Kaari Utrio kirjoittaa tänään mainiosti Iltalehdessä:
"Äänestyksen kärki Mannerheim, Ryti, Kekkonen, Ehrnrooth kertoo vanhakantaisesta ja patriarkaalisesta näkökulmasta suuruuteen: se on asia, joka kuuluu sotilaille ja vallankäyttäjille.
Sekä Mannerheimin että Kekkosen ura kesti vuosikymmeniä, mikä oli jo sinänsä merkittävää nuoren valtion historiassa. Aatelissyntyinen Mannerheim ei ryhtynyt diktaattoriksi, joita maailmansotien välisen Euroopan vasta itsenäistyneissä pikkuvaltioissa mellasti riittämiin. Savolaistalonpoikaista juurta oleva Kekkonen sen sijaan valitutti itsensä presidentiksi poikkeuslailla. Jos aivan pakko olisi herroista valita, menisin Mannerheimin taakse.
Mutta äänestyksessä tapahtui sellaista, jota ei varmasti osattu odottaa. Risto Rytin ja Adolf Ehrnroothin suosio kertoi koskettavasti asiasta, josta on ollut pakko vaieta vuosikymmeniä.
Kansakunta koki hirmuisen trauman, sodan, jota se ei voinut puhumalla selvittää. Sen sijaan piti valehdella rakastavansa entistä vihollista. Suuret suomalaiset -äänestys tarjosi mahdollisuuden kansalliseen katharsikseen: lopultakin saatiin ääni kuuluviin. Jos näin on, brittiläisellä ohjelmaformaatilla oli arvaamattoman suuri merkitys."
Kaari Utrio sanoo suoraan sen mistä on pitänyt vuosikymmeniä vaieta. Kekkonen tosiaan valitutti itsensä presidentiksi myös poikkeuslailla, koska ei uskonut saavansa kansalta vaaleissa tukea. Tällainen demokratian halveksinta oli Urho Kaleva Kekkoselle luonteenomaista.
Kekkonen halveksi myös länsimaista oikeuskäsitystä. Tästä oivallinen esimerkki oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa laadittiin taannehtiva laki millä sotien vastuunkantajien toiminta tehtiin jälkikäteen muka rikolliseksi. Kekkonen oikeusministerinä oli tästä vastuussa.
Suomen kansa osoitti Suuret Suomalaiset äänestyksessä, että se arvostaa todellisia suurmiehiä. Äänestyksen kärkeen nousivat Mannerheim ja Ryti. Häpeällistä on, että Kekkonen nousi kolmanneksi.
"Äänestyksen kärki Mannerheim, Ryti, Kekkonen, Ehrnrooth kertoo vanhakantaisesta ja patriarkaalisesta näkökulmasta suuruuteen: se on asia, joka kuuluu sotilaille ja vallankäyttäjille.
Sekä Mannerheimin että Kekkosen ura kesti vuosikymmeniä, mikä oli jo sinänsä merkittävää nuoren valtion historiassa. Aatelissyntyinen Mannerheim ei ryhtynyt diktaattoriksi, joita maailmansotien välisen Euroopan vasta itsenäistyneissä pikkuvaltioissa mellasti riittämiin. Savolaistalonpoikaista juurta oleva Kekkonen sen sijaan valitutti itsensä presidentiksi poikkeuslailla. Jos aivan pakko olisi herroista valita, menisin Mannerheimin taakse.
Mutta äänestyksessä tapahtui sellaista, jota ei varmasti osattu odottaa. Risto Rytin ja Adolf Ehrnroothin suosio kertoi koskettavasti asiasta, josta on ollut pakko vaieta vuosikymmeniä.
Kansakunta koki hirmuisen trauman, sodan, jota se ei voinut puhumalla selvittää. Sen sijaan piti valehdella rakastavansa entistä vihollista. Suuret suomalaiset -äänestys tarjosi mahdollisuuden kansalliseen katharsikseen: lopultakin saatiin ääni kuuluviin. Jos näin on, brittiläisellä ohjelmaformaatilla oli arvaamattoman suuri merkitys."
Kaari Utrio sanoo suoraan sen mistä on pitänyt vuosikymmeniä vaieta. Kekkonen tosiaan valitutti itsensä presidentiksi myös poikkeuslailla, koska ei uskonut saavansa kansalta vaaleissa tukea. Tällainen demokratian halveksinta oli Urho Kaleva Kekkoselle luonteenomaista.
Kekkonen halveksi myös länsimaista oikeuskäsitystä. Tästä oivallinen esimerkki oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa laadittiin taannehtiva laki millä sotien vastuunkantajien toiminta tehtiin jälkikäteen muka rikolliseksi. Kekkonen oikeusministerinä oli tästä vastuussa.
Suomen kansa osoitti Suuret Suomalaiset äänestyksessä, että se arvostaa todellisia suurmiehiä. Äänestyksen kärkeen nousivat Mannerheim ja Ryti. Häpeällistä on, että Kekkonen nousi kolmanneksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vittu sä oot homo. vittu Kekkonen oli paras ja parasta mitä Suomelle on tapahtunut. Sillä oli oikeat otteet. Taidat olla joku homo sivari vittu joka ei mistään mitään tajua. Kekkosella oli sentään mileipiteitä toisin kuin jollain halosella vittu. Saatanan peelo vittu et taida oikeen osata saati tajuta mistään mitään.
Siellä perinteinen saittikepulainen taas vauhdissa tunnetuine "perusteluineen".
Olisikohan kirjoittaja itse Oiva, Jorma "emeritus" Laitinen tai Seppo "Kerimäki/CITY-Keskusta" Hietanen?
...Wiljamia, kirjoittaa vaan väärällä nikillä.
Suomalaisiksi sankareiksi kohoavat tämän tästä myös idästä saapuvat paluumuuttajat. Edward Hämäläinen teki sen 10-ottelussa ja Mannerheim nyt tässä äänestyksessä. Erikoista on myös se, että suureksi suomalaiseksi valittiin henkilö, joka on saattanut syyllistyä sotarikoksiin. Ei häntä niistä ole koskaan kylläkään oikeudessa syytetty eikä tuomittu, vaikka ruumiskasat oli niin valtavat, että niitä pinnottiin Tampereellekin puistoihin kuin halkoja kasaan.
Rytin kakkossija myös vähän kummastuttaa. Hänenhän on väitetty tehneen erittäin isänmaallisen työn pettäessään Hitleriä vuonna 1944. Tutkimuksin on kuitenkin osoitettu, että merkittävin Saksan aseapu oli saatu jo ennen tuota isänmaallista petosta. Oli Rytin teolla sinänsä kyllä vaikutusta, muttei niin paljon kuin aiemmin on annettu ymmärtää. Ryti oli Tannerin ohella myös vastuussa siitä, että Suomi liittoutui natsi-Saksan kanssa. Voi myös kysyä, kuka olisi ollut silloin suuri sankari, jos Suomi olisi liittoutunut länsivaltojen kanssa. Sankari olisi ollut Juho Niukkanen, josta moni ei edes ole kuullut. Hän oli puolustusministerinä talvisodan hallituksessa ja vaati viimeiseen saakka länsavun hyväksymistä.
Kekkonen kannatti myös länsiavun hyväksymistä, muutei hallituksesta käsin, kun hänet oli potkaistu Tannerin vaatimuksesta pois Rytin hallituksesta. Syynä oli Kekkosen töppäilyt sisäministerinä. Muutkan eivät näiden Kekkosen sooloilujen jälkeen vastustaneet hänen siirtämistään jäähylle.
Ei Kekkonen kuitenkaan ole vastuussa siitä, että meillä säädettiin taannehtiva laki, jonka avulla voitiin järjestää sotasyyllisyysoikeudenkäynti. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei tälla lailla ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa. Kyse oli poliittisesta vahingonkorvauksesta, joka jouduttiin taloudellisen vahingonkorvauksen ohella maksamaan. Termi lienee Max Jakobsonin keksimä ja on hyvin kuvaava. Kekkonen kylläkin oli vähän turhan innokas syyttäjän puuhassa ja ilmeisesti keksi panna listalle parin omankin puolueen poliittista vastustajaansa ihan oma-aloitteisesti.
Häpeällisyyttä voi tarkastella monesta vinkkelistä. Onko sotarikoksiin syyllistyvä sankari vai häpeäksi Suomelle, onko natsi-Saksan kanssa liittoon Suomen vienyt sankari vai häpeäksi Suomelle, onko vallanhimoinen naapurikansan kanssa veljelijä sankari vai häpeäksi Suomelle? Melkein lähtisin etsimään suuria suomalaisia seuraavilta sijoilta ja listan ulkopuolelta. Arvo Ylppö tulee nyt listalla olevista ensimmäisenä mieleen ja J.K.Paasikivi listan ulkopuolelta. Heidän toiminnasta ei ole löydettävissä erityisen häpeällisiä piirteitä.
Tärkeä aihe, nostettakoon uudelleen pöydälle. Kekkonen oli päämiehenä pahinta mahdollista lajia, toisinajattelijoilta virkatie nousi pystyyn ja mielistelijöiden joukko varmisti, ettei aitoa sananvapautta esiintynyt. Paljon on noista ajoista tilanne parantunut, tosin liike ei ole aina yksisuuntaista. Tärkeää on huomata puolueiden sisällä ja ihmisten arvomaailmoissa olevat elementit. Mm. keskustan Rehn on hirveän huolissaan siitä, että kansa saa EU-vaaleissa mielipiteensä kuuluviin, ja siksi hänen mukaansa pitäisi tehdä kaikki mahdollinen ns. populistien lyömiseksi. Järkyttävää puhetta, mutta sijoittuu tiettyyn jatkumoon. Rehn sijoittuukin oikein sujuvasti Kekkonen-Bobrikov-linjalle uutena linkkinä.
Tuossa yhdeksän vuoden takaisessa keskustelussa Mielipidepankki viisaasti huomauttaa, ettei Kekkonen ole vastuussa siitä, että meillä säädettiin taannehtiva laki, jonka avulla voitiin järjestää sotasyyllisyysoikeudenkäynti.
Mitä nimimerkin "Näen, koen" näkemyksiin Olli Rehnistä tulee, rinnastaisin hänet nykyistä pitemmällä aikaperspektiivillä lähinnä Edvard Hämäläiseen, jonka sankaritekojen merkityksestä meille suomalaisille Mielipidepankki samassa kommentissa jo vuonna 2004 oivasti huomautti.