Pian 50000 nimeä kasassa joten toivoa on Suomen eurokriittisillä päästä näin plis euronpönkkäyksestä. Jos aloite euroerosta menee läpi niin se on mukavaa ja loistava asia Suomelle. Kristillisetkin ovat käsittäneet euron turmiollisuuden ja ovat nyt eurokrttisiä eivätkä hyväksy kolmatta Kreikka pakettia. Kaikki muut puolueet hyväksyvät. Toki perussuomalaisissa on paljon eurokriittisiä ja Väyrynen keskustassa.
Väyrysen aloite eurosta: 1300 nimeä/vrk.
väykkähyväok
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
suunnittelevat myös keskustan miljonääriministerit Sipilä ja Berner?
"Julkkikset shoppailevat Kreikan saaria – saari jopa halvempi kuin kolmio Etelä-Helsingissä
Johnny Depp omistaa Stroggilon saaren lähellä Turkin rannikkoa.
Kreikan talouskriisi on romahduttanut saarten hinnat jopa puoleen. Nyt kansainväliset supertähdet Angelina Joliesta Johnny Deppiin ovat heränneet saariostoksille.
Osa Kreikan tuhansista saarista on valtion omistamia, mutta yksityisomisteisten saarien hinnat ovat nyt jopa puolittuneet.
Kansainväliset kuuluisuudet ovatkin heränneet shoppailemaan saaria. Newsweekin mukaan yhdysvaltalainen sijoittajamiljardööri Warren Buffett on allekirjoittanut kauppasopimuksen Agios Thomasin saaresta, joskin saari on edelleen merkitty myyntiin Private Islands Online -sivustolla.
Myös Hollywood-tähdet kartuttavat omaisuuttaan Kreikan saarilla. Washington Post -lehden mukaan näyttelijät Angelina Jolie ja Brad Pitt suunnittelevat 174 000 neliömetrin kokoisen Gaian saaren ostamista. Newsweek taas kirjoittaa, että näyttelijä Johnny Depp osti viime viikolla Stroggilon saaren, jonka pinta-ala on vajaat 219 000 neliömetriä.
Angelina Jolie ja Brad Pitt suunnittelevat 174 000 neliömetrin kokoisen Gaian saaren ostamista, kertoo Washington Post.
Kolmio Kaivopuistosta vai saari Kreikasta?
Buffettin saari on noin 15 miljoonan euron arvoinen. Sen sijaan Depp maksoi omasta saarestaan vain noin neljä miljoonaa euroa. Jolielle ja Pittille on niinikään tiedossa reilun neljän miljoonan euron lasku.
Vielä halvemmallakin voi saaren tällä hetkellä hankkia. Yksityisomisteisia saaria on netissä kaupan yllin kyllin, ja halvimmillaan noin 10 500 neliömetrin pikkusaari irtoaa 1 600 000 eurolla.
Esimerkiksi Kaivopuiston arvoalueella Helsingissä 180 neliömetrin kolmiosta voi Etuovi.com-asuntosivuston mukaan joutua pulittamaan vielä muhkeamman summan, 1 980 000 euroa.
Sähköasentaja Johnny Depp?
Kreikan saaristoon kuuluu laskentatavasta riippuen noin 1200–6000 saarta. Vain noin kymmenesosa niistä on asutettuja. Tiedot siitä, kuinka monta saarta on valtion omistuksessa, vaihtelevat: joidenkin arvioiden mukaan valtio-omisteisia saaria on jopa kolme tuhatta.
Buffettin saariostos on herättänyt ihmetystä, sillä Agios Thomas on syrjäinen, alle puolentoista neliökilometrin kokoinen saari, jossa ei ole sähköjä, vesiputkiverkostoa eikä satamaa.
Kreikan saaret ovatkin erilaisissa kehitysvaiheissa. Esimerkiksi reilun neljän miljoonan euron hintaisella Kythnosin saarella on jo valmiiksi kymmeniä rakennuksia, jolloin uusi omistaja voi pienemmillä investoinneilla jatkaa sen kehittämistä kylämäiseksi.
Alkeellisemmassa vaiheessa olevat saaret taas vaativat omistajalta panostusta. Jos Johnny Depp mielii varustaa Stroggilon saaren mukavuuksilla, hänen tulee aloittaa uudesta sähköverkostosta ja juomaveden suodattamisesta.
Iltasanomat Julkaistu: 21.7.2015
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1437442560468.html
JK 1. Kyllä sitä tarpeellinen määrä euroja löytynee niin Juhalta kuin anneltakin?
Sipilällä etenkin, itse kun on systemaattisesti minimoinut kotimaassaan oman veronmaksunsa!?!
"Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa Solitra myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää.
Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity..."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408
"- - Pääministeri Sipilän suosimissa sijoitustuotteissa verottaja hyötyy viimeisenä".
Pääministeri Juha Sipilän serkku on vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas. - -
Minna Pantzar
Yle 26.6.2015
http://yle.fi/uutiset/paaministeri_sipilan_suosimissa_sijoitustuotteissa_verottaja_hyotyy_viimeisena/8108346
JK 2. Myöskään Annelta eivät eurot heti lopu, koskaa velkaakin on varaa pitää ruhtinaallisesti!
"- - Uudet ministerit ovat julkaisseet taloudelliset sitoumuksensa. Eniten velkaa on uudella liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerillä, liki 800 000 euroa. Myös kokoomuksen Alexander Stubbin ja Sanni Grahn-Laasosen ja keskustan Olli Rehnin ja Anu Vehviläisen asuntolainat ovat moninkertaiset keskivertoperheisiin verrattuna.
Anne Berner nousi eduskuntaan keskustan listoilta, mutta sitoutumattomana. Berner kuuluu keskustan ministeriryhmään, vaikka ei ole puolueen jäsen.
Myös taloudellisilta sitoumuksiltaan uusi liikenne- ja viestintäministeri poikkeaa muusta ministerijoukosta. Velkaa Bernerillä on 793 000 euroa eli selvästi enemmän kuin kellään muulla ministerillä. Veloista 518 000 euroa liittyy sijoitusasuntoihin ja noin 275 000 euroa Espanjassa olevaan loma-asuntoon. - -"
http://yle.fi/uutiset/anne_berner_hallituksen_velkakuningatar/8068785
On aika pysäyttää eurolla tehtävä kurjistamiskehitys - niin Kreikassa kuin Suomessa! Kohta jo 31000 allekirjoitusta!
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
ALOITTEESEEN ON HYVÄ SAADA LOPPUUN MENNESSÄ YLI 200 000 KANNATTAJAA JOLLOIN SEN PELOTE EUROKIIMAISEEN JOHTOOMME PUREE
LOMAKUUNTELEMISTA TÄNÄÄN 24.7. AIKA PIAN KELLO 11 JA 11:30
PUOLUSTUSMINISTERI JUSSI NIINISTÖN HAASTATTELU HESARI-TELEVISIOSSA, MIKÄ ON PUOLUSTUKSEN TILA? KELLO 11
http://www.hs.fi/politiikka/a1437621705639
Jussi Niinistö HSTV:n Studio Kulmapöydän lähetyksessä kello 11: Onko meillä surkea armeija?
Politiikka 24.7.2015 8:28
PRESIDENTTI BARACK OBAMAN HAASTATTELU BBC:SSÄ KELLO 11:30, MIKSI MENETTE AFRIKKAAN?
http://www.bbc.com/news/world-us-canada-33646542
Barack Obama spoke with the BBC ahead of his trip to East Africa. Here is the full transcript of North America Editor Jon Sopel's conversation with the US president.
LOMAKIRJOITTELUA JOKA PÄIVÄ
TÄSTÄ LÄHTEE, ALLEKIRJOITA HETI VÄYRYSEN ADRESSI https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 LISÄÄ AIHEESTA http://www.paavovayrynen.fi/2015/07/16/tiedote-vayrynen-jatti-kansalaisaloitteen-tarkastettavaksi/
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855
http://timosoini.fi/2015/07/kreikkaa-ja-lepoa/ Sitä vaihtoehtoa ei ole enää olemassa, mikä oli tilanne neljä vuotta sitten. Tiesin tuolloin, että pakettipolitiikka alkaa ja että se johtaa erilaisten mekanismien rakentamiseen. En halunnut niitä, koska pidin politiikkaa vääränä. Vein puolueen oppositioon. Tuon neljän vuoden aikana hallitus rynni mukaan tukimekanismeihin ja pääomitti ne. Vastustimme. Hävisimme. Nyt se ovat olemassa ja niihin myönnetyt rahat. Muiden antamana. Tätä muiden antamaa rahaa, ei mitään muuta tai uutta, käytetään jos sopimus tehdään.
Paavo ei päässyt ministeriksi nyt toimii toisin hallituksessa hän
olisi hyväksynyt tukipaketit toimii samalla tapaa kuin persutkin
jymäyttävät tyhmää kansaa.Kyllä Suomen ongelmat on muualla
kuin eurossa 20 vuotta on verotusta laskettu ja lujasti paremmin
tienaavilta ja köyhiltä on leikattu joka käänteessä oman maan ku-
lutuskysyntä on heikkoa ja tuloerot on kasvaneet liikaa.
Eikös tuohon tarvita viiden kuudesosan suostumus eduskunnassa? Vai riittääkö puolet? EU-jäsenyyshän on suomen perustuslaissa ja sitä on todella hankala sieltä lähteä enää muuttamaan...