Soinin takki kääntyi nopammin kuin Tsiprasin

exsoinisti

Mutta silti Suomessa on euro ja eu kriittisiä ihmisiä paljon. Tuoreen gallupin mukaan suurin osa suomalaisista ei hyväksy Kreikka kolmosta. Lähiviikot näyttävät kuinka pitkälle Soini on valmis menemään itsenäisen Suomen tuhoamisessa kokoomuksen ja keskustan kanssa. Toki oppositiossa myös kaikki muut puolueet paitsi kristilliset hyväksyvät tukipaketit ja köyhimpien ihmisten sorron. Jotain tapahtuu pian: joko Perussuomalaiset hajoaa tai siirrytään sankoin joukoin Suomen ainoaan eurokrttiseen puolueeseen eli kristillisiin. Suurin osa suomalaisista on eisosialisteja joten luonnollista siirtyä kristillisiin. Suomen viimeisetkin itsenäisyyden rippeet ovat nyt löysässä joten tarvitaan vahvoja euro ja eu kriittisiä voimia.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallaahon-äänestäjä47

      PERUSSUOMALAISET PYRKIVÄT PYSYVÄÄN VALTAAN,SYRIZA ON PELLEILYTUOTE ELI SOSDEM-KOKOOMUS -KREIKKA SODAN JÄLKEEN vuorotellen vallassa toinen puolue, vaalijärjestelmäkin LUOTU SILLÄ TAVALLA ETTÄ ETTÄ YHDENKIN PAIKAN ENEMMISTÖ TOISELLE TUO KOKO ENEMMISTÖN PARLAMENTTIIN VUOROTELLEN TODELLISESTA ÄÄNIMÄÄRÄSTÄ RIIPPUMATTA

      ja sitten kun EU-tuet pannaan syyniin KAIKKI KREIKKALAISET OVAT KOMMUNISTEJA SYRIZASSA YHTÄKKIÄ

      eli nyt Syriza mahdollisesti häviää ikuiseksi ajoiksi ja sen viirejä ja symboleja voi ostaa kirpputoreilta kuin ERICH HONECKERIN PATSASTA DDR:N MUISTOJUHLASSA

      Perussuomalaiset pyrkivät pysyvään valtaan Suomessa SIKSI ME TEEMME VAALITYÖTÄ EI MITÄÄN KERTAHEITTOPUOLUETTA VIHREÄT TAI VASLIITTO
      joilla on valtaa Helsingissä ei muualla

      PERUSSUOMALAISET EIVÄT OLE OLLEET viemässä Suomea eu:hun eivät euroon eivätkä olleet TEKEMÄSSÄ VAKAUSPAKETTIA VAAN KATAINEN JA URPILAINEN MÖHLÄSIVÄT SUOMEN ASIAN ns. takuineen ja vakauspaketteineen

      Nyt kun paketti on PITÄÄ PERUSSUOMALAISTEN OTTAA VALTA SUOMESSA eli päästä suurimmaksi puolueeksi PYSYVÄSTI eli tietenkin silloin sopimukset on pidettävä eli KATAISEN URPILAISEN PAKETTI ON MAKSETTAVA muuten PS olisi kuin LENIN JOKA EI MAKSANUT TSAARIN SITOUMUKSIA

      tai pelle-SYRIZA JOKA EI TEHNYT MITÄÄN EIKÄ AIO TEHDÄ MITÄÄN

      tai ANTTI JURHINMÄKI JOKA HALUAA SISÄTÖIHIN MUTTA JOTA EI OTETA SDP.HEN

      tai kokoomuslainen Ville Niinistö joka leikkii vihreää ja ajaa autolla ylinopeutta ja jossa vihreää on vain kateus

      SUOMI LIITTYI EUHUN SUOMI LIITTYI EUROON SUOMI LIITTYI VAKAUSPAKETTIIN

      entä sitten

      SILTI PERUSSUOMALAISET PYRKIVÄT VALTAAN SUOMESSA JA HALLITUKSEEN

      Perusongelmat ovat

      LIPPOSEN JA SAULI NIINISTÖN POLITIIKKA JOLLA HE OTTIVAT EURON

      KATAISEN JA URPILAISEN NÖYRISTELY EU-JOHDON EDESSÄ JOLLA HE MENEIVÄT TAKAAMAAN VAKAUSRAHASTOA

      no nyt ne on tehty

      VAIKKA OLLAAN EUROSSA JA VAIKKA ON VAKAUSPAKETTI PERUSSUOMI OTTAA VALLAN SUOMESSA tilanne on dynaaminen, mamutus poikki, vastuut poikki, ulos eurosta ulos eu:sta JA ULOS TARKOITTAA ETTÄ NÄIDEN JÄRJESTELMIEN LUONNETTA ON MUUTETTAVA

      Ne olivat eri järjestelmiä jopa liityttäessä eli niitä on sorkittu huonompaan suuntaan EU:ssa

      Kun Suomi liittyi EU:hun SILLOIN EU OLI AIVAN TOINEN JÄRJESTÖ KUIN NYKYISIN

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2359
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1828
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1662
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1357
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1336
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1128
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1088
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1039
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      777
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      715
    Aihe