vihaako hän minua?

epatoivoissta

Elikkäs olin kesäkuun alussa noin viikon mittaisella "leirillä" Saksassa jossa majoituttiin isäntäperheisiin.Samassa perheessä oli ihana poika,ja tuntui että hän ihastui minuun heti (hän katseli perääni,sain hänet hymyilemään ja hän kiusoitteli minua,sekä pahoitti mielensä kun potkaisi minua jalkapallolla jalkaan).Noh emme kuitenkaan jutellut muuta kuin"hey",luulen että hän kuvitteli siellä etten pitänyt hänestä.Kuitenkin viikko suomeenpaluun jälkeen kysyin hänen numeronsa hänen äidiltään(syynä että haluaisin tutustua kun en ehtinyt saksassa) ja lähetin englanniksi"hei mitä kuuluu?" Hän oli yllättynyt mutta jutteli iloisesti ja vastaili nopeasti,seuraavana päivänä kysyin että mitäs teet ja juttelimme taas jonkin aikaa.Sitten pidin noin neljän päivän tauon kun halusin että hän aloittaisi keskustelun ja kun ei mitään kuulunut lähetin taas hei mitä kuuluu? Sitten hän vastasi lyhyesti ja kylmästi joten kysyin vihaakohan hän minua ja hän sanoi ei,sitten hän ei käynyt 4 päivään whatsapissa ja kun tuli lähetti pahoittelut että ei ollut voinut vastata kun puhelin oli mennyt rikki,kului neljä päivää ja lähetin hänelle "hello:) whats up? Johon hän vastasi jonkun ajan päästä että ei voi jutella sitten suutuin ja estin hänet ja poistin eston sen jälkeen hän ei taaskaan käynyt ja nyt kun lähetin perjantaina "hey can you write now? Hän luki viestin mutta ei vastannut eikä ole vastannut vieläkään,ajattelin lähettää hänelle että voimmeko aloittaa puhtaalta pöydältä mutta onko liian myöhäistä?

14

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kusessasaksalaiseen

      Tuntui vaan siltä että ahdistin hänet nurkkaan,mitä en halunnut

    • kerrototuus

      Kerro hänelle, että sinulla tuli häntä ikävä ja haluaisit vaihtaa kuulumisia. ROHKEASTI VAAN!

    • kusessasaksalaiseen

      Okei,voin yrittää ilmottelen sit jos se vastaa

    • neuvokasta

      Olen samaa mieltä kuin edellinen. Silloin poika tietää, mitä hänestä ajattelet. Voi olla, ettei hän saa oikein tehdyksi aloitetta, mutta haluaisi jatkaa yhteydenpitoa kanssasi.

    • kusessasaksalaiseen

      Jos oikeesti uskotte tollee nii voin yrittää:3 miten muotoilisin sen etten kuulosta liian tyrkyltä?

    • kusessasaksalaiseen

      Jos lähetän että "i just like to hear how are you because i miss you and i like to write with you?" Vastaakoha se tohonkaa mitää:D

    • kusessasaksalaiseen

      Ottaen huomioon että se oli siellä tosi ujo ja ruokapöydässä piti päätä käsien välissä ja eikä pystyny kattoo silmii ruokapöydässä,mutta se oli sen pikkusiskon (10v) kanssa tosi läheinen ja hali ja oli tosi avoin :3 vaikka se on ite neljä vuotta vanhempi

      • neuvokasta

        Joo, voit ihan hyvin kirjottaa sille tuon "i just like to hear..." Se ei kuulosta liian tyrkyltä ja kuiteski tuo esiin sen asian mitä haluut.
        Kun se on kuiteski ollu pikkusiskonsa kaa läheinen ja avoin ja hali nii se osottaa et se on hiukka hellyydenkipee ja luulisinpa et sul on hyvät mahikset ;) Pidän peukkui ;)


    • Anna-Olla

      Lopeta jo hyvän sään aikana ahdistelu. Nolaat vaan itseäsi lisää. Päivän selvää ettei ole kiinnostunut tippaakaan. Olet käsittänyt väärin! Kyllä miehet laittaa viestiä oma-aloitteisesti jos kiinnostaa.

      • kusessasaksalaiseen

        Nii,oot varmaa oikeas mutta kai se voi sentää vastata? Se luultavasti suuttu siitä estojutusta


      • Anna-Olla

        Se ei ole suuttunut sulle vaan ärsyyntynyt jatkuvista yhteenotoista. Aikaisemmin varmaan vastaillut kohteliaisuudesta mut nyt oot menny liian pitkälle. En halua minäkään olla sinulle tyly mutta jos et ymmärrä tosiasioita itse niin mielestäni on hyvä että joku ne sinulle kertoo. Eli nyt kannattaa unohtaa toi ja keskittyä muihin poikiin ok?


      • Anna-Olla
        Anna-Olla kirjoitti:

        Se ei ole suuttunut sulle vaan ärsyyntynyt jatkuvista yhteenotoista. Aikaisemmin varmaan vastaillut kohteliaisuudesta mut nyt oot menny liian pitkälle. En halua minäkään olla sinulle tyly mutta jos et ymmärrä tosiasioita itse niin mielestäni on hyvä että joku ne sinulle kertoo. Eli nyt kannattaa unohtaa toi ja keskittyä muihin poikiin ok?

        ...yhteydenotoista...


      • kusessasaksalaisee

        Okei


      • enhaluuollakusessa

        Jätän sen rauhaan enkä lähetä enää ainuttakaa viestii.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe