Nuiva suhtautumiseni ay-liikkeeseen ja erikoisesti SAK:n ja STTK:n sekä niiden alaisten liittojen johtajiin johtuu seuraavista seikoista:
1. Liitot ja mainitsemani keskusjärjestöt ovat pääosin sosialidemokraattisten johtajien hallussa, vaikka muistelen erään tutkimuksen mukaan, että ay-liikkeen jäsenten enemmistö ei ole vasemmistolaisia. Se tuntuukin uskottavalta, sillä koko kansastakin vasemmistopuolueita kannattaa vain yksi kolmannes.
Nämä demarijohtajat antavat vaaleissa keskusjärjestöjen ja liittojen suoran rahallisen tuen ja järjestökoneiston tuen vasemmistopuolueille. Tämä tuki on myös johtanut siihen, että meillä on ollut 23 vuotta yhtäjaksoisesti demaripresidentti. Sääntöjen mukaan ammattiyhdistysten pitäisi olla puolueettomia.
2. Ammattiyhdistysliike on kaapannut suuren osan demokraattisesti valituilta ja koko kansaa edustavilta valtioelimiltä, eduskunnalta ja sen luottamuksen varassa toimivalta hallitukselta.
Erityisesti Lipponen pääministerinä ollessaan osti ay-liikkeen tuen puolueelleen vaaleissa luovuttamalla liikkeelle sille kuulumatonta valtaa. Asiahan johti siihen, että silloin ei ihalaiset saivat veto-oikeuden kaikkeen varsinkin työ- ja sosiaalielämää koskevaan lainsäädäntöön. Tämä tapahtui varsinkin tuponeuvottelujen yhteydessä, joissa Lipponen edusti valtiovaltaa. Yhteen aikaan näissä neuvotteluissa alettiin sopia jo valtion budjettiin ja verotukseen kuuluvista asioista. Lipposen aikana hallituksen piti nauttia ay-pomojen luottamusta, vaikka perustuslain mukaan sen kuuluu nauttia (vain) eduskunnan luottamusta.
Pitää muistaa, että yhteiskunnassamme on seuraava lakisääteinen vallan ja vastuiden työnjako:
- valtiovalta kuuluu valtioelimille, jotka päättävät suvereenisti lainsäädännöstä ja finanssipolitiikasta,
- työmarkkinajärjestöt sopivat työmarkkinapolitiikasta, minkä tärkein ilmentymä on työehtosopimuksista sopiminen ja siiden soveltamista koskevien erimielisyyksien selvittely ja
- rahapolitiikan hoitaa keskuspankki, nykyään Suomen Pankki/Euroopan keskuspankki.
Valta ja vastuut menevät sekaisin jos nämä kolme sekaantuvat toistensa tekemisiin. Kunkin pitää suorittaa tehtävänsä itsenäisesti. Mikään ei tietenkään estä ottamasta huomioon toisten tiedossa olevia päätöksiä oman päätöksen teossa.
Esimerkiksi valtion suorastaan pitää suorastaan ottaa huomioon verotuksessa työmarkkinoiden tekemät palkkaratkaisut siten, että maltillisissa ratkaisuissa verotusta voidaan helpottaa, mutta runsaskätisen ratkaisun negatiivisten vaikutusten korjaamiseksi verotusta pitää kiristää. Mutta yhteisessä neuvottelupöydässä näistä ei pidä sopia.
Keskuspankki on pitänytkin hyvin itsenäisyytensä, mutta niin kuin yllä jo kerroin työmarkkinaosapuoli on pahasti tunkeutunut valtioelinten toimivallan alueelle. Ay-liike käyttää jopa lakkoja ja yleislakon uhkaa eduskuntaa ja hallitusta vastaan poliittisten päämääriensä ajamiseksi.
3. Ay-liike hämää kansalaia sillä, että lakisääteinen ansisidonnainen työttömyysturva on ay-toimintaa ja että sen saa vain kuulumalla liittoihin. Sehän ei pidä paikkaansa, vaan lain mukaan työttömyyskassat ovat itsenäisiä. Turvan saadakseen ei tarvitse kuulua liitton. Vastaavasti voi kuulua liittoon, mutta ei työttömyyskassaan. Ay-liike yrittää saada tällä hämäyksellään ihmisiä jäsenikseen.
Keskustan työreformiehdotuksessa ehdotettiinkin, että koko ansiosidonnaisen työttömyysturvan hoitaminen keskitettäisiin yhteen kassaan tai annettaisiin sen hoitaminen KELAn hoidettavaksi. Sehän hoitaa nykyäänkin jo lakisääteisen sairausvakuutuksen asiat ja työttömyysturvankin osalta peruspäivärahan; eli, kun työtön jää ansiosidannaisen ulkopuolelle, hoitaa KELA hänen työttömyysturvansa.
Kepun ehdotus oli järkevä. Voisi kuvitella, että työttömyysturvan hoitaminen yhdessä paikassa tulisi halvemmaksi kuin nykyisissä kymmenissä kassoissa. Se olisi myös selkeyttänyt tilannetta niin, että työttömyysturvaa ja ay-toimintaa ei sekoitettaisi toisiinsa. Mutta eihän demarit ja ay-pomot voineet sitä hyväksyä, olisivat menettäneet hyvän keppihevosensa. Silloinkin alettiin uhkailla yleislakolla selkeästi poliittisessa valtioelimille kuuluvassa lainsäädäntöasiassa.
1. Liitot ja mainitsemani keskusjärjestöt ovat pääosin sosialidemokraattisten johtajien hallussa, vaikka muistelen erään tutkimuksen mukaan, että ay-liikkeen jäsenten enemmistö ei ole vasemmistolaisia. Se tuntuukin uskottavalta, sillä koko kansastakin vasemmistopuolueita kannattaa vain yksi kolmannes.
Nämä demarijohtajat antavat vaaleissa keskusjärjestöjen ja liittojen suoran rahallisen tuen ja järjestökoneiston tuen vasemmistopuolueille. Tämä tuki on myös johtanut siihen, että meillä on ollut 23 vuotta yhtäjaksoisesti demaripresidentti. Sääntöjen mukaan ammattiyhdistysten pitäisi olla puolueettomia.
2. Ammattiyhdistysliike on kaapannut suuren osan demokraattisesti valituilta ja koko kansaa edustavilta valtioelimiltä, eduskunnalta ja sen luottamuksen varassa toimivalta hallitukselta.
Erityisesti Lipponen pääministerinä ollessaan osti ay-liikkeen tuen puolueelleen vaaleissa luovuttamalla liikkeelle sille kuulumatonta valtaa. Asiahan johti siihen, että silloin ei ihalaiset saivat veto-oikeuden kaikkeen varsinkin työ- ja sosiaalielämää koskevaan lainsäädäntöön. Tämä tapahtui varsinkin tuponeuvottelujen yhteydessä, joissa Lipponen edusti valtiovaltaa. Yhteen aikaan näissä neuvotteluissa alettiin sopia jo valtion budjettiin ja verotukseen kuuluvista asioista. Lipposen aikana hallituksen piti nauttia ay-pomojen luottamusta, vaikka perustuslain mukaan sen kuuluu nauttia (vain) eduskunnan luottamusta.
Pitää muistaa, että yhteiskunnassamme on seuraava lakisääteinen vallan ja vastuiden työnjako:
- valtiovalta kuuluu valtioelimille, jotka päättävät suvereenisti lainsäädännöstä ja finanssipolitiikasta,
- työmarkkinajärjestöt sopivat työmarkkinapolitiikasta, minkä tärkein ilmentymä on työehtosopimuksista sopiminen ja siiden soveltamista koskevien erimielisyyksien selvittely ja
- rahapolitiikan hoitaa keskuspankki, nykyään Suomen Pankki/Euroopan keskuspankki.
Valta ja vastuut menevät sekaisin jos nämä kolme sekaantuvat toistensa tekemisiin. Kunkin pitää suorittaa tehtävänsä itsenäisesti. Mikään ei tietenkään estä ottamasta huomioon toisten tiedossa olevia päätöksiä oman päätöksen teossa.
Esimerkiksi valtion suorastaan pitää suorastaan ottaa huomioon verotuksessa työmarkkinoiden tekemät palkkaratkaisut siten, että maltillisissa ratkaisuissa verotusta voidaan helpottaa, mutta runsaskätisen ratkaisun negatiivisten vaikutusten korjaamiseksi verotusta pitää kiristää. Mutta yhteisessä neuvottelupöydässä näistä ei pidä sopia.
Keskuspankki on pitänytkin hyvin itsenäisyytensä, mutta niin kuin yllä jo kerroin työmarkkinaosapuoli on pahasti tunkeutunut valtioelinten toimivallan alueelle. Ay-liike käyttää jopa lakkoja ja yleislakon uhkaa eduskuntaa ja hallitusta vastaan poliittisten päämääriensä ajamiseksi.
3. Ay-liike hämää kansalaia sillä, että lakisääteinen ansisidonnainen työttömyysturva on ay-toimintaa ja että sen saa vain kuulumalla liittoihin. Sehän ei pidä paikkaansa, vaan lain mukaan työttömyyskassat ovat itsenäisiä. Turvan saadakseen ei tarvitse kuulua liitton. Vastaavasti voi kuulua liittoon, mutta ei työttömyyskassaan. Ay-liike yrittää saada tällä hämäyksellään ihmisiä jäsenikseen.
Keskustan työreformiehdotuksessa ehdotettiinkin, että koko ansiosidonnaisen työttömyysturvan hoitaminen keskitettäisiin yhteen kassaan tai annettaisiin sen hoitaminen KELAn hoidettavaksi. Sehän hoitaa nykyäänkin jo lakisääteisen sairausvakuutuksen asiat ja työttömyysturvankin osalta peruspäivärahan; eli, kun työtön jää ansiosidannaisen ulkopuolelle, hoitaa KELA hänen työttömyysturvansa.
Kepun ehdotus oli järkevä. Voisi kuvitella, että työttömyysturvan hoitaminen yhdessä paikassa tulisi halvemmaksi kuin nykyisissä kymmenissä kassoissa. Se olisi myös selkeyttänyt tilannetta niin, että työttömyysturvaa ja ay-toimintaa ei sekoitettaisi toisiinsa. Mutta eihän demarit ja ay-pomot voineet sitä hyväksyä, olisivat menettäneet hyvän keppihevosensa. Silloinkin alettiin uhkailla yleislakolla selkeästi poliittisessa valtioelimille kuuluvassa lainsäädäntöasiassa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
MTK-Kepu lypsää veronmaksajilta lähes 10 miljardia mummon markkaa JOKA AINOA VUOSI.
Tuosta summasta 60% tulee suoraan suomalaisten veronmaksajien pussista.
Nuiva suhtautumiseni MTK:hon johtunee tuosta summasta.
Koska muuten ne uusien peltojen metsitykset loppuvat?
pitää kiihdyttää, mutta metsien raivaaminen pelloksi pitää kieltää.
Voi kauheata! Nyt ammattiyhdistysliike vapisee, kun Oiva Härkönen ilmoittaa suhtautuvansa siihen nuivasti! Vakavasti puhuen sinun näkemyksilläsi ja puheillasi ei ole merkitystä asiaan senkään vertaa kuin itikan pierulla ilmansaasteisiin. Toki esität asiasi ihan sivistyneesti ja yrität jopa perustella näkemystäsi, mutta asiallisesti ottaen olet aivan yhtälailla väärässä ja merkityksetön kuin City-Keskusta henkisen häiriintymisensä tuottamissa aina äärimmäisen törkeästi esittämissään harhoissaan.
Ammattiyhdistysliike on palkansaajan asiamies, sen tuki ja turva yhteiskunnassa niin meillä kuin muualla kapitalistisessa maailmassa. Tosiasia on, että vain vasemmistopuolueille palkansaajan asia on tärkeä, niin meillä kuin muualla länsimaissa. Siksi niissä kaikkialla myös ammattiyhdistysliike on voittopuolisesti vasemmiston hallinnassa. Keskusta ainakin on suurista puolueistamme palkansaajavastaisin, minkä palkansaajat hyvin tietävät, eivätkä keskustalaisia juuri valitse edusmiehikseen ammattiyhdistyksiin.
Yhdysvalloissa ay-liike oli kauan täysin mafian hallinnassa, ja kyllä sikäläisessä ay-liikkeessä on edelleen mafiamaisia piirteitä. Neuvostoliiton ammattiyhdistysliikkeen luonteen sinäkin hyvin tiennet. Jos Keskusta pääsisi meillä valtaan ammattiyhdistysliikkeessä siitä tulisi osa Keskustan järjestömafiaa ja Keskustan johtavana hallituspuolueena ollessa siitä tulisi vain puolueen käsikassara samaan tyyliin, mitä ay-liike oli Neuvostoliitossa.
Mutta onneksi tuo on vain kauhukuvaa, mikä ei tule koskaan toteutumaan, siitä palkansaajat pitävät huolen. Ja varmaa on, että vielä silloinkin, kun Keskusta-nimisestä puolueesta voidaan lukea vain historiankirjoista, ammattiyhdistysliike on voimissaan ja se tukeutuu silloinkin eniten myös edelleen voimissaan olevaan sosialidemokraattiseen puolueeseen.
...Loimaan kassa on nopeassa kasvussa ja on jo suurin kassa Suomessa.
Ammattiliittojen järjestäytymisaste laskee koko ajan.
Lisäarvona tulee vielä vasemmiston kannatuksen vähentyminen.
"Voi kauheata! Nyt ammattiyhdistysliike vapisee, kun Oiva Härkönen ilmoittaa suhtautuvansa siihen nuivasti! Vakavasti puhuen sinun näkemyksilläsi ja puheillasi ei ole merkitystä asiaan senkään vertaa kuin itikan pierulla ilmansaasteisiin."
Oiva on työelämässä epäonnistunut
eläkeukko... eli erittäin merkittävä
kepulainen vaikuttaja;-))))
...ay-mafiosojen pikku juoksupoikakin on heräillyt, haukkuko Madame pystyyn?
... osa yhteiskuntaa. Enhän minä sitä kiellä avauksessani. Niiden vain pitää olla poliittisiin puolueisiin nähden puolueettomia eikä sekaantua valtioelimille kuuluviin tehtäviin eikä myöskään jatka keinottelua ja hämäystä työläisille tärkeän ansisidonnaisen työttömyysturvan avulla.
Ay-liike toitaa yhdessä talouselämän järjestöjen kanssa tärkeää työmarkkinapolitiikkaa. Järjestäytynyt työelämä työehtosopimuksineen on sivistyneen länsimaisen valtion elinehto.
Ay-liike voi ajaa kaikkia mahdollisia jäsentensä sivistys- loma- ja muuta harrastustoimintaa, puolustaa jäseniään työelämässä syntyneissä konflikteissa ja antaa vaikka joulukalenterin ja järjestölehden.
Ay-liike voi toki tehdä poliittisille päättäjille uudistusehdotuksia lainsäädännöstä, kun vain muistaa, että eduskuntaa ja hallitusta ei painosteta ulkoparlamentaarisilla keinoila. On muistettava, että ne suuret edistysaskeleet työ- ja sosiaalielämässä ovat lakisääteisiä eivätkä suinkaan ay-toiminnan antamia etuja: työaika, vuosilomat, työttömyysturva, työsuojelu, terveydenhoito, sosiaaliturva, koulutus, eläkkeet jne. ovat eduskunnan tekemän lainsäädännön varassa. Toki monissa ay-liike on ollut aloitteellinen, mutta minä en hyväksy sen joskus esiintyviä painostukeinoja demokraattisesti valittua ja koko kansaa edustavaa eduskuntaa kohtaan.
... keskusteluun. Käyt vielä henkilökohtaisiin loukkauksiin: "työelämässä epäonnistunut ..." Minä olin työelämässä erittäin onnistunut insinööri, tein koko työurani ajan nousujohteisesti erittäin merkittäviä tehtäviä.
Olen yrittänyt olla vastaamatta sinun jatkuvasti paheneviin epäasiallisiin esityksiisi, mutta tuo oli jo liikaa.
...kaikille oikeaa työtä tehneille, kun oma "työura" on ollut vain suojatyöpaikasta toiseen siirtymistä.
Eihän Oiva ay-liikettä moiti, kyllä työntekijät saavat järjestäytyä haluamallaan tavalla omiin etujärjsstöihinsä. Se on jopa suotava. yritysjohtajatkin kannattavat yli 90-prosenttisesti palkansaajien järjestäytymistä.
Oivan pointti oli politiikassa, siinä että vasemmisto on vallannut erilaisilla junttaporukoilla ja järjestösäännöillä ammattiliittojen johtopaikat ja että SDP ja ammattiliitot pelaavat politiikassa yhteen.
Ei kai se ole oikein, että sääntöjensä mukaan puolueisiin sitoutumattomat ammattiliitot ja niiden keskusjärjestöt käyttävät jäseniltään keräämiään rahoja vasemmistopuolueiden vaalikampanjoiden rahoitukseen.
Siinäkin Oiva on oikeassa, ettei hallituksen tule siirtää mitään eduskunnalle kuuluvaa valtaa etujärjestöille niin kuin nyt tupossa taas kävi, kun eduskunnalle kuuluvasta veroratkaisusta ei edes keskusteltu eduskunnassa, vaan hallitus toi eduskunnalle etujärjestöjen kanssa sovitun paketin ja runnoi sen hallituspuolueiden enemmistöllä läpi.
Ay-liike on hyvin epädemokraattinen liike, joka harrastaa myös työpaikkaterroria järjestäytymättömiä työntekijöitä kohtaan. Sille tulkisi panna tiukempi liekanaru kaulaan ja pitää moinen vasemmistomafia kaukana parlamentaarisesta päätöksenteosta.
Jos olet keskustalainen, niin tässä ei pitäisi olla sinulle mitään epäselvää, mutta demarina tietenkin laulat SAK:n laulukirjan nuoteista.
uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu
Ei taida syntyä järkevää mielipteen vaihtoa avauksesi aiheesta, vaikka se onkin yhteiskunnallisesti merkittävä asia.
Niin kuin parista vastauksesta ilmenee varsinaisen asian käsittely kuitataan aiheen ulkopuolelta haetuilla EMÄVALHEIlla.
AY-liike on yhteiskunnallisesti merkittävä asia siinä mielessä, että se sulauttaa ja sitoo työväestön oleelliseksi osaksi yhteiskuntaa, joka näin on kaikkien yhteinen asia.
Keskustelu tyrehtyy, koska Ay-liike monine sairaalloisine lieveilmiöineen on ns. "punatautisille" tabu, pyhäasia, niin laillisine-ja laittomine lakkoineen, kuin poliittisine sitoumuksineen vasemmistoon. Ulkopuolinen kokee nämä sairaat kytkennöt sitoumisineen suureksi palavaksi paskatunkioksi, jonka ympärille siihen pyhästi uskovat toverit lämmittelevät käsiään.
Tätä laumaa demarijohtajat pitävät otteessaan peloittelu saarnoillaan, kuin lestapapit omia seurakuntalaisiaan. Ja rahaa kilisee aina demarien vaalikassaan.
On palkansaajien etu että edes AY-liike vielä yrittää ajaa työväestön etua. Tosin AY-liike on menettänyt vaikutusvaltaansa ja sen johtajat elää myöskin omassa norsunluutornissa mutta parempi se kuin työnantajien mielivalta. AY-liike on kovalla työllä taistellut meille palkansaajille lukuisan määrän oikeuksia ja etuja joista nyt nautimme. Niitä eivät työnantajat olisi koskaan vapaehtoisesti antaneet.
Viimme vuosina yritysten voitonnälkä ja osakkaiden tulostavoitteet ovat ajaneet työntekijät ahtaalle. Yritysten voitoista suurin osa menee omistajille joiden ainut rooli on lainata rahaa yritykselle. Varsinaisen työn tekijät saavat yhä vähemmän ja vähemmän hyötyä yrityksen tuloksesta.
Keskustalaisena palkansaajan arvostan AY-liikettä ja luotan demareihin tässä asiassa enemmän kuin liian yrittäjä ja omistajakeskeiseen Keskustaan. Punamultayhteistyö on Suomen kaikkien ryhmien etu. Vaikka ideologisista syistä en ole enkä tule koskaan vaaleissa demareita äänestämään.
... säätänyt niitä työ- ja sosiaalielämän lakeja, joista me nyt nautimme. Sen on tehnyt eduskunta. Ay:n rooli on tietysti taistella työnantajaa vastaan palkkaluontoisista ja muista työehtosopimuksilla ja työpaikalla sovittavista eduista. se voi tietenkin tehdä myös esityksiä valtioelimille lainsäädännön kehittämisestä, mutta laisäädännössä ja finanssipolitiikassa valta pitää olla suvereenisti valtioelimillä
Millä tavalla työntekijät juuri viime vuosina ovat joutuneet ahtaalle yhtiöiden voitontavoittelun takia? Yhtiöiden nimenomainen tehtävä on toimia kannattavasti ja tuottaa voittoa. Ilman sitä olisimme pulassa. Olen joskus kirjoittanutkin, että yksittäiselle yrityksille ei pidä antaakaan muuta yhteikunnallista tehtävää kuin kannattava liiketoiminta, luonnollisesti lakien, työehtosopimusten ja hyvien tapojen puitteissa.
Punamultauhteistyöllä tämä vauras maa on rakennettu menneiden vuosikymmenten aikana. Nykyinen hallitus jatkaa hyvin Kekkosen ajan perinnettä. Tosin olen sanonut senkin, että Lipposen kanssa ei punamultayhteistyötä kanattanut ajatellakaan. Hän oli kokoomustakin oikeistolaisempi uusliberaali poliitikko. Mutta viime vaaleissa hän menetti otteensa ja nyt voidaan taas jatkaa punamultaa.
"Ay:n rooli on tietysti taistella työnantajaa vastaan palkkaluontoisista ja muista työehtosopimuksilla ja työpaikalla sovittavista eduista."
Yllä on suora lainaus tekstistäsi. Näin 124:n ihmisen työnantaja pidän sitä erittäin kummallisena. Ei meillä ainakaan noin ole koskaan koettu. Toiminta ammattiosaston kanssa on pikemminkin ollut yhteistoimintaa kaikkien osapuolten eduksi. En voisi edes kuvitella sopivani kaikkien kanssa erikseen asioista.
ettää lukisi professori Juha Siltalan kirjan Työelämän kurjistumisen lyhyt historia lukemista. Jos Härkönen ei ole mitenkään huomannut kapitalistien otteen tiukkenemista viime vuosina, eipä voi luottaa hänen muutenkaan olevan "köyhän asiallla" Kyllä yämä asia on muuten havaittu kepulaisissakin lehdissä Suomenmaata myöten, joten asian pitäisi näkyä vihreidenkin silmälasien läpi.
...et sinä mikään työnantaja ole, olet surkea "ay-susi" joka yrittää pukeutua "työnantajalampaan" vaatteisiin.
... muotoiltu.
Tarkoitukseni on sanoa, että ammattiliitot neuvottelevat työnantajärjestöjen kanssa palkoista ja muista työehtosopimuksissa sovittavista asioista. Liittojen edustajilla on myös oikeus olla mukana niissä neuvotteluissa, joita käydään työpaikkoilla luottamusmiesten ja työnantajan välillä niistä asioista, jotka työehtosopimuksissa tai lainsäädännöllä on määrätty tyopaikalla sovittavaksi.
Tällaiset neuvottelut eivät tosiaan parhaimmillaan ole taistelua, vaan osapuolten etujen sovittamista yhteiseksi eduksi.
Kuten nimimerkkisikin kertoo olet menneisyyden miehiä. Kaikeksi muuksi minua elämäni aikana lienee haukuttu, muttei kukaan sinua ennen "ay-sudeksi".
Työelämä ei vain ole sellaista kuin täällä annetaan ymmärtää. Se on yhteistoimintaa, jossa yrityksellä menee hyvin, jos sen työntekijöillä menee hyvin. Jos yrityksellä menee huonosti, ei työntekijöillä välttämättä mene huonosti.
Onneksi meillä menee niin hyvin, että voin huomenna viikkopalaverissä kertoa luottamusmiehille koko henkilökunnalle tulevasta 'joululahjasta'. Se on kolmannentoista kuukauden palkka, joka maksetaan perjantaina, että kaikki ehtivät saada sen ennen viikonlopun lahjaostoksia. Tämä on vuonna 1992 keskelle lamaa perustetussa yrityksessä kolmas kerta, kun näin tapahtuu.
Täällä aika ajoin masinoitu kampanja ay-liikettä vastaan on naurettavaa.
Ompa ne ay-pomot huonosti hoitaneet tehtävänsä, jos kapitalistien ote on tiukentunut viime vuosina niin, että se on huonontanut työntekijän asemaa.
Tällainen ilmapiirin mahdollinen huonontuminen voisi johtua kaikkien markkinoiden avautumisella globaleille markkinoille. Se on johtanut toiminnan siirtämiseen halvemman palkka- ja kustannustason maihin. Kapitalisti menettää nykymaailmassa kilpailukykynsä maailamanlaajuisessa kilpailuissa etenkin työvaltaisilla aloilla. Mutta yksittäisellä yrittäjällä ei ole muuta mahdollisuutta eikä velvollisuutta kuin varmistaa yrityksensä kannattavuus.
On muistettava, että tätä globalisaatiokehitystä on meillä kaikkein innokkaimmin ajanut demaripuolue Lipposen johdolla. Ei keskustakaan ole lopulta vastustanut, mutta se on yrittänyt hillitä vauhtia hallittavalle tasolle.
Suurin ryntäys tässä kaiken vapauttamisessa tapahtui Holkerin punamultahallituksen aikana, jolloin vaputettiin nopeasti pääomamarkkinat, tavara- ja työmarkkinat. Tämä vapaa tavaroiden pääoman ja ihmisten liikkuvuuden kampanja sai lisävauhtia heti perään liityttyämme hätäisesti EU:iin.
"Oletko tästä maailmasta"
--------------------------
...mutta miten on sinun laitasi? Ei kukaan 124 hengen firman työnantajayrittäjä kirjoittele tällaisille nettipalstoille nimimerkin suojasta huuhaata!
Nimittäin huuhaata! Saat ihan vapaasti pitää mielipiteesi. Tällaiselle palstalle on tyhmää kirjoitella oikealla nimellä - ethän sinäkään niin tee.
Näitä juttuja on ihan mukava lukea ja kommentoida silloin tällöin. Silloin pysyy mukana keskustalaisessa reaalimaailmassa.
ensisijaisesti globalisaatiosssa. Yksi tärkeä tekijä on se, että Neuvostoliiton hajottua sen pelko ei enää pidä kapitalisteja kohtuudessa. Tämän on todenneet monet länsimaiset talouslehdet. Se on mielenkiintoista, että et ole ollenkaan huolestunut tuloerojen kasvusta, joka on alkanut USA:sta ja levinnyt kaikkialle, myös Suomeen. Pahinta on, että keskiluokka koko ajan häviää ja hyvin pieni eliitti voittaa kohtuuttomasti. Ehkä olet liikaa keskittynyt Lipposen haukkumiseen, kun tällainen ilmiö on jäänyt sinulta kokonaan huomaamatta. Totean kuitenkin painokkaasti, että tätä ei ole saanut aikaan Lipponen eikä se korjaannu Vanhaen toimenpiteillä eikä myöskään ammattiyhdistysliikkeen. Suosittelen edelleen Siltalan kirjaa, vaikka en ole läheskään kaikessa hänen kanssaan samaa mieltä. Tämä paljon tärkeämpi kysymys kuin se, kuka Suomessa on vallassa.
...todelliset työnantajat tekevät ihan muuta ja siitä heille kiitos.
Sinuna vetäytyisin vähin äänin takavasemmalle, etteit mokaisi enempää itseäsi, tai toisaalta, anna palaa vaan!
jk. Olen Jorma Laitinen, eikä minulla ole siinä mitään häpeämistä, ja vastaan itse jutuistani, enkä jätä niitä "päätoimittajan" vastuulle!
Minkähänlaisesssa työelämässä ja missä tehtävissä olet ollut, kun käsityksesi ammttiyhdistysliikkeen asemasta työelämässä on noin nurinkurinen.
Asia on juuri niin kuin tuo nimimerkki työnantaja sanoo. Ei tulisi yhtään mitään vähänkään suuremman työpaikan työsuhdeasioiden hoitamisesta, jos se ei tapahtuisi ammattiyhdistysten edustajien eli luottamusmiesten kautta.
Minä en ole ollut koskaan työnantaja "omaan piikkiini", mutta olen ollut suuren työnantajan joltinenkin pomo, siis työnantajan edustaja, ja minulla oli useita kymmeniä omia alaisia ja vielä enemmän yhteistoimintatahoja sekä talon sisällä että ulkopuolisiin yrityksiin (sopimuskumppaneihin, urakoitsijoihin, alihankkijoihin jne.) Laajempien ja merkittävimpien (useita työntekijöitä koskevien, periaatteellisten, tulkinnanvaraisten jne.) kysymysten ratkaisusta oli aina syytä neuvotella a.o. luottamusmiehen kanssa, ihan oman selkänsä suojatakseen, ja usein jouduttiin turvautumaan työmaakokoukseen, jossa ilman muuta oli syytä olla mukana myös ay-taho.
Ammattiyhdistysliike on elimellinen osa työelämää ja hyvin tarpeellinen, välttämätönkin myös työnantajan kannalta. Sellainen, joka puhuu sinun tavallasi, on todellisuudesta pihalla kuin lumiukko.
Huomaan, että Oiva Härkönen on oikonut avauksessa esittämäänsä, eli hänkin näkyy ymmärtävän ammattiyhdistysliikkeen merkityksen ja pitävän sitä hyvänä ja tarpeellisena myös työnantajan kannalta. Ihmettelinkin tuota Oivan avausta, kun tiedän hänen olleen sentään melkoisissa työprojekteissa mukana. Sinä et ole näköjään ollut. Tai sitten et ole ymmärtänyt niistä mitään. Teitä kepulaisia kunnallisvaaliehdokkaita näkyy yhdistävän ominaisuus olla pihalla monesta asiasta, ja aivan erityisen siitä, mistä mieluiten puhutte.
Johan se Mooseksen appi Jetro opetti Moosesta jotenkin näin: "Ei siitä tule mitään, että sinä yrität yksin johtaa kymmentätuhatta miestä, sinä näännyt sen taakan alle. Ota kymmenen hyväksi tuntemaasi miestä, ja käske niiden ottaa johtoonsa kymmenen miestä, ja niiden taas kymmenen jne." Sanotaankin, että Jetro oli ensimmäinen sotilasorganisaattori, sillä hänhän kehotti Moosesta luomaan edelleenkin eri maiden armeijoiden käyttämän pyramidiorganisation.
Samanlainen pyramidiorganisatio se on työelämässäkin, siellä vain sikäli lineaarinen tai matriisimainen, että rinnan kulkevat työnantajan ja työntekijöiden organisaatiot, molemmat yhtä tarpeelliset kaiken sujumisen kannalta.
... olen usein maininnut osana sitä syntilistaa, jonka Lipponen aiheutti äärimäisen uusliberaalilla politiikallaan. Uskon, että Nykyisen hallituksen aikana erojen kasvu pysähtyy ja kääntyy laskuun. Pidän tiukasti kiinni Lipposen syyllisyydestä kehitykseen. Sinäkin sanot sen alkaneen USA:sta; Liipponenhan oli suuri USA:n ihailija ja otti sieltä oppinsa.
Neuvostoliiton pelko ei koskaan ole vaikuttanut yksittäisen kapitalistin käyttäytymiseen. Hallitusten käyttäytymiseen se kyllä vaikutti niin, että (televisiossa juuri nyt puhutaan Siltalan kirjasta, eikä lainkaan olla yksimielisiä sen kirjan ideoista) harjoitetiin sosiaalisempaa politiikkaa. N-liiton kaaduttua hallitukset ovat sortuneet uusliberaaliin politiikkaan Lipposen lailla. Tuommoinen politiikkahan tarkoittaa, että jokainen saa selvitä suurinpiirtein omillaan. Se johtaa tuloerojen kasvuun eli köyhyyden lisääntymiseen ja rikkaiden edelleen rikastumiseen. Ei tämä johdu kapitalistista. Hän toimii juuri niissä puitteissa, jonka valtiovalta luo. Yksittäiselle kapitalistille ei voidakkaan asettaa muita velvollisuuksia kuin kannattava liiketoiminta, luonnollisesti lakien, sopimusten ja hyvien tapojen puitteissa.
keksi mahtavat ja helpot optiot jne. Kapitalisteilla ei ollut niihin osaa eikä arpaa. Voiko tähän sanoa enää muuta kuin VOI PYHÄ YKSINKERTAISUUS! Minä luovutan.
...olen ollut prossessiteollisuudessa viimeiset 40 vuotta ja tunnen annattiyhdistyspuuhat paremmin kuin hyvin.
Olin pääluottamusmiehenä, piirin puheenjohtajana, liittokokousedustajana, jne., joten tiedän tasan tarkkaan missä mennään ja mitä oli ay-liike silloin ja mitä se on tänään!
Minä voin pitää kahden tunnin luennon, miksi ei kannata kuulua ay-liikkeeseen, mutta eihän se teitä tyhmiä kiinnosta.
Jos todella haluat tietää ay-puuhista, niin esitä kysymyksesi, niin takuulla vastataan, ja asiantuntemuksella!
kaksinkertaisen typerää yrittää globalisaatiokeskustelua tällä palstalla ja Oiva Härkösen kanssa. Sitä kadun ja se ei toistu. Kyllä minä nyt lopulta uskon, että Oivalle Lipponen on Antikristus ja kaiken pahan aiheuttaja, niin kotona kuin ulkomailla ja varmaan muillakin planeetoilla, jos saamme niistä joskus jotain tietoa.
Panenpa nyt siunauksi lopuksi ei aivan tuoreen lainauksen, joka koskee Juha Siltalaa.
Seinäjoki
Professori, psykohistorioitsija Juha Siltala sai tämänvuotisen Artturi Leinosen palkinnon.
Ensimmäistä kertaa Seinäjoella sunnuntaina Leinos-juhlassa jaetun tunnustuspalkinnon sai 40 vuotta täyttävä Seinäjoen kaupunki määrätietoisesta kulttuurityöstä ja kulttuurin rakentamisesta.
Leinos-palkintoa ovat Ilkka-Yhtymä Oyj ja Etelä-Pohjanmaan Lehtiseura jakaneet vuodesta 1978 lähtien. Palkinto on suuruudeltaan 20 000 markkaa.
Kaupungin saama tunnustus on arkkitehti Touko Saaren suunnittelema Lakeus-aiheinen pronssinen laatta, joka kiinnitetään kaupungintalon seinään.
Perusteluissaan palkinnon nimeämistoimikunta totesi, että Juha Siltala on kirjailija ja tutkija, jonka teokset ovat herättäneet aina ilmestyessään huomiota. Siltala on syntynyt Alavudella 1957.
Mitä arvelet Suomen vaikutuksen olevan globalisaatiokehitykseen? Olisiko nykyinen globalisoitumisaste ratkaisevasti erilainen, jos kaikki suomalaiset olisivat yhtenä miehenä henkeen ja vereen vastustaneet globalisaatiota? Tai päinvastoin: olisiko globalisaatio edennyt vieläkin pidemmälle, jos kaikki suomalaiset olisivat yhtenä miehenä henkeen ja vereen kannattaneet globalisaatiota?
Suomen herrat Lipposen johdolla vain kiihdyttivät globalisatiota. Sitä ei olisi tarvinnut tehdä. Suomi olisi myös voinut suojautua globalisaation haitallisia vaikutuksia vastaan esimerkiksi tekemällä vaikka vain omalta osaltaan pitempiä siirtymäaikoja.
... kun tuohtuneena lopetat.
On muuten salailun huippu ja itsetunnon puutetta tapasi kirjoittaa niin, että joka jutussa on osa tekstiäsi nimimerkkinä. Kuitenkin puhut yksikön ensimäisessä persoonassa. Lukijan on vaikea tietää kuka siellä nyt taaplaa. Asiayhteyksiä tutkimalla olen päätellyt, että "tietysti" on sama kirjoittaja kuin yllä olevat nimimerkit "Oivalle", "todella" ja "siis". Pitäisi ainakin aina kirjoittaa samalla, mieluummin rekisteröidyllä nimimerkillä. Reiluinta on kirjoittaa rekisteröidyllä nimimerkillä, jossa on henkilön oikea nimi niin kuin minulla.
On tosiaan parempi jos et enää tulisikaan sala-ampumaan tälle palstalle. Kukaan mukaan palstan koklipeistä ei kirjoita omalla nimellään. Se jo kertoo, ettei Lipposen puolustajat halua nimeään julkisuuteen.
Siltalan saamaa palkintoa perustellaan sillä, että hänen teoksensa herättävät aina huomiota. Se ei vielä kerro teosten sanomasta mitään. Herättiväthän aikanaan Kekkosen teokset aina huomiota, mutta moni ei niiden sanomaa hyväksynyt. Hupaisinta on, että nyt 20 vuotta miehen kuoleman jälkeen on tullut suorastaan muodikkaaksi häväistä Kekkosen elämäntyötä. Lipponen sen aloitti pitäessään pääministerinä Kekkosta parjaavan juhlapuheen Kekkosen syntymän 100-vuotisjuhlassa.
Vaikka en globalisaatiokeskustelua jatkakaan, vastaan näihin:
1 En todella saanut nokilleni. Se, kumpi oli parempi, jääköön muiden harkittavaksi. Olen tuohtunut itselleni siitä, että käytän aikaani näin tyhjänpäiväiseen asiaan. Johan se pitäisi minun tietää että sinulla näkemys ja fiktio ohittaa aina faktat.
2 Se, että en käytä rekisteröityä nimimerkkiä, johtuu siitä, että en ymmärrä, mitä hyötyä siitä ei on. Se, että en käytä omaa nimeäni, johtuu kyllä siitä, että minun nimelläni ei ole sen enempää yleistä merkitystä kun sinunkaan nimelläsi.
3 Ei Artturi Leinosen palkintoa ihan vihollisillekaan jaeta. Tässä sain sinut mielestäni vähän ansaan. En ole ollenkaan erityisen innostunut Siltalan ajatuksista, mutta toin hänet esille, kun tiedän, että erittäin useat keskustalaiset arvostavat häntä. Sinä et hänestä näyttänyt edes tietävän ja ilmeisesti luulit häntä jonkinlaiseksi koklipiksi ja nyt et tietysti pariin päivään voi kääntää takkiasi.
Sat Sapienti
Taas sinulla on uusi nimimerkki "näihin". Käyttäist edes samaa nimimerkkiä, vaikka et rekisteröisikään sitä.
Minusta Oivan ay-kritiikki on ihan paikallaan. Kyllä ay-liike on pyrkinyt puuttumaan poliittiseen päätöksentekoon painostustoimin. Se ei ole aina ollut sopusoinnussa edustuksellisen demokratian periaatteiden kanssa.
Minusta tässä ei pitäisi kuitenkaan nostaa syyttävää sormea yksin ay-liikettä vastaan. Ay-liike on osin näkyvästi esillä sen vuoksi, että sen painostustoimet ovat luonteeltaan julkisia, julkisuuden hyväksikäyttöä. Myös teollisuus ja yrittäjien etujärjestöt painostavat poliittisia toimijoita ja jakavat rahaa niille. Näiden painostustoiminta tapahtuu kuitenekin enimmäkseen julkisuudelta piilossa, se on ns. kabinettipolitikointia. Nokian pääjohtaja Jorma Ollila on tosin myös eräitä kertoja julkisuudessa vaatinut esim. verotuksen painopisteiden muuttamista kertoen, että muussa tapauksessa Nokiassa voidaan harkita toimintojen siirtämistä ulkomaille. Ero sen välillä, onko kyse painostuksesta vai vain tosiasiallisten seurausten kertomisesta, on tietysti häilyvä.
Oiva unohtaa tietysti muistamattomuuttaan (ei tietenkään tahallaan) mainita sen, että ay-liikkeen tapaan MTK on osallistunut politikointiin suuressa määrin. Lauri Ihalaista ei sentään ole kutsuttu kesken kaiken ministeriksi hallitukseen, mutta MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavistolle näin on päässyt käymään. MTK on myös erittäin voimakkaasti yrittänyt painostaa hallituksia ja puolueita EU-kauden aikana. Mm. ennen ns. Agenda-pakettia julkinen ja käytävävaikuttaminen oli ennen kokemattoman suurta. Esa Härmälä ilmoitti Senaatintorilla, että Lipposen, Niinistön ja Hemilän puheille mennään vaikka väkisin, kun nämä ei tulleet torille "keskustelemaan" sianpäät seipäiden nokissa humalassa uhoavien talonpoikien kanssa.
... sen luottamuksen varassa toimivan hallituksen painostaminen ulkoparlamentaarisin keinoin ei ole hyväksyttävää, tekeepä sen ay-liike, työnantajajärjestöt tai MTK. Kuten lienette huomanneet, minä kaikessa korostan parlamentarismin ja demokraattisesti valittujen ja koko kansaa edustavien valtioelinten merkitystä.
Yksittäisen firman osalta se ei ole niin selkeä. Yrityksellä pitää olla oikeus ja oikeastaan velvollisuus ilmoittaa etukäteen suuresti ympäröiviin sidosryhmiin vaikuttavista toimistaan ja niiden syistä. Jos joku taho huomaa piston sydämmessään ja alkaa etsiä ratkaisua yhtiön ongelmaan onhan se vain positiivinen tapaus. Nokia on vain tullut niin mahtavaksi Suomen oloihin, että sen puheita herkästi pidetään ei hyväksyttävänä painostuksena.
MTK on taas tullut niin pieneksi tekijäksi tässä maassa, ettei se pysty enää painostuksiin. Eikä maataloudesta saada suurtaa ritaa aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisi. Muistutan, että se edustaa 1,2 prosenttia kansantuotteesta ja 0,1 milj. kanslaista.
Olen kyllä osin samaa mieltä kanssasi. Minäkin korostan edustuksellisen parlamentarismin ja demokratian merkitystä.
MTK:n osalta on kuitenkin sanottava, että olihan se nyt vähintäänkin outoa, että MTK:n puheenjohtaja piti valita Suomen hallituksen ulkoministeriksi neuvottelemaan EU-sopimuksesta ja erityisesti sen maataloutta koskevista kohdista. Tämä kuvastaa hyvin sitä, mikä merkitys maataloudelle on Keskustassa pantu, vaikka maatalouden osuus vähäinen onkin.
Hyvä, että maatalouden merkitys on sinulle vähäinen. Maatalousprotektionismin lopettaminen onkin sitten helpompi juttu, jos kaikki keskustalaiset tavallasi myöntäisivät maatalouden merkityksen marginaaliasiaksi.
... ulkoministeriksi oli Aholta nerokas veto. Viljelijät olivat erittäin epäluuloisia unionin suhteen. Varmaan Aho oli etukäteen varmistanut, että isäntien isäntä suhtautuu liittymiseen myönteisesti. Silloin oli viisasta antaa päävastuu vastaanhangoittelijan edustajalle. Olihan selvää, että Haavisto parhaiten pystyi selittämään asian talonpojille.
Samaa tekniikkahan Kekkonen käytti kommunistien rauhoittamiseksi. Antoi haille valtaa ja vastuuta ottamalla hallitukseen.
Maataloudessa ei ole protektionismia, siinä on vain EU:n säännöt, joita noudatetaan kaikissa unionimaissa. Nykyään on sovittu myös maailmanlaajuisia sääntöjä WTO:n puitteissa. Mikään maa ei luovu yksin niistä säännöistä. Se merkitsisi maatalouden loppumista heti siitä maasta. Unionihan on rakentanut systeemin, jossa viljelijät saavat lähes puolet tuloistaan unionin ja kansallisista verovaroista. Tämän tulolähteen loppuminen lopettaisi maatalouden tyystin siitä maasta, joka luopuisi tuista.
Jos luovutaan unionin ja maailman laajuisesta tukijärjestelmästä samanaikaisesti kaikkialla. Se tarkoittaisi tuottajahintojen välitöntä nousua. Silloin myös Suomessa jatkuisi viljely. Suomi ei suinkaan ole sijaintinsa taki niin huono kuin luullaan. Meillä viljelijät ovat valistuneita, huvin koulutettuja, tilakoko on noussut, koneellistamisaste korkea, maasta ei puutu rahaa rationalisoinnin jatkamiseen ja mikä tärkeintä, meillä on valoisa lämmin kasvukausi.
Tuista luopuminen vain tarkoittaa myös elintarvikkeiden kulutushintojen huomattavaa nousua.
petkutti kommunisteja ja Aho petkutti MTK:ta. Kuka se pettikään aina.
Noissa yhteyksissä on turha puhua pettämisestä. Tottakai kommunistit ja Haavisto tiesivät toimeksiantajansa tavoiteet, mutta he itsekin hyväksyivät nuo tavoitteet ja toimivat niiden hyväksi.
.., miksi myös työnantajat ovat järjestäytyneet TT:ksi ja maatalous MTK:ksi?
Samanlainen painostajan rooli on myös TT:llä ja MTK:lla hallituksen suuntaan kuin ammattiliitoillakin. Ainoa ero on toteutustavassa. SAK hoitaa asioita hyvin äänekkäästi ja julkisesti, mutta MTK suhmuroi suoraan Keskustan kanssa ja asiat tulevat esiin pyytämättä ja yllätyksenä. TT käyttää painostuskeinona erilaisia uhkauksia, jotka tulevat usein esiin piippomaiseen tapaan yksittäisen yrityksen kautta. Eilisissä uutisissa oli hyvä esimerkki asiasta, miten työnantajat ajavat omaa etuaan valtiovallan suuntaan, kun kerrottiin varustamoiden saamista uusista tuista.