Katselen A-studiota ja nauran sössöttävälle pikkupersulle.
Ihme homma kun raavaat persukarjut kilvan kehuvat punatukkaista ahab-partaista ruipeloa vinkuheinää. Nillittävä poliittinen broileri esiintyy niin vitun asiantuntevana.
Ahab-parta sössöttää
15
<50
Vastaukset
- Ylekin_voisi_lopettaa
.
Ylekin voisi lopettaa jo sen valehtelun "vakuuksista" tässä vaiheessa kertomusta- Pacta-Sunt-Servanda
Suomen saamia niin kutsuttuja vakuuksia koskevat sopimukset ovat niin monimutkaisia, ettei esimerkiksi Suomesta löydy todennäköisesti yhtäkään juristia, joka kykenisi sanomaan varmuudella mitään ehdotonta näiden vakuuksien suhteen.
Sopimukset tehtiin lontoolaisten business-juristien voimin.Suomalaisjuristi Hannes Snellman oli pieneltä osin mukana prosessissa, joten hän saattaisi osata selittää sopimuksia ainakin osittain, jos haluaisi. Hän tuskin kuitenkaan haluaa tai ei ehkä edes voi levitellä asiakkaansa asioita julkisesti.
Koska kyseessä ovat suvereenin valtion (Suomi) ja kreikkalaisten pankkien väliset sopimukset, niiden lopullinen tulkinta tapahtuu ilmeisesti viime kädessä kansainvälisessä välimiesoikeudessa. Ja kansainvälisen välimiesoikeuden ratkaisun toimeenpanohan on sitten vielä prosessi erikseen.
Että edellä mainittujen tosiseikkojen perusteella neiti Elo ja muutkin persut voisivat ihan hyvällä syyllä pitää turpansa kiinni asioista, joista eivät mitään tiedä, eivätkä voikkaan tietää. - Suomalaiste_omia
Pacta-Sunt-Servanda kirjoitti:
Suomen saamia niin kutsuttuja vakuuksia koskevat sopimukset ovat niin monimutkaisia, ettei esimerkiksi Suomesta löydy todennäköisesti yhtäkään juristia, joka kykenisi sanomaan varmuudella mitään ehdotonta näiden vakuuksien suhteen.
Sopimukset tehtiin lontoolaisten business-juristien voimin.Suomalaisjuristi Hannes Snellman oli pieneltä osin mukana prosessissa, joten hän saattaisi osata selittää sopimuksia ainakin osittain, jos haluaisi. Hän tuskin kuitenkaan haluaa tai ei ehkä edes voi levitellä asiakkaansa asioita julkisesti.
Koska kyseessä ovat suvereenin valtion (Suomi) ja kreikkalaisten pankkien väliset sopimukset, niiden lopullinen tulkinta tapahtuu ilmeisesti viime kädessä kansainvälisessä välimiesoikeudessa. Ja kansainvälisen välimiesoikeuden ratkaisun toimeenpanohan on sitten vielä prosessi erikseen.
Että edellä mainittujen tosiseikkojen perusteella neiti Elo ja muutkin persut voisivat ihan hyvällä syyllä pitää turpansa kiinni asioista, joista eivät mitään tiedä, eivätkä voikkaan tietää..
ON vain suomalaisten omia rahoja sulkutilillä
Se tässä onkin niin typerryttävää ettei sitä voi televisiossa tunnustaa Pacta-Sunt-Servanda kirjoitti:
Suomen saamia niin kutsuttuja vakuuksia koskevat sopimukset ovat niin monimutkaisia, ettei esimerkiksi Suomesta löydy todennäköisesti yhtäkään juristia, joka kykenisi sanomaan varmuudella mitään ehdotonta näiden vakuuksien suhteen.
Sopimukset tehtiin lontoolaisten business-juristien voimin.Suomalaisjuristi Hannes Snellman oli pieneltä osin mukana prosessissa, joten hän saattaisi osata selittää sopimuksia ainakin osittain, jos haluaisi. Hän tuskin kuitenkaan haluaa tai ei ehkä edes voi levitellä asiakkaansa asioita julkisesti.
Koska kyseessä ovat suvereenin valtion (Suomi) ja kreikkalaisten pankkien väliset sopimukset, niiden lopullinen tulkinta tapahtuu ilmeisesti viime kädessä kansainvälisessä välimiesoikeudessa. Ja kansainvälisen välimiesoikeuden ratkaisun toimeenpanohan on sitten vielä prosessi erikseen.
Että edellä mainittujen tosiseikkojen perusteella neiti Elo ja muutkin persut voisivat ihan hyvällä syyllä pitää turpansa kiinni asioista, joista eivät mitään tiedä, eivätkä voikkaan tietää.Siinähän se jippo tosiaan onkin, kukeen Suomessa ei asiaa ymmärrä, eikä Englannissakaan ja kuitenkin meidän nimissämme Urpilainen kuittasi paperin ja ylpeänä sitä demarit mainostavat. Tosiasiassa meillä on sulkutili omille rahoillemme ;)
- Karmeita_tuppuraisia---
Mujikku-Majikku kirjoitti:
Siinähän se jippo tosiaan onkin, kukeen Suomessa ei asiaa ymmärrä, eikä Englannissakaan ja kuitenkin meidän nimissämme Urpilainen kuittasi paperin ja ylpeänä sitä demarit mainostavat. Tosiasiassa meillä on sulkutili omille rahoillemme ;)
.
Vielä jaksaa höpöttää Kreikan nostamisesta vaikka peli on ollut menetetty heti alusta lähtien
Kehitysmaa varsinkin henkinen sellainen ei tuosta nouse
.
No, kirjoituksesi antaa kyllä selvän syyn, miksi naureskelet - et ymmärrä yhtään mistä tuossa koko ohjelmassa on kyse, ja sen lisäksi et ymmärrä alkuunkaan, että tuohan on itseasiasssa ainoa, joka puhuu pelkästään faktan pohjalta. Mutta naureskele sinä vaan viisaudestasihan se vain kertoo ;)
- vittupersu
En ole ennenkään arvostanut jyrsijän näköisten pikkupoikien yninää.
Vituttaako persua taas?
- kuinkummeleista
Ei voi välttää naurunpurskahduksia. Niin monta kummeli-tyyppiä persuvalta on nostanut esiin.
- hahmokisa
Toi oli hyvä yleishavainto! Neiti Elo kuuluu kyllä vahvasti tähän persujen kummeli-osastoon.
Ja onhan näitä muitakin tosiaan. Heti tulevat mieleen entiset mukakansanedustajat Tossavainen ja Tuupainen. Soini tietysti itse. Suurtähti on Oinonen, toinen hyväkäs oli James Potkukelkka.
Nämä näin aluksi.
Ja YLE:n hallintoneuvoston pj Kivelä, pappismies ja kuutamolla todellakin.
- Sivullinenkinhäpeää
Elo puhuu täyttä asiaa.Häpeän näitten kansanedustaja naisten epäsiistejä
hiuskuontaloita,joita ei sivullinen viitsisi katsella ja tuollaisina kuvituksina
ihmisten eteen mennä,samoin myös toimittaja.Eivätkö naiset itse ajattele miten
vasten mielisiä tuollaiset epäsiistit irrallaan roikkuvat hiuskuontalot ovat, tiputtaen
hiuksia ruokiin ja muualle missä liikkuvatkin.Ei tuollainen muoti olisi ennen tullut
kysymykseenkään epäsiistiyden takia.Pitkijä hiuksia sentään pidettiin letillä.
Vai kuvastaako tuo hompsantuuttisuus nykymaailman hälläväliä meininkiä ,kuinka
Euroopassa nykyisin asioita hoidetaan,Kreikka hyvänä esimerkkinä.- hymypyllyyn
Neiti Elo oli varmaan nyppinyt kulmakarvansakin. Takatukka kylläkin rehotti, että ehkäpä perssupojat eivät yleensäkään osaa katsoa itseään takaapäin peilistä.
- YlvästäAntipersuYlvästä
hymypyllyyn kirjoitti:
Neiti Elo oli varmaan nyppinyt kulmakarvansakin. Takatukka kylläkin rehotti, että ehkäpä perssupojat eivät yleensäkään osaa katsoa itseään takaapäin peilistä.
Ottaako päähän, puhuu asioita joita noilla "lahjoilla" et edes ymmärrä, mutta palstalla pitää roikkua ja kommentoida asioista, joista sinulla ei ole hajuakaan.
- kääntötakki-persu
YlvästäAntipersuYlvästä kirjoitti:
Ottaako päähän, puhuu asioita joita noilla "lahjoilla" et edes ymmärrä, mutta palstalla pitää roikkua ja kommentoida asioista, joista sinulla ei ole hajuakaan.
Ei ole vissiin neiti Elo suorittanut asepalvelusta? Pikaisella googlaamisella ei löytynyt mistään mainintaa sotilasarvosta. Kova on silti mölinä isänmaasta kuten näillä muillakin kiväärinkiertäjillä eli Halla-aholla ja Immosella. Vittu mitä sakkia.
Tyhjää on yninä isänmaan edusta, jos ei edes armeijaa ole käytynä. - EiJatkoon
kääntötakki-persu kirjoitti:
Ei ole vissiin neiti Elo suorittanut asepalvelusta? Pikaisella googlaamisella ei löytynyt mistään mainintaa sotilasarvosta. Kova on silti mölinä isänmaasta kuten näillä muillakin kiväärinkiertäjillä eli Halla-aholla ja Immosella. Vittu mitä sakkia.
Tyhjää on yninä isänmaan edusta, jos ei edes armeijaa ole käytynä.Oliko Elo se persujentoinen Israel-fanaatikko Soinin ohella? Nämä Israel-hörhöt ovat jotain käsittämätöntä - mitkään lait, sopimukset ja moraalisäännöt eivät koske Israelia, koska Israelille nyt vaan kaikki on sallittu.
- häivyslobo
Mene sinä vaan suorittamaan puna-armeijan käyneenä desanttina velvollisuuttasi Ukrainan valtaamisessa äläkä puutu suomen asioihin tai sivarit rasvaa sinut margariinilla ja pistävät vasikka-aitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18313718
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454960Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1563734Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201811Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525