Virhe tuki!

SimonElo

Keskusta myöntää viimein Kreikka-tuen olleen virhe

10.2.2012 09:44 Simon Elo Kotimaa
23 kommenttia
ilmoita asiaton viesti
.


Käyttäjän simonelo kuva
Europarlamentaarikko ja Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan, että "Kreikan etu olisi erota eurosta".

Jäätteenmäki toteaa, että "Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi [...] johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun".

Kreikan suhteen olisi pitänyt tehdä kovia päätöksiä silloin kaksi vuotta sitten, vaan eihän kukaan voinut arvata, että miten tässä käy? Eihän?

Perussuomalaisten jalaksille löydettiin kahden vuoden jälkeen.

Hidas on kepulainen synapsi.

Kirjoitin 1.5.2010 otsikolla "Kreikalle potkut euroalueesta", jossa totesin, että "Kreikka tarvitsee devalvaation ja sitä varten oman rahayksikön". Järjestin 11.5.2010 jopa mielenosoituksen Kreikka-tukipäätöstä vastaan.

Keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sanoi tuolloin, että "Kreikan auttaminen ei ole Suomelle tappiollista".

Keskusta myöntää viimein, että Kreikka-tukipäätös oli virhe. Tukipaketit ongelmamaille ovat olleet tappiollisia Suomen lisäksi koko Euroopalle.

Kirjoitin 16.4.2011, päivää ennen eduskuntavaaleja, otsikolla "Euroalue on myrkytetty", että "Kreikka olisi aikanaan pitänyt erottaa euroalueesta, palauttaa drakma, devalvoida se ja aloittaa hallittu velkasaneeraus."

Kaksi vuotta sitten kaikenlainen kritiikki oli keskustalaisten mielestä vastuutonta ja epäisänmaallista populismia. Nyt Jäätteenmäki sanoo, että "kreikkalaisten on itse ratkaistava ongelmansa".

Jäätteenmäen mukaan "kreikkalaiset ovat hyvin taitavia ja kekseliäitä käyttämään valtiota hyväkseen". Silloin pari vuotta sitten tämä lause, perussuomalaisen suusta sanottuna, olisi mediassa poistanut varmistimen ja laukaissut sarjan uupumattomia syytöksiä kreikkalaisten halventamisesta ja rasismista.

Tässä on se syy, miksi kepun ei pidä antaa pettää.

Keskustalaiset puhuvat suoraan ja totuudellisesti nyt, kun eurokriittisyys on muodikasta. Nyt, kun presidenttiehdokas Paavo Väyrynen menestyi mukavasti vaaleissa.

Väyrynen, joka viime hallituksen ministerinä oli siunaamassa eurotukipäätöksiä Kreikalle ja Portugalille, hyväksymässä Lissabonin sopimuksen ja lisäämässä Suomen perustuslakiin toteamuksen, että "Suomi on Euroopan unionin jäsen".

Parempi tietysti viisastua myöhään kuin ei milloinkaan, mutta lainahöyhenissä kekkulointi ei minua vakuuta.

Politiikassa on oleellista katsoa, että kuka puhuu suoraan ja totuudellisesti silloin, kun se ei ole muodikasta.

Kasvot voi vaihtaa, mutta puolue on sama.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5250
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      130
      1691
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1680
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1315
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1140
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1067
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe