Tutkimuksen karu tulos kertoi

että edes Sisäministeriössä, ei juuri tarvita ruotsin kieltä. Mikä yllätti tutkijan.

Sen sijaan todettiin että englanti on jo osittain korvannut ruotsin kielen, myös pohjoismaisessa yhteistyössä.

Näin ne totuudet tulee vääjäämättä ilmi, ja kuinka RKP:n svekot ovat valehdelleet että ruotsin kieli on ehdottoman tärkeää pohjoismaisessa yhteistyössä.

Syvä hiljaisuus vallitsee RKP:ten "kielisoturien" keskuudessa. Ruotsi on tarpeeton kieli kaikkialla.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miten tutkija voi olla niin asioista pihalla, että tuosta oikein yllättyi...

Äänestä
  • Mutta hyvä että julkisti tiedon.

    Äänestä

  • Minkä tasoisesta tutkijasta mahtaa olla kysymys. Jokainen sisäministeriön hallinnonalalla työskennellyt on asian tiennyt. Korkeimpiin virkoihin tähtäävät tankkaavat tönkköruotsia eivätkä uskalla sanoa mielipidettään muuten YLE Femma tunkee tekemään yllätyshaastattelun ja ihmettelee, että eikö täällä täytetäkään viran kelpoisuusehtoja.

    Äänestä

Olipa ikävää tietoa taas, joidenkin kannalta.

Äänestä
  • Sen tähden ovat hiljaa.

    Äänestä

Jopa Pohjoismaiden Neuvostonkin työkieli olisi JO kauan sitten muutettu englanniksi ellei suruedustajat olisi raivokkaasti vastustaneet. Riikeille se olisi kuulemma sopinut mainiosti!

PN on survekojen kielikiihkoilun panttivanki...

Äänestä
  • Voi paska että on hullua sakkia.

    Äänestä

  • Mulle sopii mainiosti että neuvoston työkieli on edelleen ruotsi. Luulisi nefellekin sopivan, kun asialla ei ole nefen elämän kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

  • passar_ kirjoitti:

    Mulle sopii mainiosti että neuvoston työkieli on edelleen ruotsi. Luulisi nefellekin sopivan, kun asialla ei ole nefen elämän kanssa mitään tekemistä.

    Tiedetään kyllä, että surusvekoille ruotsi "passaa hyvin"!

    Kyse onkin siitä, että kaikille MUILLEW olisi englanti passannut paremmin.

    Surusvekot öykkäröivät niin kotimaassa kuin Pohjolassakin.

    Äänestä

  • passar_ kirjoitti:

    Mulle sopii mainiosti että neuvoston työkieli on edelleen ruotsi. Luulisi nefellekin sopivan, kun asialla ei ole nefen elämän kanssa mitään tekemistä.

    Låt oss byta till engelska | Insändare
    En insändare som uppmanar oss i Sverige: Låt oss byta till engelska. Insändaren hävdar att det finns många fördelar med att byta språk till engelskan och lyfter fram att engelska används flitigt i både arbetslivet och på internet.
    Utdrag
    Engelskan är ett av världens största språk och nder de senaste åren har engelskan haft en kraftig påverkan på många språk särskilt på svenska. Därmed har engelskan haft en allt större roll i Sverige och börjat ersätta svenskan inom flera områden. Idag efter globaliseringen och de teckniska utvecklingarna är det dags att inte... [läs mer nu]

    Äänestä

  • ruotsistjuttuu kirjoitti:

    Ruotsista on tulossa englannin kielinen maa, tosin myös arabian kielinen.

    Äänestä

  • mahtavaa kirjoitti:

    Ruotsista on tulossa englannin kielinen maa, tosin myös arabian kielinen.

    Sehän se huvittaa.

    Äänestä

Viestin kieliasun perusteella myös taistelu suomen kielestä on hävitty.
Rest in peace, you silly little language.
(käännös fennoille: jämät ovat herneissä, sinä langu-iän lidl-silli.)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

olette.hävinneet kirjoitti:

että edes Sisäministeriössä, ei juuri tarvita ruotsin kieltä. Mikä yllätti tutkijan.

Sen sijaan todettiin että englanti on jo osittain korvannut ruotsin kielen, myös pohjoismaisessa yhteistyössä.

Näin ne totuudet tulee vääjäämättä ilmi, ja kuinka RKP:n svekot ovat valehdelleet että ruotsin kieli on ehdottoman tärkeää pohjoismaisessa yhteistyössä.

Syvä hiljaisuus vallitsee RKP:ten "kielisoturien" keskuudessa. Ruotsi on tarpeeton kieli kaikkialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu