Olen pettynyt Perussuomalaisiin, joten nyt olen päättänyt että ensi vaaleissa äänestän Sivareita, ehkä Ari Laaksoa.
Sovin muutenkin paremmin sivareihin; olen suorittanut siviilipalveluksen asepalveluksen sijaan ja olen umpihomo! Laakso kirjoittaa erittäin rakentavasti mollaamisen sijaan. Lukekaan hänen blogiaan. Olavin blogia en löytänyt,mutta sehän taidettiinkin sulkea poliisin määräyksestä
Olavi missä ja miten voin liittyyä puolueeseenne?
Äänestän Sinivalkoisia
2
<50
Vastaukset
- Kylymämies
Jos valinta pitää tehdä Olavi Mäenpään tai Ari Laakson välillä, niin ilman muuta Olavi Mäenpää.
Ari Laakso on piilokommunisti, serkkukin oli KGB:n agentiksi myöhemmin paljastunut kansanedustaja Jaakko Laakso.
Hänen viimeisin bloginsakin Yhdysvaltain vihamielisyydessään on kuin lainaus 1980-luvun Tiedonantajasta, siellähän serkkupoika olikin toimittajana. - Varissuonkuningas
Ehkä alitajuisesti olenkin kommunisti itsekin, salakuljettihan isävainaani jo aikanaan virsikirjoja Viroon. Vahvasti myös amerikan vastainen, mm. macdonaldsissa syömisen sijaan veistelen puulastoja.
Ilmeisesti sitten Laakson blogikirjoitus on sitten perintökirje, jota käytetään suvussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700