Vihreiden ja Vasemmistoliiton tulisi yhdistyä yhdeksi puolueeksi. Ideologisia erojahan puolueilla ei ole. Yhdistyneenä olisivat jo kunnollisen kokoinen puolue.
Vihreät ja Vasemmistoliitto yhteen
13
<50
Vastaukset
- 5677889999
Vihreät ovat tervetulleita? Talous politiikkamme ovat aika erilaisia. Mutta ennemmin he kuin persut.
- tuntemattomatsotilaat
Punavihreä puolue nousisi yhdessä tai kahdessa vaalikaudessa maan suurimmaksi ja muodostaisi enemmistöhallituksen? Näin kävi Kreikassa tammikuussa. Näin käy Espanjassa lokakuussa? Vetoapua Vasemmistoliiton ja Vihreiden kannattajakunnan lisäksi (15-20 %?) tulisi Sosiaalidemokraattien joukkopaosta (5-10 %?), mutta ennen kaikkea äänestämättä jättäneistä (5-10 %?) ja muiden nykypuolueiden liikkuvista äänestäjistä (5-10 %?). Tulosennuste 30 %. Tavoite 50 %.
- punavihreät_naivistit
Molemmathan ajaa Suomen veroeurojen (myös lainaksi ottamiamme) jakamista vastikkeetta esim. Kreikkaan. Viis omista mummoista, päiväkotilapsista, köyhistä ym. kunhan Kreikan veroja maksamattomat saavat esim. kasvatettua armeijaansa.
http://www.riemurasia.net/kuva/Suomi-Kreikka-vertailu/97884- tuntemattomatsotilaat
Lähteesi Riemurasia on tässä kohdin väärässä, yhtään aliarvioimatta sen viihdearvoa.
- 456644664646
Tätä porvarihallitusta katsoessaan huomaa kuinka sekaisin on persujen kannattajat kommentteineen.
- sikiävää
Erittäin vaarallinen yhdistelmä Suomelle, menis viimeinenkin vapaus, koska nämä veijarit kulkevat edelleen näiden jäljessä, samanmoinen komento tulisi taas ellet ole meidän puolella olet meitä vastaan: Olisit toisinajattelija tulisi hirvittävä kommunistidiktatuuri: OPPAAT saivat huomata, että myös suomalaisissa oli joukko, jota piti pelätä.
– Taistolaiset. Jotkut tulivat sanomaan, että kuinka voit väittää, että neuvostomaassa asiat olivat tuolla tavalla.
KESÄN lopulla oppaita odotti palkinto.
He saivat itse lähteä risteilylle Helsinkiin.
– Muistan hyvin, että tuoksu ja ilma olivat erilaisia. Kapitalismin tuoksu, Raig nauraa.
Hän työskenteli oppaana vuoteen 1975 asti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437098623521.html
- TasiKotkast
Ero näkyy EU:ssa. Vihreät kannattavat Ukrainan itsemääräämisoikeutta ja tuomitsevat Venäjän tekemät kansainvälisen oikeuden loukkaukset. Vassarit horjuvat avoimen putinismin ja vaikenemisen välillä. Kyllönen ja Heidi Hautala äänestävät joissain asioissa samoin, mutta tärkein asia nyt on sodan lopettaminen, ja siinä on ero.
Tuskin vihreät lähtevät kovin läheiseen yhteistyöhön niin kauan kuin vassarit pitävät mukanaan Eerolan kaltaisia putinisteja ja vanhoja stalinisteja vaikutusvaltaisissa asemissa. Siinä myös syy miksi Vasemmistoliitto on jotenkin toimintakyvytön tällä hetkellä ja kannatus laskee. Keskustelua olisi käytävä julkisesti jos halutaan mennä eteenpäin
, mutta sitä ei näy - ääliöidentunnistaja
Keskustan ja perussuomalaisten pitäisi liittyä yhdeksi puolueeksi. Määräisivät kaapin paikan ikuisesti Suomessa. Viherpunikit räksyttäisivät oppositiossa hamaan kuolemaansa saakka.
- akentti
Jotain uusjakoa on odotettavissa. Pääpuolueet ovat syntyneet toisenlaisena aikana, edustamaan selkeitä ryhmiä kuten maanviljelijät tai tehdastyöläiset. Nyt on suunta yleispuolueeksi koska yhteiskuntarakenne on muuttunut. Vaalikoneet on yritys löytää kaupata sopivaa aatemaailmaa kuten tavaratalossa äänestäjäkuluttajalle, mutta ei se oikein toimi. Kuluttajansuoja ei toimi niissä asioissa ja valheellinen mainonta jyllää.
Erot puolueiden sisällä ovat merkittävämpiä kuin niiden välillä, mutta isot organisaatiot muuttuvat hitaasti ja perinne painaa.
Nuoremmat eivät ole enää niin puoluesidonnaisia em. syistä. Puolue voi olla jollekin kyvykkäälle sopiva toimintaympäristö jonkin ajan ja sitä vaihdetaan kuten asuinpaikkaa.
Ääliöidentunnistaja sanoo, että pitäisi tehdä noin ja noin. Pelkkä tahto ei riitä puolueiden menestykseen, olosuhteitten arviointi ratkaisee enemmän. - ääliöidentunnistaja
"Olosuhteet ovat mitkä ovat. Ne eivät välttämättä muutu miksikään vaikka niin tahtoisit. Sinun itsesi on muututtava vallitseviin olosuhteisiin nähden". Yhteiskunnalliset olosuhteet muuttuvat koko ajan halusimmepa sitä tai emme. Meidän on vain muututtava vallitseviin olosuhteisiin nähden. Mielestäni esim. sosiaalidemokraattien kannatuksen lasku ei johdu ko. puolueen linjamuutoksesta. Kannatuksen lasku johtuu jämähtämisestä "valcosorsan" aikakauteen. Uudet tuulet ovat puhaltaneet modernisoituneen teollisuuden työympäristöön ja työläisten asennemuutoksiin. Pienissä ja keskisuurissakin yrityksissä työläisiä kiinnostaa enemmän työstä saatu palkka ja työhön motivoituminen kuin se kuka pääsee pääluottamusmieheksi, kuka työsuojeluvaltuutetuksi, kuka piiriedustajaksi liittokokoukseen jne... Yleistä alkaa olla tiimityöskentely duunareiden keskuudessa. Työläisiä kytänneet "kellokallet" alkavat olla historiaa. Heitin vain ajatuksena tuon kepun ja persujen yhdistymisen. En itse usko kommareiden ja viherpunikkien yhdistymiseen. Jos yhdistyisivät niin kummankin oma kommuunisen ideologia kupla puhkeaisi. Sitä nuo taliaivot eivät kestäisi koska heidän identiteettinsä perustuu juuri tiukasti vartioituun/rajattuun maailmankatsomukseen.
- tuntemattomatsotilaat
ääliöidentunnistaja kirjoitti:

"Tiukasti vartioitu maailmankatsomus" on oikeiston ikiaikainen erioikeus. Koti, uskonto, isänmaa ja näkymätön käsi :D
- ääliöidentunnistaja
tuntemattomatsotilaat kirjoitti:
"Tiukasti vartioitu maailmankatsomus" on oikeiston ikiaikainen erioikeus. Koti, uskonto, isänmaa ja näkymätön käsi :D
"Tiukasti vartioitu maailmankatsomus" on oikeiston ikiaikainen erioikeus. Koti, uskonto, isänmaa ja näkymätön käsi :D
Joo tiedän viherpunikkien maailmankatsomuksen. En ihmettele kun naurat kodille, uskonnolle ja isänmaalle. Vielä enemmän nauratte tuolle näkymättämälle. Omapahan on asianne, kollektiivinen ideologianne. Siitä vaan. Kun sitten viimein tyhjää potkaiset kuten minäkin, näemme kumpikin sen kuka nauraa viimeiseksi. Ai niin ethän sinä mitään näe kun sinulla ei edes sielua ole. - tuntemattomatsotilaat
ääliöidentunnistaja kirjoitti:
"Tiukasti vartioitu maailmankatsomus" on oikeiston ikiaikainen erioikeus. Koti, uskonto, isänmaa ja näkymätön käsi :D
Joo tiedän viherpunikkien maailmankatsomuksen. En ihmettele kun naurat kodille, uskonnolle ja isänmaalle. Vielä enemmän nauratte tuolle näkymättämälle. Omapahan on asianne, kollektiivinen ideologianne. Siitä vaan. Kun sitten viimein tyhjää potkaiset kuten minäkin, näemme kumpikin sen kuka nauraa viimeiseksi. Ai niin ethän sinä mitään näe kun sinulla ei edes sielua ole.30 % seuraavissa vaaleissa ja 50 % sitäseuraavissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700