Laitetaampa asian tynkääkin. Olin mukana.

Res-maj

Vanhanen: "Juha Sipilä johtaa hallitusta säntillisemmin ja suunnitelmallisemmin kuin kukaan edeltäjistään.
-Heinäluoma protestoi. Hän arvioi, että kymmeneen vuoteen paras on ollut Matti Vanhasen ykköshallitus 2003-2007. Hän oli itse siinä valtiovarainministerinä.

Haapala vinoili Heinäluomalle ja Korhoselle, miten nämä ovat sössineet puolueidensa kannatuksen. Ne ovat nyt yhdessäkin pienempiä kuin keskusta.
- Sosialismi oli hyvä aate, mutta jätkät pilasivat, Heinäluoma lohkaisi."
SM

Porissa SuomiAreenan tilaisuudessa. Siinä haastateltiin entisiä puoluejohtajia.
Vanhasen ja Heinäluoman ohella haastateltavina olivat vihreiden ja vasemmistoliiton entiset puheenjohtajat Anni Sinnemäki ja Martti Korhonen.
2
Ja Kreikka puhuttaa yhävaan. Puhuttaako vielä ensitalvenakin, valistunut veikkaukseni on, että puhuttaa, silloin velkaa taas enemmän Kreikalla, kuin Suomellakin.
3
Kala nappasi hyvin kiinni, kun vieraitten vähän "ongittiin".
Saatiin oikein jalokalaakin. Siitä jo osa makeimmissa suissa.
Metsä puskee mustikkaa kohta ihan hirveästi.
Pitäisi valtiovallan julistaa, että kaikki kynnelle kykenevät ovat velvollisia poimimaan niitä. Jotka nyt ihan järkevästi metsiin pääsevät.
Ei ole mikään häpeä ainakaan, poimia yhtä metsän herkkua.
4
Sittempä lämmitettiin savusauna. Sieltä palailtu.
Voiko joutilaan päivän paremmin viettää.
Pesee kirkkaasti jossain kaukana istumisen norsun selässä.
Ja sitten käynti katsomassa lasinpalasia, jotka saattaneet kuulua faaroelle. Sitäkään ei kukaan tiedä, pitää vain sepittää se siihen kuuluvaksi.
Eli, kotimaassa on niin paljon toimintaa ja katseltavaa, ettei äkkiä huomaakkaan.
Silläpä, mökkiläisetkin viihtyy hyvin mökeissään.
Matkalaiset reissaa kotimaan sisällä. Mikäpä sen hienompaa, hienossa maassa, maan hienot kansalaiset.

Ei muuta kuin "lähipäiviin"!.
Itse olen muutamat päivät pääkaupungissa. Alueeella jossa "melussa, ja velasssa".
Helsinkin velka alkaa jo olla sitäluokkaa, että hirvittää.
Jos väki tyytyväistä ? olkoot !

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielikuvitus-kopoti-kop

      "Olin mukana"

      Aivan varmasti olit.

    • Ihan itseäni pukeutumisetiketissä sivistääkseni kysyn: Pukeuduitko SuomiAreenalle harmaaseen palveluspukuun ja puolikenkiin vai rennosti maastopukuun ja varsikenkiin eli maihareihin. Vai oliko jaloissasi perinteitä kunnioittaen peräti jatsarit?

      • Casual_wear

        Herra res.maj mainitsi kirjoituksessaan saunan, joten saattoipa hän viuhahtaa paikalle satiinikylpytakissaan

        https://www.google.fi/search?q=satiini kylpytakki&biw=1366&bih=613&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0CDMQsARqFQoTCLWi1_6o28YCFSL0cgodGjANiA#imgrc=8n1pz-hOnZXvaM:


      • Juuh_tai_ei
        Casual_wear kirjoitti:

        Herra res.maj mainitsi kirjoituksessaan saunan, joten saattoipa hän viuhahtaa paikalle satiinikylpytakissaan

        https://www.google.fi/search?q=satiini kylpytakki&biw=1366&bih=613&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0CDMQsARqFQoTCLWi1_6o28YCFSL0cgodGjANiA#imgrc=8n1pz-hOnZXvaM:

        Taitaapi olla maalaisempi majuri.
        Ei satiineista välitä. Pitäkööt homot ne. Hehän tykkää kuin harakka väreistä.


    • ei_mitään_uutta

      Tietysti pankkopoika oli mukana, onhan hän kansanedustaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe