Keskustan suhtautuminen EU:hun on ollut hyvin ongelmallinen. Aika ajoin sitä voi kuvata aivan jakomieliseksi. Ollaan puolesta ja kuitenkin vastaan.
Kun muistellaan EU-asian esille nousua 1980-luvun lopulla, Keskusta vastusti Paavo Väyrysen johdolla jyrkästi koko ajatusta. EU-liittymisen mahdollisuuden nosti ensimmäisenä esille Ulkopoliittisena instituutissa työskennellyt Paavo Lipponen.
Vähin erin liittymismahdollisuus sai suurempaa suosiota myös poliitikkojen keskuudessa. Innokkaimpia olivat kokoomuslaiset ja demarit sekä RKP. Keskustassa asiasta innostui aluksi vain yksi mies, nimittäin Keskustan varapuheenjohtaja Olli Rehn. Rehn tekikin asian eteen taustatyötä yhdessä toisen keskustalaisen Alpo Rusin kanssa. Rusi muuten oli ensimmäisiä, joka ennakoi NL:n hajoavan. Rehniä ja Rusia lukuunottamatta Keskusta oli edelleen jyrkän kielteinen EU:lle.
Ahon hallitus sai sitten toimeksi aloittaa liittymisneuvottelut, kun se oli eduskunnan enemmistön tahto. Aho näki pääministerinä liittymisen myönteiset vaikutukset Suomelle ja alkoi käännyttää Keskustan kenttäväkeä asian taakse. Myös Paavo Väyrynen oli tässä vaiheessa muuttunut EU-myönteiseksi ja teki käännytystyötä yhdessä Ahon kanssa. Mutta Keijo Korhonen, Heikki Haavisto (MTK) ja kenttäväki harasivat vastaan, minkä ehtivät. Puolueen johto kannatti liittymistä, mutta kannattajien enemmistö oli jyrkästi vastaan. Tämä oli lähellä hajoittaa koko puolueen.
Aho keksi (tai ehkä hänelle tajoiltiin se) loistoidean ennen neuvotteluihin ryhtymistä. Paavo Väyrynen nimittäin erosi hallituksesta ja halusi keskittyä tuleviin presidentinvaaleihin. Näin ulkoministerin salkulle ei ollut hoitajaa. Postiin valittiin sitten kaikkein EU-kriittisin taho eli MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto. Tämä veto oli Aholta historiallinen neronleimaus (siis jos se oli yksin Ahon ajatus). Yllättävintä oli se, että Haavisto myös suostui tähän tehtävään eli tarttui syöttiin kuin nälkäinen hai. Haavisto olikin sitten neuvotteluissa kaikkein keskeisimmässä roolissa. Tämä veti mattoa MTK:n kritiikin alta.
Keskustan kenttäväen enemmistö silti vastusti EU:hun liittymistä loppuun saakka yhdessä kristillisten ja Vasemmistoliiton kanssa. EU-vastustuksen raja noudatti pitkälti sitä samaa historiallista rajaa, mikä on jakanut Suomea ennenkin eli mm. sisällisodan rajalinjaa. Uudellamaalla enemmistö keskustalaisistakin kannatti mielipidemittausten mukaan liittymistä.
EU:ta kenttäväelleen tarjoillut Väyrynen käänsi liittymisen jälkeen toistamiseen takkiaan ja ryhtyi jyrkäksi EU-vastustajaksi. Myös MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä, joka valmisteli virkamiehenä liittymissopimustekstiä, käänsi takkinsa sen jälkeen EU-kriittiseksi. Tällaiset häränpyllyt ovat tyypillistä keskustalaista opportunismia.
EU-kysymys linkitti Keskustan pitkälti samaan viiteryhmään kristillisten ja vasemmistoliittolaisten kanssa. Sinipunayhteistyö on ymmärrettävissä tätäkin taustaa vasten, olivathan demarit ja kokoomuslaiset varsin yksitumaisesti liittymisen puolella. Demareiden puolella asiaan ei kylläkään suhtauduttu varauksettoman myönteisesti. Varsinkin vasen siipi ja osa ay-liikettä epäröi. Kokoomuksen rivit eivät sen sijaan rakoilleet, mitä kuvaa hyvin se, että sopimukseen päästyä Pertti Salolainen juhli asiaa spontaanilla iloisuudella.
EU-jäsenyys on nakertanut koko ajan keskustalaisia. Puolueen johdolla on vaikeuksia ottaa asiaan erityisen myönteistä kantaa, koska se tietää kenttäväen tunnot. Matti Vanhanenkin joutui esittelemään peräti kolme erilaista mielipidettään EU:hun pääministerikautensa alkutaipaleella Hesarin sitä häneltä kysyessä. Paavo Väyrynen pitää EU-kriittisyyttä jatkuvasti pinnalla. Kansallisten maataloustukien epävarmuus ja EU:n maatalouspolitiikan suunta hermostuttavat suunnattomasti Keskustan kenttäväkeä. Tähän mennessä on nähty vasta yksi suurmielenosoitus asian tiimoilta, mutta eiköhän jatkoa seuraa, kun EU:n on pakko linjata uudelleen kalliiksi tulevaa maatalouspoltiikkaansa.
Keskustan poliittinen johto pyrkii pitämään matalaa profiilia EU-asioissa. Se on pannut päänsä pensaaseen ja toivoo, ettei mitään huonoja uutisia EU:n suunnalta tulisi. Lipposen ajan aktiivinen EU-politiikka on vaihtunut passiiviseen nököttämiseen. Vanhanen on varmasti tyytyväinen siihen, että agendalla on tällä hetekellä enemän EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näissä asioissa Keskusta ei ole yksin, vaan voi toimia suhteellisen aktiivisesti hermostuttamatta kannattajiaan.
Keskusta sai kuitenkin keskustalaisen komissaarin EU:hun. Olli Rehn oli keskustalaisista ainoa selkeän EU-myönteinen jo 90-luvun alussa ja hän on lähes ainoa edelleen. Keskusta siis löytyi sentään yksi, joka hyvin sopi komissaariksi. Alpo Rusi olisi voinut olla toinen, mutta hänen valintansa tuli mahdottomaksi vakoiluepäilyjen jälkeen. Joskus sitä tulee mietittyä, että missähän se Rusin syyte-epäilyjen alkuperäinen sylttytehdas oikein on. Olivathan Rehn ja Rusi sentään EU-myönteisyytensä takia kiviä Keskustan kengässä.
Kun muistellaan EU-asian esille nousua 1980-luvun lopulla, Keskusta vastusti Paavo Väyrysen johdolla jyrkästi koko ajatusta. EU-liittymisen mahdollisuuden nosti ensimmäisenä esille Ulkopoliittisena instituutissa työskennellyt Paavo Lipponen.
Vähin erin liittymismahdollisuus sai suurempaa suosiota myös poliitikkojen keskuudessa. Innokkaimpia olivat kokoomuslaiset ja demarit sekä RKP. Keskustassa asiasta innostui aluksi vain yksi mies, nimittäin Keskustan varapuheenjohtaja Olli Rehn. Rehn tekikin asian eteen taustatyötä yhdessä toisen keskustalaisen Alpo Rusin kanssa. Rusi muuten oli ensimmäisiä, joka ennakoi NL:n hajoavan. Rehniä ja Rusia lukuunottamatta Keskusta oli edelleen jyrkän kielteinen EU:lle.
Ahon hallitus sai sitten toimeksi aloittaa liittymisneuvottelut, kun se oli eduskunnan enemmistön tahto. Aho näki pääministerinä liittymisen myönteiset vaikutukset Suomelle ja alkoi käännyttää Keskustan kenttäväkeä asian taakse. Myös Paavo Väyrynen oli tässä vaiheessa muuttunut EU-myönteiseksi ja teki käännytystyötä yhdessä Ahon kanssa. Mutta Keijo Korhonen, Heikki Haavisto (MTK) ja kenttäväki harasivat vastaan, minkä ehtivät. Puolueen johto kannatti liittymistä, mutta kannattajien enemmistö oli jyrkästi vastaan. Tämä oli lähellä hajoittaa koko puolueen.
Aho keksi (tai ehkä hänelle tajoiltiin se) loistoidean ennen neuvotteluihin ryhtymistä. Paavo Väyrynen nimittäin erosi hallituksesta ja halusi keskittyä tuleviin presidentinvaaleihin. Näin ulkoministerin salkulle ei ollut hoitajaa. Postiin valittiin sitten kaikkein EU-kriittisin taho eli MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto. Tämä veto oli Aholta historiallinen neronleimaus (siis jos se oli yksin Ahon ajatus). Yllättävintä oli se, että Haavisto myös suostui tähän tehtävään eli tarttui syöttiin kuin nälkäinen hai. Haavisto olikin sitten neuvotteluissa kaikkein keskeisimmässä roolissa. Tämä veti mattoa MTK:n kritiikin alta.
Keskustan kenttäväen enemmistö silti vastusti EU:hun liittymistä loppuun saakka yhdessä kristillisten ja Vasemmistoliiton kanssa. EU-vastustuksen raja noudatti pitkälti sitä samaa historiallista rajaa, mikä on jakanut Suomea ennenkin eli mm. sisällisodan rajalinjaa. Uudellamaalla enemmistö keskustalaisistakin kannatti mielipidemittausten mukaan liittymistä.
EU:ta kenttäväelleen tarjoillut Väyrynen käänsi liittymisen jälkeen toistamiseen takkiaan ja ryhtyi jyrkäksi EU-vastustajaksi. Myös MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä, joka valmisteli virkamiehenä liittymissopimustekstiä, käänsi takkinsa sen jälkeen EU-kriittiseksi. Tällaiset häränpyllyt ovat tyypillistä keskustalaista opportunismia.
EU-kysymys linkitti Keskustan pitkälti samaan viiteryhmään kristillisten ja vasemmistoliittolaisten kanssa. Sinipunayhteistyö on ymmärrettävissä tätäkin taustaa vasten, olivathan demarit ja kokoomuslaiset varsin yksitumaisesti liittymisen puolella. Demareiden puolella asiaan ei kylläkään suhtauduttu varauksettoman myönteisesti. Varsinkin vasen siipi ja osa ay-liikettä epäröi. Kokoomuksen rivit eivät sen sijaan rakoilleet, mitä kuvaa hyvin se, että sopimukseen päästyä Pertti Salolainen juhli asiaa spontaanilla iloisuudella.
EU-jäsenyys on nakertanut koko ajan keskustalaisia. Puolueen johdolla on vaikeuksia ottaa asiaan erityisen myönteistä kantaa, koska se tietää kenttäväen tunnot. Matti Vanhanenkin joutui esittelemään peräti kolme erilaista mielipidettään EU:hun pääministerikautensa alkutaipaleella Hesarin sitä häneltä kysyessä. Paavo Väyrynen pitää EU-kriittisyyttä jatkuvasti pinnalla. Kansallisten maataloustukien epävarmuus ja EU:n maatalouspolitiikan suunta hermostuttavat suunnattomasti Keskustan kenttäväkeä. Tähän mennessä on nähty vasta yksi suurmielenosoitus asian tiimoilta, mutta eiköhän jatkoa seuraa, kun EU:n on pakko linjata uudelleen kalliiksi tulevaa maatalouspoltiikkaansa.
Keskustan poliittinen johto pyrkii pitämään matalaa profiilia EU-asioissa. Se on pannut päänsä pensaaseen ja toivoo, ettei mitään huonoja uutisia EU:n suunnalta tulisi. Lipposen ajan aktiivinen EU-politiikka on vaihtunut passiiviseen nököttämiseen. Vanhanen on varmasti tyytyväinen siihen, että agendalla on tällä hetekellä enemän EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näissä asioissa Keskusta ei ole yksin, vaan voi toimia suhteellisen aktiivisesti hermostuttamatta kannattajiaan.
Keskusta sai kuitenkin keskustalaisen komissaarin EU:hun. Olli Rehn oli keskustalaisista ainoa selkeän EU-myönteinen jo 90-luvun alussa ja hän on lähes ainoa edelleen. Keskusta siis löytyi sentään yksi, joka hyvin sopi komissaariksi. Alpo Rusi olisi voinut olla toinen, mutta hänen valintansa tuli mahdottomaksi vakoiluepäilyjen jälkeen. Joskus sitä tulee mietittyä, että missähän se Rusin syyte-epäilyjen alkuperäinen sylttytehdas oikein on. Olivathan Rehn ja Rusi sentään EU-myönteisyytensä takia kiviä Keskustan kengässä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tietääkö joku, mitä Väyryselle tapahtui, kun hän suht. yhtäkkiä muuttui kiihkeäksi EU:n vastustajaksi? Laskiko hän, että samanmielisten takametsien miesten äänet riittäisivät tekemään hänestä presidentin? Ainakin hän äkkikäännöksellään ja sitä seuranneella surkuhupaisalla sekoilullaan eduskunnan EU-keskustelussa rajasi itsensä ulos vaikutusvaltaisten poliitikkojen joukosta.
Väykky-Pate on niin tyhmä mies, että hän kuvitteli voivansa saavuttaa jotain merkittävää henkilökohtaista etua aloittamalla EU:n vastustamisen.
Kuka se oli se tyyppi, joka piti sitä maratonpuhettaan EU:ta vastaan eduskunnan puhujakorokkeella ja pudotti ne lappusensakin välillä siihen äänestysuurnaan?
Se ei ollut Väyry, vaan se toinen hemmo.
Mikä sen nimi nyt oli?
Kun Väyrynen luopui Keskustan puheenjohtajuudesta teki Aho ja Väyrynen kaupat jolla Ahosta tuli pääministeri ja Väyrysestä piti tulla presidentti.
Väyrynen lähti Ahon hallitukseen ulkoministeriksi monesta syystä mm. julkisuuden, ulkopolittisen uskottavuuden ja keskustan yhtenäisyyden vuoksi. Ahon nopea oppiminen pääministeriksi ja vallan ottaminen puolueessa yllätti Väyrysen joka uskoi säilyvänsä puolueen ykkösmiehenä Ahon rinnalla. Väyrysen oli pakko tukea pääministeri Ahon linjaa vastoin omia mielipiteitään. Näin Väyrynen turvasi oman presidenttiehdokuuden ja Ahon tuen presidentiivaaleissa. Ajan kanssa paine kasvoi ja Väyrynen lähti linjariidan takia hallituksesta. Ahon linja voitti ja Väyrynen joutui sivuraiteille. Ja loppu tuloksen olemme nähneet.
Kristillisen liiton Laukkanen. Toimii nyt asianajajana. Muistaakseni.
ettei homma mennyt ihan niin. Käsitykseni on, että Väyrynen oletti Ahon antavan ilman muuta vaalien jälkeiset pääministerineuvottelut hänen vedettäväkseen. Väyrysen pettymys olikin suuri, kun Aho alkoi itse vetää neuvotteluja eli otti pääministerin paikan itselleen. Väyrynen alkoikin ilmeisesti melko välittömästi oman myyräntyönsä Ahon hallituksen kaatamiseksi. Hän pyrki muodostamaan demarien kanssa uuden hallituksen, jossa hän itse olisi pääministeri.
Kyllä se Rusi jutun sylttytehdas löytyy Kalevi Sorsan ja nyt jo syytteessä olevan supon johtajan akselilta.
Sorsa oli katkera mies, kun hänestä ei tullut presidenttiä.
Kaiken nöyryytyksen lisäksi Ahtisaari nosti Rusin lähimmäksi neuvonantajaksi ja ulkopoliittiseksi toimijaksi.
Sorsan neukkumyönteinen suuntaus oli jo pitkään ollut ristiriidassa Rusin aktiivisten länsimielisten kannanottojen kanssa.Tämän ristiriidan takia Rusi siirtyi keskustan kannattajaksi jo 70-luvulla.
Sorsan alaisuudestahan Nevala nousi Supon johtoon. Aatetoverit päättivät panna Rusin matalaksi.
Täällä Suomen porvarillisimmassa maakunnassa EUvostoliittoon liittymistä vastustettiin kaikkein eniten. Se ei olekaan mikään ihme, koska onhan EU "sosialidemokraattinen projekti".
Taannoin Puolan ja Tshekin konservatiivipuolueet antoivat lausunnon, jonka mukaan EU:ta tarvitaan vain talouteen. Noissakin maissa sosialistit lienevät kaikkein innostuneimpia EU:sta.
Kaikki varmaan tietävät, että Britannian konservatiivien keskuudessa EU-kriittisyys on erityisen voimakasta? Margaret Thatcher nyt ihan erikseen mainiten. Eikä sovi unohtaa, että enemmistö norjalaisista, islantilaisista ja sveitsiläisistä myös kannattavat maansa itsenäisyyttä.
Niin että kyllä meitä itsenäisyysmielisiä porvareita on Eurooppa pullollaan.
Mahtoi olla v-käyrä korkealla siellä päin kymmenkunta vuotta sitten?
Melkein tekisi mieli sanoa että se oli teille ihan oikein (mutten sano)...
Tätserin aikaa ei taida britanniassa muistella enää kukaan?
Lähes kaikissa maissa järjestään erityisesti porvarillinen oikeisto on kannattanut kansanäänestyksissä EU:hun liittymistä. Pohjoismaissa tehdyt selvitykset osoittavat, että Suomessa kannatus oli selvästi suurinta Kokoomuksen kannattajien keskuudessa, Ruotsissa asia oli ihan samoin. Tanskan kansäänestyksissä oikeisto on myös suuri kannattaja. Norjassa oikeistopuolue Höyren kannattajat olivat ainoita, jotka kannattivat liittymistä. Ainakin Pohjoismaissa EU on ollut ennen muuta porvarillinen projekti.
Ja tässä sitten linkki, josta voit tarkemmin tarkastella asian todellista laitaa, niin ei tarvitse nojata pelkkään propagandaan tai uskomuksiin:
http://www.eurooppa-tiedotus.fi/doc/fi/julkaisut/EU-kansanaanest.pdf
Ehkä minäkin sitten alan kannattamaan EU:ta, kunhan ensin opin rakastamaan suunnatonta byrokratiaa, korruptiota, turhanpäiväisiä ja älyttömän tarkkoja säädöksiä, johtavan eliitin valtavia taloudellisia etuja, sosialisointia(=Natura), jne.
Mutta lue nyt sentään tuo Mielipidepankin linkki, niin näet, että porvarit ne meilläkin halusivat EU:iin. Koivisto oli kovasti vastaan, mutta kun Esko Aho tuurasi jonkin aikaa presidenttiä, hän näki siitä asemasta asian toisin ja kääntyi reippaasti EU:n kannalle. Katso tuon linkin sivulle 19! (huomautan, että tuo linkki näkyy todella olevan pelkkää kirjattua tapahtunutta eikä mitään mielipidemössöä, jota tästä asiasta eniten esitetään ja mitä sinäkin osaltasi lisäät).
Luepa tuo purkauksesi vielä kerran uudelleen ja mieti kirjoittaako porvari noin. Esimerkiksi, "johtavan eliitin valtavia taloudellisia etuja", on kuin kommunistinuorten julkilausumista. Hengenheimolaisiasi on vasemmistoliitto pullollaan.
On teillä vasemmistoajattelijoilla Ylihärmässä rankkaa, kun pitää kaapista huudellen väittää olevansa porvari, vieläpä keskustaporvari. :-D
Wiljami
Neuvostoliitossa oli myös aikoinaan johtava poliittinen eliitti. Muistan, ettei heitä ainakaan kokoomuslaiset ihaillu.
Kerro nyt viljami, että mistä Norja ja Sveitsi jäivät paitsi kun eivät liittyneet tähän EUvostoliittoon?