Hoitovirheitä ja piittaamattomuutta

Hometoipuja

Olen saanut homealtistuksesta esimerkiksi ruusufinnin, joka on krooninen ihosairaus. Iho alkaa punoittaa naamasta, ja leviää pahetessaan kaulaan. Ruusufinniin on olemassa lääkkeitä, jotka joko tehoavat tai eivät, mutta missään tapauksessa ruusufinniä ei saa hoitaa kortisonilla.

Kun kävin lääkärillä valittamassa homealtistusta, minulla oli silloin muitakin oireita, lääkäri kiinnitti huomiota vain näkyvään naamaoireeseen ja jätti piittaamatta muista. Hän sanoi että onpas paha ihottuma ja määräsi vahvaa kortisonivoidetta.

Kortisoni pahensi asiaa.

Kun menin todella huonoon kuntoon, en pystynyt enää kunnolla hengittämään, keuhkoihin sattui ja pystyin olemaan ainoastaan kumarassa, testattiin astmaa ja todettiin ettei ole. Niinpä ei sitten hoidettu mitään.

Kun tilanne sitten paheni siihen pisteeseen, etten enää pystynyt menemään kotiini, perheeni talutti minut lääkäriin, joka soitti sairaalaan ylilääkärille, olisiko siellä minulle vuodepaikkaa. Ylilääkäri sanoi puhelimessa lääkärille, ettei sairaalaan oteta homesairaita, koska jos otettaisiin, ei sinne muita potilaita mahtuisikaan. Lääkäri oli neuvoton suhteeni, suositteli jotain yömajaa ja antoi reseptillä kortisonitabletteja ja ataraxia. Ne eivät auttaneet.

Hoitamattomuus on piittaamattomuutta. Se on myös hoitovirhe. Lääkärin tehtävä olisi hoitaa potilasta, mutta Suomessa lääkärit eivät hoida potilasta jos potilas kärsii homeista.

10

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ylilääkäri sanoi puhelimessa lääkärille, ettei sairaalaan oteta homesairaita, koska jos otettaisiin, ei sinne muita potilaita mahtuisikaan. Lääkäri oli neuvoton suhteeni, suositteli jotain yömajaa ja antoi reseptillä kortisonitabletteja ja ataraxia. Ne eivät auttaneet.

      Hoitamattomuus on piittaamattomuutta. Se on myös hoitovirhe. Lääkärin tehtävä olisi hoitaa potilasta, mutta Suomessa lääkärit eivät hoida potilasta jos potilas kärsii homeista."

      - Lainrikkojia ja puoskareita ne on. Suomessa on hengenvaarallista sairastua sieni-infektioon, koska tutkimatta mitään aletaan lätkiä kortisonia, joka vain levittää sieni-infektiota!

      Kuinka monen ihmisen on vielä kuoltava, että asioihin tulee muutos?

      Nuoren naisen kuolema: sieni-infektioita mahdollisena taudin syynä ei tutkittu:
      http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=11238#11238

      Kortisonia sieni-infektioon; henki säilyi, terveys meni:
      http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo91210.pdf

      Oma poskiontelohelvettini:
      http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=11681#11681

      Törkeää kusetusta. Vastoin tarkastusvaliokunnan lausuntoa:

      "Oireilevien ja sairastuneiden ihmisten hoito ja tuki

      Valiokunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin huonosta sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden ihmisten tutkimusten, hoidon sekä viranomaisten antaman tuen parantamiseksi. Tärkeää on huolehtia, että kaikki terveyshaitoista kärsivät pääsevät asianmukaisiin tutkimuksiin ja saavat apua riippumatta siitä, ovatko he työelämässä tai missä päin Suomea asuvat. Myös silloin, kun oireiden ja sairauksien lääketieteellisistä syistä ei ole varmuutta, tulee käytettävissä olevin keinoin varmistaa, että potilas saa hoitoa mahdollisimman hyvin. Ristiriitatilanteissa potilaan tarve saada hoitoa painaa valiokunnan mielestä enemmän kuin oireiden ja sairauden lääketieteellisten syiden tarkka selvittäminen."

      http://www.edilex.fi/mt/trvm20130001

      • Hometoipuja

        Minäkin saan homealtistuksesta sienen varpaanväliin. Sitä pitää hoitaa pesemällä ja lamisililla. Jatkuvasti toistuessaan se on pahimmillaan invalidisoiva. Olet oikeassa ettei kukaan välitä. Ja se mitä ei tutkita, sitä ei mukamas ole olemassa. Tai tutkitaan mutta tutkitaan väärin ja huonosti, selitellään ja vakuutellaan ja valehdellaan. Käsittämätöntä miten tietämättömiä ihmiset ovat ammateissaan, siis nämä kosteusvaurioammattilaiset, terveystarkastajat, isännöitsijät, lääkärit ja muut pellet.

        Onko sitä tutkittu että onko sinun poskiontelossa mahdollisesti aspergilluksen aiheuttama sienipallo?
        https://en.wikipedia.org/wiki/Aspergillosis



      • Hometoipuja

        No tuo sienipallo oli ensimmäinen asia, joka minulle tuli mieleen siitä kirjeestä jonka kirjoitit sille lääkärille.

        Joitakin vuosia sitten tällä palstalla oli kirjoittajia, joilla oli nimenomaan aspergilluksen aiheuttama sienipallo sisuksissa. Joitakin on leikattu, mutta kuuleman mukaan ei aina onnistu se leikkaus, vaan sieni voi jäädä sinne pienessä määrin ja lähteä taas kasvamaan. Aspergilloosi on yksi pahimmista homesienten aiheuttamista sairauksista. Ainakin näin itse homesairaana ja ulkopuolisen silmin katsellessa.

        Tässä on yksi linkki, joka löytyy ihan googlettamalla ensimmäisenä.
        http://personal.fimnet.fi/laakari/hannu.tapiovaara/allerginen_sienisinuiitti.htm


    • ArhananPellu

      Oireiluun ja sairastumisiin riitää oleskelu tiloissa, joissa on mikrobikasvustoja ("homevaurio"). Näihin vaivoihin ei auta lääkäreissä käynnyt eikä ihimisen hoitaminen tai hoitamattomuus. Ongelmahan on rakennuksessa. Se, se pitää saada kuntoon. Tarvitaan oikea hometutkija, ei siis mikään rakennusalan ammattilainen/kuntotutkija tai mitään sisäilmamittauksia koirista puhumattakaan. Oikea hometutkija etsii materiaalinäytteillä vaurioituneet rakenteet ja kirjoittaa työselitykset. Näin yksinkertaista se on.

      Valitettavasti hädässä oleville annetaan täysin vääriä neuvoja, miten tulisi toimia. Kohta tällä taas tunnettu näiden pastojen häirikkö tulee mainostamaan toxtestiä, homekoiria ja teis mitä sisäilmamittauksia VOC:eineen. Näitä huijauksia ei kuitenkaan pidä uskoa. Ne eivät anna vastauksia mihinkään tärkeään kysymykseen eikä ongelman poistaminen etene mitenkään. Vain rahaa palaa petollisten yrittäjien iloksi.

      • allun-hämäystä

        Mikrobiologi se oikia etsii homekoiran merkkauksien jälkeen todellisen syyn oireiluihin ja sairasteluihin poraamalla reikiä rakenteisiin ja ottamalla oikeita näytteitä oikeista paikoista. Ne alle yhden gramman näytteet rakenteita aukomatta osoittautuivat ilmeisesti hölynpölyksi kun ei ole häiriköt niitä enään täällä suositelleet eikä mainostaneet. Ketä ovat nuo petolliset iloiset yrittäjät. Kuuluuko Munters / Polygon tuohon revohkaan AlluPerhana kerrohan jos sinulla on sitä varmaa tietoo. Entä joku raks-systeemi onks sulla siitä parempaa tietoo kuinka ilosii he oikke o.


      • Sinasanko
        allun-hämäystä kirjoitti:

        Mikrobiologi se oikia etsii homekoiran merkkauksien jälkeen todellisen syyn oireiluihin ja sairasteluihin poraamalla reikiä rakenteisiin ja ottamalla oikeita näytteitä oikeista paikoista. Ne alle yhden gramman näytteet rakenteita aukomatta osoittautuivat ilmeisesti hölynpölyksi kun ei ole häiriköt niitä enään täällä suositelleet eikä mainostaneet. Ketä ovat nuo petolliset iloiset yrittäjät. Kuuluuko Munters / Polygon tuohon revohkaan AlluPerhana kerrohan jos sinulla on sitä varmaa tietoo. Entä joku raks-systeemi onks sulla siitä parempaa tietoo kuinka ilosii he oikke o.

        Ja nän hän siis vastasi, mistes mutenkaan, vaikka ei mistään mitään tiedä, puhumattakaan, että olisi itse jotain alaan liittyvää joskus opiskellut tai tehnyt homekohteissa tutkimuksia.


      • "Ja nän hän siis vastasi, mistes mutenkaan, vaikka ei mistään mitään tiedä, puhumattakaan, että olisi itse jotain alaan liittyvää joskus opiskellut tai tehnyt homekohteissa tutkimuksia."

        - Opiskelua ja tutkimista vai silkkaa hutkimista teikällä vaan? Jos et omakohtaisesti tiedä, mitä on sairastua homeista ja menettää terveytensä, mitä siinä nassutat. Vähän eri juttu olla koekaniinina itse ja tuntea omissa nahoissaan kaiken.


      • TaasAllu
        sanasinko kirjoitti:

        "Ja nän hän siis vastasi, mistes mutenkaan, vaikka ei mistään mitään tiedä, puhumattakaan, että olisi itse jotain alaan liittyvää joskus opiskellut tai tehnyt homekohteissa tutkimuksia."

        - Opiskelua ja tutkimista vai silkkaa hutkimista teikällä vaan? Jos et omakohtaisesti tiedä, mitä on sairastua homeista ja menettää terveytensä, mitä siinä nassutat. Vähän eri juttu olla koekaniinina itse ja tuntea omissa nahoissaan kaiken.

        Mielestäni en ole koskaan ollut syyllinen, syyllinen toisten sairastelujen vähättelyyn, edes yhdellä sanasella. Sitä paitsi homeiden uhri olen itsekin. En vain viitsi sillä elämöidä, kun lapsuuden karsea kohtalo läpimädässä talosta ainaisena sänkypotilaana on jäänyt taakse ja nykyisin oireilu on vähäisempää.

        Se, että olen kokenut karsean homelapsuuden ei ole tehnyt homeasiantuntijaa, mutta kutenkin myötäeläjän. Aika lailla toinen asia on se, että ihan vähän tiedän ihan aikuisten oikeasti homeista ja niinden tutkimisesta sekä vähän siitäkin, miten pitää korjata. Ei korjata siis millään Acacideillä, PHMG:llä, ei otsonilla eikä millään perokxideillä.


    • arkeleenPellu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe