EU:n ulkopuolella?
En ole havainnut muuta kuin väitteen ettei Suomi ole itsenäinen EU;ssa. Entä sen ulkopuolella? Suomea ei näkynyt edes Euroopan kartalla ennen jäsenyyttä. EUn ulkopuolella ovat vain Norja öljyvaroineen ja Sveitsi pankki ja korealaatuisen erikoin teollisuutensa varassa.
Jos me emme olisi EU:sa voimme vain kuvitella mitä siellä olisi koska emme voi sitä tietää. Jotkut asiat ovat aika selviä me emme olisi itsenäsiä olisimme kasvottoman markkinavoimien armoilla, olisimme myös suojattomia kaikille Venäjän painostukselle. Meillä olisi tullimuuri kaikkiin tärkeisiin vientimaihimme nostamassa vientituotteidemme hintaa.
Emme tiedä kuinka moni yritys olisi siirtänyt tuotantonsa johonkin EU maahan. pelko työpaikkojen menetyksestä sai ilmeisesti SAK:n kannattamaan liittymistä kovin voimakkaasti.
Teollisuutemme joutuisi joka tapauksessa noudattamaan EU:n direkdiivejä. Riippuen siitä mitä teollisuutta suomeen jäisi todennäköisesti seuraisi devalvaation kuten ennen EU:ta se merkitsisi tavisksille ostovoiman heikennystä joka kerta.
EU:n toimintaan emme pystyisi vaikuttamaan mitenkään, EU;n jäseninä olemme päätöksenteossa mukana.
Mutta kertokaa toki EU vastustajat millaiseksi maaksi kuvittelevan Suomen olevan jos olisimme jääneet EU:n ulkopuolelle.
EU;n vastustajat, millaiseksi kuvittelette Suomen
10
<50
Vastaukset
- DV8
Eipä näytä EU vastustajilla olevan muuta asiaa kuin EU:n vastustaminen. Mitä sitten kysymykseen ei sitten olekaan vastausta.
- DV8
Eipä ole näkynyt unelmia impivaarasata
- Avaramaailma
Liekkö oletuksesi mukaan elämää EU:n ulkopuolella ? Tästä puuhataan liitovaltiota nyt jo velkavastuut jakautuvat EMU yhteisölle , ihanaa . Ruotsi & Britannia ei lusi naapureiden laiskuudesta.
- DV8_HellRaiser
Kysyin millaiseksi EU vastustajat kuvittelevat Suomen EU:n ulkopuolella. Esitin joitakin näkemyksiäni siitä millaista se olisi.
Odotan edelleen, kai teillä vastustajilla joku näkemys on siitää mitkä asiat olisivat paremmin.
Vai vastustatteko vain ei änkyröinä?
- ytimessä-tuulee
kukas nyt sitten on eroamassa eu:sta ? En ole kuullutkaan.
Vaikka jos totta puhutaan,onhan se sellainen rötöstelijöiden pesä,ettei
paremmasta väliä.
Johtoonkin nostettiin herra,joka vuosikymmenen piilotti maansa
pankkeihin muiden eu-maiden rikkaiden rahoja piiloon maan verottajilta.
Koijareiden kerho jos totta puhutaan ja sitä me elätämme niin,että
kaikesta pitää tinkiä,jotta rahaa riittää tämän klaanin ylläpitoon.
Kansanäänestystä eurosta sensijaan puuhataan ja se onkin mitä
parhain ehdotus kun me suomalaiset emme vielä ole saaneet asiasta
sanoa mitään toisin kuin muut pohjoismaalaiset. - realismia
Suomi on rakennettu ennen EU:TA Päämäärät oli selkeitä,vain meille tarkoitettuja...Tullimaksujen tilalle tullut arvonlisää, autovero,liikevaihtovero ym...Jos Nato on noin tyhmissä käsissä miltä näyttää, ero olis välttämätön...Silloin vihollinen ei ole Venäjä vaan Jäämeri...USA on ainoa joka on käyttänyt ydinasetta,sillä yksikin lataus sulattaa ja hukuttaa koko Euroopan...Tätä Kekkonen ajoi, ydinaseetontanpohjolaa....
Et taida saada tältä palstalta paljoakaan vastauksia kysymykseesi. Esitäpä se vaikkapa Itsenäisyyspuolueen keskustelupalstalla. IPU:han on olemassa vain ja ainoastaan Suomen erottamiseksi EU:sta.
http://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/politiikka/puolueet/itsenaisyyspuolue- EiOikeinEtujaHaittoja
Vaikeampaa on keksiä, mitä sellaista meillä on nyt EU;ssa, kuin muiden tekemät päätökset, rajoitteet ja helvetillinen velka joka lisääntyy yhteisvastuun ja liittovaltion myötä.
Siis ei mitään sellaista mitä emme olisi saaneet ja olisi ollutkin kahdenvälisillä sopimuksilla. - Irti_rahaliitosta
.
Kunhan nyt aivan ensimmäiseksi päästään irti siitä perkeleellisestä rahaliitosta
. - UglyJeroBoy
Ihan sama kuulutaanko EUhun tai ei. Aina se raha johonkin valuu. Jos ei Kreikkaan niin sitten Lappiin ja Itä Suomeen. Ikinä raha ei jää kotipaikkakunnalle. Aina se viedään viekkaudella ja vääryydellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708