ihmettelen suomen muslimeja

erikoisuudentavoi

sen vielä ymmärrän että kun islamistisissa maissa joutuu lapsesta saakka uskonnon aivopesemäksi on aikuisenakin muslimi. mutta se että suomessa täällä sivistyksen parissa joku alkaa muslimiksi. se ylittää ymmärrykseni. tietoa on saatavilla ja olemme tottuneet siihen että voimme kyseenalaistaa. kun yhtäänkään islamin oppeja ajattelee ei voi käsittää miten voi päätyä sellaiseen uskontoon. niin väkivaltaa puoltavaa se on kun rehellisesti asiaa katsotaan. sellainen uskonto ei ainakaan hyvän jumalan tuotoksia ole. onko suomalaisen muslimiksi alkaminen jotain erikoisuuden tavoittelua?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ripax

      Suomessa vallitsee uskonnollinen ja moraalinen tyhjiö, jonka islam täyttää. Suomen luterilainen kirkko on luopunut käyttämästä Raamattua opin määrittämiseen, jolloin Raamatun auktoriteetti heikkenee. Luterilaisen kirkon luopumus uskosta Jeesukseen Kristukseen on kuin polttoainetta arvotyhjiössä eläville nuorille ryhtyä muslimiksi. Jeesus yhdistää ja erottaa kristittyjä muslimeista. Muslimit tuntevat profeetta Jeesuksen, siksi heille tulisi kertoa koko totuus Jeesuksesta Jumalan Pojasta, joka sovitti ristikuolemalla ja verellään meidän syntimme. Hän on Sana ja Rakkaus!

    • eikoskaan

      Tää on kyllä ongelma jos alkaa suomessa muslimiksi s...tana.

    • Niinmpä

      PS:n Immosen vaimo on maahanmuuttaja ja alunperin muslimi, ennenkuin teki itsenäisen päätöksen, joka sallitaan demokratiassa.

      Koska Immosen vaimo on vaihtanut elämänkatsomuksensa toiseksi, niin muslimien lakien mukaan on häntä on rangaistava Islamin lakien mukaisesti. Selvittäkäähän mikä se rangaistus on...?! Sama juttu jos mies luopuu islamin uskonnosta.

      http://mvlehti.net/2015/07/27/immosen-vaimo-on-maahanmuuttaja-siina-teille-rasismia-suvakit/

    • suomalainenmuslimi

      Toivon todella että luet tämän koko viestin ja saat ehkä laajemman näkemyksen. Rohkaisen suuresti sinua lukemaan Koraanin ja ottamaan itse selvää. (Jos osaat englantia mieluummin se, sillä se on tarkemmin/oikeammin käännetty kuin suomalainen käännös) Olen itse Suomalainen muslimi, enkä ole koskaan ollut onnellisempi.
      Ymmärrän täysin miksi ajattelet näin Islamista ja muslimeista jos katsot vain uutisia ja kuuntelet muita ihmisiä jotka eivät ole itse ottaneet asioista selvää. Uutiset ovat täynnä ISIS:tä ja muita terroristeja jotka eivät millään tapaa edusta Islamia, vaan tekevät päinvastoin mitä Koraani meille opettaa. He seuraavat pelkkää perversiota uskonnostani joka opettaa rauhasta, ihmisten samanarvoisuudesta ja Jumalan armosta:

      Koraani 5:32. Tämän johdosta annoimme Israelin lapsille säädöksen, että kuka ikinä ottaa hengiltä ihmisen muutoin kuin verikostoksi tai pahuuden ehkäisemiseksi maassa, hän on kuin olisi tappanut kaikki ihmiset; ja ken ikinä pelastaa yhden hengen, hän on kuin olisi pelastanut kaikkien ihmisten hengen.Meidän lähettiläämme tulivat aikoinaan heidän luokseen selvin todistuksin (Jumalan yliherruudesta), mutta katso, senkin jälkeen monet ihmisistä tulivat irstaiksi maan päällä.

      Koraani 6:151 ...Surmata ette saa sitä elämää, jonka Jumala on määrännyt loukkaamattomaksi...

      Islamin pakko levittäminen ja käännyttäminen on myös kielletty Koraanissa:
      Koraani 2:256. Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä.

      Koraani opettaa meille myös että muslimit saavat sotia vain itsepuolustuksesi jos muslimeita kohtaan hyökätään, muslimit eivät saa aloittaa sotia. Ja tässäkin tilanteessa, jos vihallinen tarjoaa ratkaisua joka lopettaa sodan ja tuo rauhan, muslimien täytyy hyväksyä se vaikka se ei olisi heille hyvä ratkaisu:
      Koraani 8:61. Mutta jos he ovat taipuvaisia rauhaan, niin ole myöskin sinä taipuvainen siihen ja turvaa Jumalaan! Hän on totisesti kuuleva, tietävä kaiken.
      62. Ja jos he tahtovat pettää sinut, niin Jumalan tuki totisesti riittää sinulle. Hän vahvistaa sinua avullaan ja oikeauskoisten avulla.

      Koraani 2:190. Taistelkaa Jumalan retkellä niitä vastaan, jotka vastaanne sotaa käyvät, mutta itse älkää aiheetta hyökätkö. Totisesti Jumala ei rakasta rauhanrikkojia.

      Islamin ensimmäinen Kalifa Abu Bakr al-Siddiq antoi tämmöisiä ohjeita sotaan: "Minä ojhaan teitä kymmenessä asiassa; älkää tappako naisia, lapsia, vanhuksia, tai heikkoja; Älkää kaatako hedelmällisiä puita älkääkä tuhotko yhtäkään kaupunkia"

      Muslimit eivät saa tehdä yllätys hyökkäyksiä vaan viholliselle on ilmoitettava hyökkäyksestä. (jotta taistelu olisi oikeudenmukainen)

      Profeetta Muhammedin on sanottu sanoneen "Älkää olko ihmisiä ilman omaa mieltään, sanoen että jos muut kohtelevat teitä hyvin, te kohtelette heitä hyvin ja jos he kohtelevat teitä väärin, sinä kohtelet heitä hyvin. Sen sijaan totuttautukaa tekemään hyvää jos toiset tekevät hyvää ja älä tee pahaa vaikka toiset olisivat pahoja"

      Koraani 5:8 ...älkääkä antako ihmisten vihamielisyyden estää teitä menettelemästä oikein. Olkaa oikeamielisiä, - se on lähinnä hurskautta, - ja kunnioittakaa Jumalaa, sillä totisesti Jumala tietää mitä teette.

      Koraani on ehdottomasti vastaan terrori iskuja kristittyjä kohtaan. Koraanin mukaan Muslimit, kristityt ja juutalaiset ovat kaikki kirjan ihmisiä ja Koraanin mukaan kristityt ovat meille "lähimpänä ystävyyttä"
      Koraani 5:82. ...oikeauskoisten ystävyyttä lähinnä olevissa varmasti tapaatte sellaisia, jotka sanovat: »Me olemme kristittyjä»; tämä johtuu siitä, että heidän joukossaan on pappeja ja munkkeja ja että he eivät käyttäydy pöyhkeästi.

      Terroristit joita näemme uutisissa ja jotka tappavat viattomia sanovat olevansa muslimeja, eivät siis noudata Koraania. He uhkaavat myös meitä normaaleja muslimeja, ja yrittävät käännyttää meitä heidän perversioonsa. Meidän täytyy olla heitä vastaan yhdessä. Maailma ei jakaudu muslimeihin ja muihin, vaan hyviin ihmisiin ja pahoihin ihmisiin. Toivon todella että löydät rauhaa sielullesi :)

      • suomalainenmuslimi

        Korjaukset kohtaan: "Älkää olko ihmisiä ilman omaa mieltään, sanoen että jos muut kohtelevat teitä hyvin, te kohtelette heitä hyvin ja jos he kohtelevat teitä väärin, sinä kohtelet heitä hyvin. korjaus: jos he kohtelevat teitä väärin, te kohtelette heitä väärin


      • suomalainenmuslimi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe