Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

G.piste

Mikä paikka naisessa on se paljon puhuttu G-piste.
Onko se jokin sisäisissä vaginan osissa oleva kohta. En ole itsestäni sellaista selkeästi löytänyt. Onko se yleensä aivan "pohjaalueen"
tuntumasa vaiko heti sisäänmenokanavassa?
Vaihteleeko paikka kovasti eri ihmisillä.
1310250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Saatuani viestin lähdimme välittömästi kentälle, missä testasimme 3762 naista ikäväliltä 18-62 vuotta. Testitulokset G-pisteen sijainnista olivat seuraavat:

77.4% mukaan G-piste oli sisempien häpyhuulten yläosassa.
12.7% mukaan G-piste oli koko vitun alueella.
7.4% mukaan G-piste oli perseenreiän ja vitun välillä.
2.5% mukaan heillä toimi G-pisteenä koko vartalo.

Koe suoritettiin 11 henkisellä testiryhmällä nuolemalla naisten erogeenisia alueita suunnitellun mittausohjelman mukaisesti.

Kiihottumista seurattiin empiirisellä Gaalen-Firth menetelmällä. Menetelmässä tarkkaillaan mm. lämpötilojen muutoksia erogeenisillä alueilla, limoittumisen lisääntymistä, kaasujen kerääntymistä, verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä.

Otannan tarkkuus on 94.8% +-0.5%.

Tutkimuksen seurauksena kehoitamme kaikkia naisia, joilla G-piste on hukassa työntämään sormensa sisempien häpyhuulten yläreunaan ja tunnustelemaan sieltä.

Äänestä
  • Lainaus Mittamestarin viestistä:
    "Tutkimuksen seurauksena kehoitamme kaikkia naisia, joilla G-piste on hukassa työntämään sormensa sisempien häpyhuulten yläreunaan ja tunnustelemaan sieltä."

    Nyt on Mittamestarin "tutkimuksissa" kyllä menneet kaksi käsitettä ristiin: G-piste ja klitoris.

    Klitoris löytyy tuolta kuvaamaltasi alueelta, aivan oikein.

    Mutta G-piste taas sijaitsee emättimen sisällä, noin 5-8 cm, sen etuseinämässä. Tuntuu hieman "rypyliäältä" alueelta. G-pistettä koskettelemalla ja hellästi hieromalla nainen pystyy saamaan, paitsi orgasmin, myös ejakulaation (ts. miehen siemensyöksyn kaltaisen eritepurkauksen, joka tulee virtsaputken kautta).

    Nimim. Kokemusta löytyy

    Äänestä

  • Kyllä jämpti on niin! kirjoitti:

    Lainaus Mittamestarin viestistä:
    "Tutkimuksen seurauksena kehoitamme kaikkia naisia, joilla G-piste on hukassa työntämään sormensa sisempien häpyhuulten yläreunaan ja tunnustelemaan sieltä."

    Nyt on Mittamestarin "tutkimuksissa" kyllä menneet kaksi käsitettä ristiin: G-piste ja klitoris.

    Klitoris löytyy tuolta kuvaamaltasi alueelta, aivan oikein.

    Mutta G-piste taas sijaitsee emättimen sisällä, noin 5-8 cm, sen etuseinämässä. Tuntuu hieman "rypyliäältä" alueelta. G-pistettä koskettelemalla ja hellästi hieromalla nainen pystyy saamaan, paitsi orgasmin, myös ejakulaation (ts. miehen siemensyöksyn kaltaisen eritepurkauksen, joka tulee virtsaputken kautta).

    Nimim. Kokemusta löytyy

    Se on kusi joka siellä lentää! Voimakkaan orgasmin jälkeinen tunnereaktio on että menettää ns. lihasvoimansa hetkeksi aikaa jolloin virtsarakko ärsyyntyy ja pissi lentää! Ei siis liity mitenkään G-pisteeseen. Liitty vain rajuun orgasmiin jolloin lihakset supistelevat tahtomattasi ja osa lihaksista veltostuu. Ja ks. G-pistettä ei edes ole.

    Äänestä

  • Lääkäri kirjoitti:

    Nainen kykenee ejakuloimaan, kyseessä ei ole virtsa. G-piste on olemassa.

    Ala sinäkin hankkimaan oikeita kokemuksia ja lopeta se kotilääkärikirjan raiskaaminen.

    Äänestä

  • Ylilääkäri kirjoitti:

    Nainen kykenee ejakuloimaan, kyseessä ei ole virtsa. G-piste on olemassa.

    Ala sinäkin hankkimaan oikeita kokemuksia ja lopeta se kotilääkärikirjan raiskaaminen.

    Onpa fiksua uskotella pastan nuorille lukijoille, että joku nautintopiste oikeasti löytyisi. Pettyvät elämässään pahasti tuollaisten satusetien / tätien puheista, kun eivät omassa elämässään tulekaan kokemaan sitä suurta nautintoa etsiessään omaa pistetään, jota ei edes ole! Ja jos joku löytää oman nautintopisteensä emättimestä, heitä on harvassa ja ovat varmasti "erirakenteisia" kuin muut naiset. Heitä on varmaan 1 / 10 000. Että ylilääkäri on nyt vaan hiljaa ja keskittyy omien aivojensa etsimiseen , G-pisteen sijaan! Samaa mieltä kuin edellinen, eli se on kusi joka lentää!

    Äänestä

  • YliYliLääkäri kirjoitti:

    Lukekaa omat viestinne ja naurakaa? Kuka ees tarvii g:tä ku on klitta? :D

    Äänestä

  • YliYliLääkäri kirjoitti:

    Onpa fiksua uskotella pastan nuorille lukijoille, että joku nautintopiste oikeasti löytyisi. Pettyvät elämässään pahasti tuollaisten satusetien / tätien puheista, kun eivät omassa elämässään tulekaan kokemaan sitä suurta nautintoa etsiessään omaa pistetään, jota ei edes ole! Ja jos joku löytää oman nautintopisteensä emättimestä, heitä on harvassa ja ovat varmasti "erirakenteisia" kuin muut naiset. Heitä on varmaan 1 / 10 000. Että ylilääkäri on nyt vaan hiljaa ja keskittyy omien aivojensa etsimiseen , G-pisteen sijaan! Samaa mieltä kuin edellinen, eli se on kusi joka lentää!

    No jos et itse ole onnistunut löytämään nautintopistettä, ei se ole mikään todiste siitä etteikö sellaista olisi olemassa.

    Onhan paljon naisiakin, jotka eivät ole koskaan saaneet orgasmia ja epäilevät sen olevan olemassakaan.

    Naisen ejakulaatio on dokumentoitu jo tuhansia vuosia sitten intialaisissa kirjoituksissa. Uskontoperäinen seksikielteisyys on hukannut tämänkin luonnollisen asian länsimaisesta kokemuspiiristä. Onneksi yhä useamman naisen omat kokemukset todistavat naisen ejakulaation olevan mahdollista ja myös tiede tutkimuksineen on alkanut "löytää" naisesta uusia orgasmissa erittyviä nesteitä.

    Joten antaa sen kusen vaan olla sinun päässäsi.

    Äänestä

  • YliYliLääkäri kirjoitti:

    Onpa fiksua uskotella pastan nuorille lukijoille, että joku nautintopiste oikeasti löytyisi. Pettyvät elämässään pahasti tuollaisten satusetien / tätien puheista, kun eivät omassa elämässään tulekaan kokemaan sitä suurta nautintoa etsiessään omaa pistetään, jota ei edes ole! Ja jos joku löytää oman nautintopisteensä emättimestä, heitä on harvassa ja ovat varmasti "erirakenteisia" kuin muut naiset. Heitä on varmaan 1 / 10 000. Että ylilääkäri on nyt vaan hiljaa ja keskittyy omien aivojensa etsimiseen , G-pisteen sijaan! Samaa mieltä kuin edellinen, eli se on kusi joka lentää!

    G-pistettä ei tunnu, eikä sen hieromista tunne ellei ole jo kiihottunu. Eka pitää saada vauhti päälle ennenkun se löytyy.

    Äänestä

no mene googlen kautta hakusana g-piste niin ainakin tiedät mistä etsiä

Äänestä

Luin itse aikoinani jostain naistenlehdestä G-pisteestä ja päätin kokeilla sitä kotona vaimollani. Ensimmäisten kokeilujen jälkeen on menty nyt viitisen vuotta ja voin sanoa että se on muuttanut seksielämäämme paljon. Kokeilin ohjeiden mukaan etsiä G-pistettä emättimen sisäpuolelta sen etureunasta noin puolen sormen syvyydeltä. Koukistelin sormea ja painoin häpyluuta vasten melkoisen kovaa ja melko nopeasti alkoi vaimoltani päästä ääniä, joita ei ollut ennen kuulunutkaan ja lopulta hän sai sellaisen orgasmin, jota en ollut ennen päässyt läheltä todistamaan. Joidenkin kertojen jälkeen mukaan normaaliin kuvioon tulivat myös voimakkaat nestepurkaukset, joita yhdessäkin ihmeteltiin, mutta kyseessä on nimenomaan ejakulaatio. Sänky kastuu, mutta aamuun mennessä myös kuivuu...

Jos haluat etsiä G-pistettä itse, niin istahda WC-pöntölle, työnnä etusormi etukautta sisään melkein kokonaan, koukista sormea ja paina voimakkaasti sisäpuolelta sormea häpyluuta vasten. Aluksi saattaa kuuleman mukaan tuntua siltä, että pissa tulee, mutta jos kestät tunnetta vähän aikaa, niin sen pitäisi väistyä voimakkaampien tunteiden tieltä, kun jatkat 'kutsuvan' liikkeen tekoa. Jos miehesi haluaa sitä etsiä, niin parhaan tunteen saat aikaan kun istut jalkojesi päälle kahareisin ja annat miehesi työntää sormen tai kaksi etukautta sisään. Ja sitten vain sormea koukkuun...

Jos onnistuit, niin laita palautetta Välilääkärille...

Äänestä
  • Kirjottelin tuonne toiseenkin threadiin :Olen myös ollut aina siinä uskossa että naisen on erittäin vaikea saada orgasmi pelkästään panemalla. Mutta tyttöystäväni kanssa kun rakastelemme niin varmaan 5 min alun jälkeen hän alkaa voihkimaan ja jännittämään lihaksiaan enemmän ja välillä värähtää jännästi ja sitten pimppi muuttuu ihan älyttömän märäksi ja hän rentoutuu ja hengitys tasaantuu. Ilmeisesti tämä on naisen orgasmi??
    Itse en kumminkaan vielä tässä vaiheessa tule vaan saatamme jatkaa vielä rakastelua tunnikin.

    Ja tästä tuli mieleen kun hän rupeaa painamaan minua alaspäin niin että penikseni painaa kovaa pimpin alareunaa. Asento on niin vaikea että en kykene tekemään kuin parin sentin liikettä. voisiko se olla g-piste mikä tässä tekee orgasmin ja ejakulaation niin nopeasti?

    Äänestä

Onko joku onnistuneesti lauennut tuosta?

Minulla ja kumppanilla on vähän ongelmaa. Nappi löytyy kyllä varsin hyvin, mutta heti kun siitä alkaa hieromaan, tulee pakottava virtsaamisen tunne, minkä pitäskin olla normaalia, mutta... Mitenkä pitkään tätä pitää jatkaa? Uskon kyllä kun hän sanoo että ei se jatkuva kusemisen tunne oo mukavakaan, eikä mitään kiihotusta varsinaisesti tapahdu, virtsattaa vaan.

Tekniikka on hyväksi todettu "tule tänne" -sormiliike.

Äänestä
  • Itse olen koittanut sitä löytää, ja olen kai löytänytkin, mutta juttu ei vaan etene siitä virtsaamisen tarve-tunetmuksesta eteenpäin.... loppujenlopuksi sormet puutuu, ja jätän asian sikseen. nykyään en enää viitsi ees kokeilla, vaikka arvelen, että tuntuis varmaan ihan taivaalliselta jos onnistuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Piste Hukka 85 mallinen kirjoitti:

Mikä paikka naisessa on se paljon puhuttu G-piste.
Onko se jokin sisäisissä vaginan osissa oleva kohta. En ole itsestäni sellaista selkeästi löytänyt. Onko se yleensä aivan "pohjaalueen"
tuntumasa vaiko heti sisäänmenokanavassa?
Vaihteleeko paikka kovasti eri ihmisillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu