Mistähän johtuu, että niin monet suomenruotsalaiset puhuvat täysin estotta ja sujuvasti englantia, saksaa, latinalaisia kieliä espanjaa ranskaa ja italiaa ja lisäksi kaikkia pohjoismaisia kieliä, vaikka koulussa pakkosuomi on, fennojen logiikkaa nodattaen, ollut tulppana kaikkien muiden kielten oppimiselle? On tämäihme juttu!!
Mistähän johtuu?
19
<50
Vastaukset
- kielitaitoinen
Minä puhun noiden lisäksi venäjää, viroa ja romaniaa. Silti vastustan suomen kieltä syrjivää keinotekoista "kaksikielisyyttä". Eivätkä ruotsinkieliset (tai puolikieliset) ainakaan keskimäärin paremmin noita kieliä osaa, sehän näkyisi muuten esim. PISA:ssa. Ja on eri asia verrata ruotsinkielisten suomen kielen taitoa ja suomenkielisten ruotsin taitoa - motivaatio näiden oppimiselle on niin eri luokkaa. Voit miettiä vaan, mikä motivaatio jokaisella 9 miljoonalla ruotsalaisella olisi opiskella pakkosuomea.
- Ropottipekka
Fenno taas täysin pihalla, niin kuin aina ennenkin. Fenno-pisa eimittaa ollenkaan osaamista ja kaikkein vähiten kieliosaamista. Ja kyllä itse venäjääkin osaavana tiedän venäjäkin kielen. Itse asiassa venäjänkielen opettajani sanoi ja ihmetteli aikanaan, ettei ole koskaan tavannut Suomessa yhtään oppilasta, joka osaa ja tunnistaa venäjän kielen eri s-sukuiset äänteet yhtä hyvin kuin minä. Kerroin, niin kuin asia onkin, että se johtuu siitä, että olen suomenruotsalainen ja tottonut muuhunkin kuin robottikieleen kuulostavalta suomeen.
- FennotNimittelevät
Ropottipekka kirjoitti:

Hollantilainen ystäväni, joka on asunut Suomessa jo kolmattakymmentä vuotta, kertoi että häntä loukkaa lähes joka päivä, kun hänen nimensä ei osata lausua oikein, Bob. Fennot lausuvat Popp tai jotain sinne päin, eli hollanniksi perse tai jotain sinne päin. Voi Luoja, armahdta meitä fennoista!!!
- luuletkohanLiikojaItsest

Oletko tosissasi? Ja kaltaisiasi varten olemme joutuneet 8 vuotta elämästänne opiskelemaan kieltäsi, jotta saisimme palvella sinua ja kaltaisiasi, kumartaa vaikka edessäsi? Toivon todella, ettei lapsieni enää tarvitse tuota poliittista oppiainetta opisekella! Ja mitenköhän "suomenruotsin" s-äänne eroaa suomen s-äänteestä? Tuon uskomattomampaa kommenttia en ole vielä kuullutkaan!
- luuletkohanLiikojaItsest
FennotNimittelevät kirjoitti:
Hollantilainen ystäväni, joka on asunut Suomessa jo kolmattakymmentä vuotta, kertoi että häntä loukkaa lähes joka päivä, kun hänen nimensä ei osata lausua oikein, Bob. Fennot lausuvat Popp tai jotain sinne päin, eli hollanniksi perse tai jotain sinne päin. Voi Luoja, armahdta meitä fennoista!!!
Ja sinuakin varten me olemme 8 vuotta kuluttaneet elämästänne, jotta voisimme sinun edessäsi kumartaa! Missä on teidän sydämenne????
Minun ihana äidinkieleni, kiitos teille, että olen ymmärtänyt sen arvon. - voiAlemmuuskompleksi
FennotNimittelevät kirjoitti:
Hollantilainen ystäväni, joka on asunut Suomessa jo kolmattakymmentä vuotta, kertoi että häntä loukkaa lähes joka päivä, kun hänen nimensä ei osata lausua oikein, Bob. Fennot lausuvat Popp tai jotain sinne päin, eli hollanniksi perse tai jotain sinne päin. Voi Luoja, armahdta meitä fennoista!!!
Onkohan teillä pienehkö alemmuuskompleksi kaikkiin ulkomaalaisiin? Jokainen lausuu oman kielensä tavalla enemmän tai vähemmän - oli kyseessä sitten eestiläinen, suomalainen tai hollantilainen. Jokaisen ihmisarvo on sama. Jos todella loukkaa, ehkä hän loukkaantuu muuten vähän liian pienestä?
Kaiken huippu on vielä se, että itse lausutte ruotsianne suomen kielen aksentilla. - OnkoTeistäMihinkään
voiAlemmuuskompleksi kirjoitti:
Onkohan teillä pienehkö alemmuuskompleksi kaikkiin ulkomaalaisiin? Jokainen lausuu oman kielensä tavalla enemmän tai vähemmän - oli kyseessä sitten eestiläinen, suomalainen tai hollantilainen. Jokaisen ihmisarvo on sama. Jos todella loukkaa, ehkä hän loukkaantuu muuten vähän liian pienestä?
Kaiken huippu on vielä se, että itse lausutte ruotsianne suomen kielen aksentilla.Fennon tunnistaa heikosta kielitaidosta ja ihmeelliseltä, robotikielestä kuulistavalta puheelta. Yhdeltäkään asiakkaalta ei synny usko. Ei ihme, että lähes kaikki Suomen vientiteollisuuden myyjät ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä Kuka jaksaa elättää saamattomien ja työttämien satojentuhansienarmeijaa?
- SilloinHävettää
Kv-lentokentillä näkyy joskus Citymarketin kauluspaidoissa ja oman työnantajan mainosreppuja kantavia kansainvälisiä lähettiläitämme. Ennen oli kommunikaattorit vyölaukussa kruunaamassa kokonaisuuden.
- 815
OnkoTeistäMihinkään kirjoitti:
Fennon tunnistaa heikosta kielitaidosta ja ihmeelliseltä, robotikielestä kuulistavalta puheelta. Yhdeltäkään asiakkaalta ei synny usko. Ei ihme, että lähes kaikki Suomen vientiteollisuuden myyjät ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä Kuka jaksaa elättää saamattomien ja työttämien satojentuhansienarmeijaa?
Senpä takia onkin suomenkielisten turha tuhlata aikaansa marginaali-
kieleen vaan opetella maailmankieliä joiden kanssa suomen kielellä
ei ole minkäänlaista sukulaisuutta ja vaatii enemmän opiskelua.
Minua sensijaan hävettää meidän vähemmistömme ainainen tapa
ylittää äänivolyymissä kaikki lähellään olevat.
Sen voi todeta jopa jokaisessa keskusteluohjelmassa. - RuotsalainenSukunimi
FennotNimittelevät kirjoitti:
Hollantilainen ystäväni, joka on asunut Suomessa jo kolmattakymmentä vuotta, kertoi että häntä loukkaa lähes joka päivä, kun hänen nimensä ei osata lausua oikein, Bob. Fennot lausuvat Popp tai jotain sinne päin, eli hollanniksi perse tai jotain sinne päin. Voi Luoja, armahdta meitä fennoista!!!
Itseäni häiritsee kun ruotsinkieliset lausuvat sukunimeni ruotsalaisittain vaikka olen suomalainen.
- hehhehho
Vironjuutalainen sekopää jolla on ruotsia puhuva juutalainen äiti keskustelee itsensä kanssa. Terapiaa suoli24 on.
- maataloustukipois
OnkoTeistäMihinkään kirjoitti:
Fennon tunnistaa heikosta kielitaidosta ja ihmeelliseltä, robotikielestä kuulistavalta puheelta. Yhdeltäkään asiakkaalta ei synny usko. Ei ihme, että lähes kaikki Suomen vientiteollisuuden myyjät ovat äidinkieleltään ruotsinkielisiä Kuka jaksaa elättää saamattomien ja työttämien satojentuhansienarmeijaa?
Vientiteollisuuden myyjät? Saatana että olet tyhmä ihminen jopa ruotsinkieliseksi juutalaiseksi!
- 8520
No kun opettelisivat ensin puhumaan kunnolla sitä ruotsia!
- hoooghhoo
Tuskinpa ne siellä Närpiössä mitään noista osaa sen enempää kuin sinä läski työeläkeläinen.
- germaani
Ruotsi on germaaninen kieli , jolla on hyvin läheiset kielelliset syhteet esimerkiksi englantiin ja saksaan. Kuitenkin ruotsinkielestä olisi päästävä eroon "linkkinä" muihin germaanisiin kieliin.
Ammoisina aikoina sain yo-kirjoituksissa ruotsista hikisen approbaturin, mutta toisaalta pitkästä englannista ja lyhyestä saksasta laudaturin, koska jo tuolloin nuorena käsitin, mitkä kielet ovat tärkeitä ja opiskelemisen arvoisia. Hyvä englantini on tuottanut minulle elämässäni paljon ammatillista hyötyä myös ulkomailla.
Minä en vain käsitä, miksi ruotsia pitäisi opiskella "avaimena germaanisiin kieleihin". Yksinkertaisempi keino on käydä opiskelemaan englantia, saksaa ja muita germaanisia kieliä ilman tätä prosessia tuohoavaa ruotsia.- germaani
Nykyisin opiskelen myös venäjää omatoimisesti harrastuspohjalta ja kansalaisopistossa, mutta ainakin Pietarissa ja Moskovassa naiset ovat hiiltyneinä suomailaismiehiin, jotka osaavat edes jonkin verran heidän kieltään. Tämän olen todennut kirjaimellisesti.
- poispakkoruotsi
"Mistähän johtuu, että niin monet suomenruotsalaiset puhuvat täysin estotta ja sujuvasti englantia, saksaa, latinalaisia kieliä espanjaa ranskaa ja italiaa ja lisäksi kaikkia pohjoismaisia kieliä, vaikka koulussa pakkosuomi on, fennojen logiikkaa nodattaen, ollut tulppana kaikkien muiden kielten oppimiselle?"
1. Edellinen väite ei pidä paikkaansa.
2. Suomen kieli ei ole suomenruotsalaisille vieras kieli.
3. Monet suomenkieliset puhuvat monia kieliä.
4. Suomenruotsalaiset ovat huonoja muussa, vaikka osaavat kieliä.
5. Suomenruotsalaiset opiskelevat kieliä, koska he haluavat hienostella.
6. Suomenruotsalaiset opiskelevat kieliä, koska he haluavat luulla olevansa muita parempia.
7. Suomenruotsalaiset, pieni vähemmistö, opiskelevat kieliä, jotta he voivat vittuilla suomenkielisille.
8. Espanja, ranska ja italia ovat virallisesti romaanisia kieliä eivätkä "latinalaisia kieliä".
9. Ruotsin kieli on germaaninen kieli, joten sillä on paljon sukulaiskieliä.
10. Suomenruotsalaiset on pilalle hemmoteltu vähemmistö, joten heillä on aikaa opiskella.
11. Monet suomenruotsalaiset eivät osaa kunnolla edes englantia.
12. Monet suomenruotsalaiset ovat niin tyhmiä, etteivät osaa kunnolla edes
suomea!
13. ALOITTAJAN VÄITE EI SIIS PIDÄ PAIKKAANSA, MUTTA ALOITTAJA LUULEE, ETTÄ HÄNEN VÄITTEENSÄ PITÄÄ PAIKKANSA, KOSKA SUOMENRUOTSALAISILLE ON LIIAN SUURET LUULOT ITSESTÄÄN SEKÄ SUHTAUTUVAT YLIMIELISESTI MUIHIN IHMISIIN. TÄMÄ ON AINOA ASIA, JONKA ALOITTAJA ON TODISTI.
ALOITTAJA ON TYYPILLINEN SVEKO ELI KUSIPÄÄ, JOKA ON NIIN TYHMÄ, ETTEI PYSTY ESITTÄMÄÄN MITÄÄN PERUSTEITA PAKKORUOTSILLE, KANNATTAA SILTI PAKKORUOTSIA ITSEKKÄISTÄ SYISTÄ JA SUU ON NIIN SUURI, ETTÄ SE PITÄISI TUKKIA VÄKISIN JA VIELÄ JONAKIN PÄIVÄNÄ TUKITAANKIN.- pisshuvudkultur
Voj,voj den här fennokulturen och civilisationen.
- hyötynäkökohta
Ruotsin kielestä on hyötyä muiden kielten oppimiselle. Kaksikielisyydestä on hyötyä muiden kielten oppimiselle. Siksi esim. kielikylpy-oppilaat ovat parempia kielissä kuin verrokit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753