurissa ei tee sinusta asiantuntijaa. Meilla kolme Kaukaisiankoiraa yksi suojelukoulutettu, yksi parhaillaan koulutuksessa ja yhtä ruvetaan kohta kouluttamaan kuhan ikää tulee tarpeeksi. Kaikki kolme omaavat myös sosiaaliset taidot. Meillä koirat suojelee meidän perhettä ja vartioi meidän pihaa ja omaisuutta. Laumanvartia kasvatettuna oiken on mitä parhain rotu....


    • miksinäin

      En tiedä, kuuluuko se vaaralliseksi luokiteltuihin rotuihin, mutta laumanvartija se ainakin on... Osaamaton tuttava omistaa viisi niitä, minkäänlaista kokemusta oman koiran omistamisesta ei kuulemma ollut ennen kuin otti ensikoirakseen yhden laumiksen ja siitä se tilanne sitten "räjähti käsiin": hän hankki niitä samoja lisää ja ryhtyi "kasvattajaksi". Edelleenkään yksikään niistä ei ole koulutettu - omistaja mm. lenkillä ollessaan hyppää ojaan ja kietoo remmin puun ympärille, jos joku tulee vastaan, koska koirat lähtevät vetämään niin, ettei hän saa niitä pidettyä, ja käyvät ärhäkästi vastaantulijan päälle. Aitaukset ovat kanaverkkoa ja koirat kaivautuvat niistä alitse jatkuvasti ja karkailevat.... tai hyppivät aitoja vasten ryhmänä ja aita "kaatuu" sen verran, että koira pääsee yli.

      Omistaja myös kehuu noita aina, kun ne rähjäävät kaikille vieraille, jotka kulkevat pihan ohi tai tulevat omistajan kanssa pihaan (siis ihan omistajan luvalla, esim. kaverit!!), koska "niiden kuuluukin vartioida". Yksi hänen koiristaan on purrut kahta muiden omistamaa koiraa (oman pihan ulkopuolella) ja yksi ihmistä.

      Omistaja on myös ylpeänä sanonut poliisille, että "seuraavan kerran päästän koirat irti", kun poliisit ovat käyneet setvimässä jotain hässäkkää, jossa vieras ihminen meni tuon omistajan pihaan. Poliisit olivat kehottaneet pitämään vain ne koirat kiinni..

      Muun muassa tuollaisten tapausten takia luulenkin, etteivät ne koirat sinänsä vaarallisia ole, vaan niistä tulee vaarallisia, kun niitä joutuu osaamattomien ihmisten käsiin. Kyllähän tietyillä roduilla on historian saatossa haluttu paljon aggressiivisuutta korostaa, jolloin sitä on jalostettu niihin lisää, jotenka näiden tiettyjen rotujen "aggressioherkkyys" on suurempi kuin joidenkin toisten. Kuitenkin jokaikisestä koirasta saa ihmisestä riippuen joko vihaisen tai rauhallisen.

      Miksei ihmisille voi olla jotain "omistajakoulutusta", jossa testattaisiin, onko ensinkään kelvollinen hankkimaan koiraa ja sitten sitä rotua, jota on ajatellut...

    • onnelinenomistaja

      Kaukaisiankoiria minulla on kolme kappaletta eikä yksikään ole mikään jatke.
      Kaukaisiankoira on paras rotu mitä tiedän, erittäin viisas ja paras turva ikinä.
      Olen asunnut yhden kanssa taajama alueella ilman mitään ongelmia. Koirani osaavat peruskäskyt ja paljon muuta joten tyhmiksi niitä ei voi sanoa. Luonnetestissä olen käynnyt ym.. ja tervepäisiksi on todettu. Koirani vahtivat kyllä omalla reviirillänsä mutta niin se on tarkoituskin ja reviiriltä poistuttua ovat hyvätapaisia ja sosiaalisia.
      Oli sitten kyseessä rotu kun rotu niin ihminen on se joka yleensä tekee koirista sekopäitä. Ja todellakin olen samaa mieltä että pitäisi olla jokin "omistajakoulutus" hankkiessa koiraa.

      • Kivääritkaikille

        Kaukasianpaimenkoira on täysin tarpeeton Suomessa ja pitäisi ensimmäisten joukossa kokonaan kieltää. Minkäänlainen aseellinen "vahtiminen" ja aseellinen "turva" ei ole Suomessa sallittua tai sitten pitää aselait vapauttaa kaikilta osin; isokokoiset, aggressiiviset vahtikoirat ovat täysin verrattavissa muihin aseisiin.


      • onnellinenomistaja
        Kivääritkaikille kirjoitti:

        Kaukasianpaimenkoira on täysin tarpeeton Suomessa ja pitäisi ensimmäisten joukossa kokonaan kieltää. Minkäänlainen aseellinen "vahtiminen" ja aseellinen "turva" ei ole Suomessa sallittua tai sitten pitää aselait vapauttaa kaikilta osin; isokokoiset, aggressiiviset vahtikoirat ovat täysin verrattavissa muihin aseisiin.

        Jos et erota asetta ja koiraa niin ei sun kommettejakaan voi tosissaan ottaa ja taitaa lukemisen ymmärryksessäkin olla jotain katkoksia. Toi aseiden vertaaminen koiraan todella ala-arvoista.. Ja kyllä se niin on että kenelläkään ulkopuolisella ei ilman lupaa ole toisen tontille mitään asiaa. Se että Kaukaisiankoira puolustaa omaa reviiriään ei tee siitä yhtään pahempaa kuin muista roduista.


      • Kyltitkehiin

        Toisen tontille ei ole asiaa mikäli se on kielletty. Jos vaikka Jehovan todistaja tulee ovelle koputtelemaan eikä portin pielessä ole selvää kylttiä että tontille tulo kielletty niin Jehovan todistaja yms. Voi tulla ja jos talon nurkantakaa hyökkääkin koira kiinni niin omistaja on vastuuss a. Joten jos pihaa vartioi koira niin laittakaa siihen portin viereen kyltti missä kiellätte tontille tulon, ja varoituksen koirasta. Jos tosi fiksusti tekee niin sinne portille ovikellon vielä. Silloin sinne ei eksy vahingossa kukaan, ja jos joku pihaan tulee ja koira puree niin ette ole ainakaan vastuussa mistään. Meillä joskus tuli pihaan jotain uskon miehiä vaikka portilla oli kyltti vartioivasta koirasta. Pihasta kuuluu haukuntaa ja menin katsomaan niin siinä ne seisoo 50cm päässä ketjussa olevasta koirasta. Kysyin ettekö nähneet kylttiä niin vastaus oli joo mutta ei siinä kielletty pihaan tuloa. Sen jälkeen kyltissä luki asiattomilta pääsy kielletty.


      • onnelinenomistaja

        Kyltit löytyy meiltäkin... Eikä ole kukaan ulkopuolinen pihaan tullut.


      • miksinäin
        Kivääritkaikille kirjoitti:

        Kaukasianpaimenkoira on täysin tarpeeton Suomessa ja pitäisi ensimmäisten joukossa kokonaan kieltää. Minkäänlainen aseellinen "vahtiminen" ja aseellinen "turva" ei ole Suomessa sallittua tai sitten pitää aselait vapauttaa kaikilta osin; isokokoiset, aggressiiviset vahtikoirat ovat täysin verrattavissa muihin aseisiin.

        Miten ees voit verrata koiraa aseeseen? Koiran voi kouluttaa, asetta ei (koska ase ei ole elävä ja ajatteleva). Koira ei ole lähtökohtaisesti vihainen tai aggressiivinen, vaikka sillä saattaa olla _herkkyyttä_ niihin piirteisiin. Koirasta tulee vihainen ja aggressiivinen, jos omistaja/kouluttaja tekee siitä sellaisen.

        Eivätkä ne kaikki vartioivat koiratkaan mitään mielenvikaisia hetikiinnihampaatirvessä -hyökkijöitä ole. Koira ei yleisesti ottaen pure äkkiseltään, vaan se _varoittaa_ etukäteen. Jos varoitusta ei ymmärretä, koira saattaa käydä kiinnikin. Koira puree myös tuntiessaan olonsa uhatuksi (varoittelu ei enää auta) ja pakomahdollisuutensa suljetuiksi (esim. nurkkaan ajettu koira). Näissä tapauksissa syyttäisin kyllä ihan sitä ihmistä, joka uhkaa koiraa ja estää sitä pakenemasta.

        Tietysti koira kuin koira voi "tulla hulluksi" ja olla siis täysin estoton kiinni käyvä peto, mutta tämä on kyllä yleensä osaamattoman omistajan itsensä aiheuttama tila. Rangaistus kuuluisi omistajalle, ei koiralle.


    • elmerijkl

      Se on jännä et näissä jutuissa ei puhuta tai edes mainita puremistilastoja. Varsinkaan keltainen lehdistö ei kiinnostu, jos esim. noutaja tai chihu sattuu purasemaan. Mut jos kyseessä on jokin nk. "vaarallinen" rotu, niin johan toitotetaan. Eri rodut on jalostettu eri toimintoihin, muttei vaarallisiksi. Olisi hyvä tietää, mitä oma rotu tarvitsee päästäkseen toteuttamaan omaa "ammattiaan". Ja ikävä tosiasia on et monille koira on myös em. munanjatke.

      • o9u8897

        Munanjatke: tiedän pari (miespuolista) tyyppiä, jotka on ottaneet täysin heille sopimattomat koirat ihan vain siksi, että "kuulostaa hienolta / näyttää coolilta", ku on just sellanen koira. Se toinen ny on sinänsä koiraihminen, mutta sille ei tosiaan olisi sopinut mikään "hurja vartiokoira". Toinen taas ei tiedä koirista mitään ja koulutusmenetelmät on vähintäänkin kyseenalaisia (saattaa mm. ottaa niskaperseotteella koirasta kiinni ja viskata seinään jos se on tehny pahojaan kun tää omistaja on pois kotoo.......) mutta koira täytyy olla ku "hienon näköstä".

        Puremistilastot: samaa mieltä ku edellinen kirjottaja. Jos iso koira suutahtaa (yleensä vieläpä ihmisen vika, jos näin käy!), niin johan on lehdet täys sitä juttua ja heti koko rotu leimataan vaaralliseks. Jos joku pikkurakki (jotka on yleensä niitä vihasimpiakin, koska pieniä ja puolustuskannalla suunnilleen koko ajan) vähän näykkäsee, nii tämmöselle suunnilleen nauretaan.

        Yksi tuttu on sanonut että "no eihän pientä edes tartte kouluttaa, ku se on nii pieni?" < pidin häntä idioottina. Hän otti kaksi suurta koiraa itselleen, joita ei ilmeisesti myöskään tarvinnut kouluttaa, sillä siinä perheessä eletään ja lenkkeillään niiden koirien ehdoilla. Mikään sana ei niihin tehoa.


    • Koiranomistaja

      Hyvä kysymys aloittajalta. Vastaukset ovat valitettavasti juuri sitä, mitä epäilin. Oman turvattomuuden tunne sekä suhteellisen huono sosiaalinen kestävyys. Jos Jehovan todistajan vierailua käytetään esimerkkinä siitä, miksi iso vahtikoira on tarpeen, niin sääliksi käy. Koiraroduissa on eroa, jotkut ovat vaan jalostettuja itsenäiseen, helposti aggressiiviseen, vahtimiseen. Niiden käyttö voi olla perusteltua esim maatiloilla laiduntaminen suojaksi suurpetoja vastaan. Mutta kaupunki- ja taajama-alueella niitä ei pitäisi olla. On myös koiraa kohtaan väärin, että siitä halutaan kuitenkin normipäiväksi suloinen mussukka, jota naapurin lapset saa taputella kun kuitenkin niiden luontaista olemista on ihan joku muu. Osa ns laumanvartijakoirista kun ei ole kovinkaan sosiaalista laatua. Luulen, että ihmisten turvattomuudentunteeseen ja sosiaalisen kanssakäymisen pelkoihin voisi ennemmin auttaa terapia ja koulutus

    • Mielenkiintoista keskustelua!

      Itse listaisin
      1. Tiettyjen rotujen hurja maine -> koira statussymboliksi
      2. "Uskottavan näköisten" mutta ominaisuuksiltaan seurakoiramaisten koirien puute. Bullterrieri? Amerikanstaffi? --> haastava luonne. Sopivaluonteiset --> höselöitä karvapalloja.

    • KoiraArvoitus

      Minäpä kerron, kun oli kerran kaupassa ja siellä oli vanha mies koiransa kanssa.
      Koira ei ollut mikään vaarallisiin rotuihin luokiteltava, vaan seurakoira.
      Koira oli erittäin ystävällinen, hyppi ja piti etutassuja jalkaa vasten.
      Vanha isäntä kutsui koiraansa pois, mutta koira oli todella ystävällinen ja huomionkipeä.

      Kerran taas talvella eräällä yleisellä pellolla liikkuessani oli kaksi suurta rottweileriä irrallaan ja koirien omistaja kauempana.
      Koirat tulivat kohti ja alkoivat haukkumaan ärhäkästi vajaa parin metrin päässä.
      Sanonta haukkuva koira ei pure pitää täysin paikkansa.
      Mitäpä siinä pystyy tekemään, kuin olla vain rauhassa paikallaan.
      Eivät hyökänneet kimppuun ja koirien omistaja käski koiriaan pois.
      Viimein koirat lähtivätkin, mutta aika vastuutonta pitää vapaana tuollaisia isoja koiria.
      Siinä tilanteessa moni heikkohermoisempi olisi voinut saanut elinikäisen trauman.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe