En tiedä, kuinka selviytyä...Elämänhalu kadonnut.

En muuta osaa näin maalikkona sanoa kuin ,että yritä etsiä jotain mikä veisi ajatuksesi johonkin muihin aatoksiin. Mennä matkalle tai jotain muuta uutta. Pahinta lienee olla paikoillaan ja itsesäälissä murehtia tunnista toiseen samaa asiaa. Pikku hiljaa ajan kanssa murehtiminen loppuu. Helppo sanoa sivullisena, mutta yritä ottaa itseäsi niskasta kiinni ja terästyä. Elämä on elettävä itsensä kautta ei muiden tukemana ja "keppihevosena".
Toivotan sinulle hyvää tulevaisuutta mikä varmasti tulee kun et vain anna periksi.

Jos olisit tervepäinen ja eronnut niin ero olisi sulle "helpompaa", mutta vedät jo perässäsi kivirekeä ennestään niin voimasi ovat viimeisillään.

Sitä en tiedä kuinka sitkeä on sun psyyke ja asenne. Ne ratkaisee aika paljon sun selviytymisen asteen.

SYÖ, NUKU! Niitä tarvitset nyt eniten. Osta vaikka eineksiä ja nuku kellon ympäri, mutta tarvitset voimia. Muuten masennus eskaloituu psykoottiseksi masennukseksi.

Itse "selviydyin" muuttamalla kivun hyödyksi. Eli aloin liikkumaan ihan saatanasti. En tosin tiedä mistä ammensin ne voimat silloin, mutta kai siitä vitutuksesta, surusta ja vihasta. Niin mutkin siis aikoinaan jätettiin.

Mutta älä kuitenkaan sorru päihteisiin tai lohtusyömään. Kanavoi muuten se suru, vaikka prkl ristipistotöihin.

Niin ja oleellisin. Mene hakemaan hapua. Ota yhteyttä hoitavaan tahoosi. Olet heikoilla nyt ja vointisi saattaa romahtaa koskavain ja silloin tarvitset laitoshoitoa. Toinen sana. Älä pelkää auttavaa tahoa. Taitaa olla selvää pässinlihaa toi.

Ensin kyllä neuvoisin välittämään omasta minästäsi, muutoin et jaksa välittää muistakaan. Tiedät, että olet laiminlyönyt useamman päivän ajan itseäsi: siispä tilaa jotain vaikka pizzeriasta, jos et ulkoilmoille halua mennä. Sitten tuijota vaikka telkkaa ja mene aikaisin nukkumaan. Aamulla soitat jollekin ystävälle ja pyydä ulkoilemaan.
Olen aikoinani eronnut ja minulla oli yksi levy ja soitin sitä ja vollotin. Kun levy loppui, kuivasin silmät ja "otin-järjen-käteen". Tein näin, kun olo oli lohduton. Itku auttaa, mutta ei rypemminen. Toki ihminen on surullinen ja tuska tuntuu pohjattomalta, mutta nyt se rassaa eniten sinua. Pyri tekemään tavanomaisia asioita vaikka turtanakin. Kyllä useimmilla meistä on menetyksen kokemus. Eivät muut tunnetta juuri sillä hetkellä tiedä tai ymmärrä. Mutta itsesäälissä pyörimällä et auta itseäsi, eikä tarkertuminen tai roikkuminen.
Edelleen sanoisin, että ole iloinen, että sinulla on kyky rakastaa. Et voi mitään sille, että toinen ei halua jatkaa.
Joskus vaan on niin, että ihmissuhteet päättyvät. Lyhyt elämä: yritä löytää pieniä ilonaiheita, pieniä hyviä hetkiä. Kutsu ystäviä, mutta älä jauha tätä asiaa heidän kanssaan. Jospas kuuntelisitkin muita, muiden murheita.
Lopuksi en osaa sanoa kuin rutiinia, rutiinia, rutiinia = itseterapiaa.
Ja kas jossain vaiheessa tapaat taas jonkun, jonka kanssa olla yhdessä, vaikka et sellaista jaksa ajatella nyt.

tilaa aika lääkäriltä,soita aamukahdeksalta ja pyydä kriisiaika. Sun tarvii saada vähän nukahtamislääkkeitä ja pikkusen rauhottavia tohon pahimpaan. Se on mun mielipide, moni muu voi olla eri mieltä.
Oon itse samassa tilanteessa mutta pahemmassa.
Oon lisäks henkeä uhkaavasti sairastunut.
Mä yritän pysyä hengissä ja tahdon jatkaa elämää.
Erosta on kuukaus mutta joudutaan asumaan vielä samassa asunnossa.

Itseään ei yhdenkään miehen takia tappaa kannata, eikä saa.
Mistäs tiedät mihin joutuisit jos niin tekisit.
Ei Ei Ei, me kestetään, puhu ystävillesi paljon tosta tilanteesta.
Tuskaa tää on, niin raastavaa.
Minä ymmärrän miltä susta tuntuu kun oon aika samassa tilanteessa.
Tilaa pitsa tms. pureskele. niele.
Multakin ruokahalu mennyt, oon laihtunut kuukaudessa hirveesti. Ei haittaa.
Uusi elämä onkin tulossa ja sen voin aloittaa hoikkana tyttönä sitten, jos saan elää.
Rukoilen taivaanisää ja Jeesusta, ilman Häntä en selviäisi!
Kyllä hän auttaa sinuakin jos pyydät!

Voimia. Kyllä siittä selviää vaikka alkuun kaikki tuntuukin vaikealta. Itsellä oli 7v sitten ero jossa meni minulta lähes kaikki taloa myöden jonka eteen tein paljon työtä. Jonkin aikaa synkistelin ja vapaat meni viinaksien merkeissä pysyen poissa kaikkien silmistä. Eräs päivä sitten ajattelin että hitot nyt ei ole enään menetettävää niin rohkeasti vain kokeilemaan uutta elämää ja jättäen edellisen elämän tunteet taakse vaikkakin ajatus tuntui mahdottomalta. Kaikki kumminkin onnistui kun sitkeästi yrittää. Vaihdoin työpaikkaa ja asuinpaikkaa joten tuli oikeen perusteellisesti muutettua elämää enkä ole katunut päivääkään enkä kaipaa vanhaan enään takaisin. Nykyään olen naimisissa ja perheellinen omakotitalossa maaseudulla. Jos joku kysyy janottaako vanha suola niin voin sanoa ettei taatusti koska exä on exä eikä vaikuta millään tavalla elämääni enään ja tunteet ovat kadonneet häntä kohtaan totaalisesti. Kun tuntuu pahalta puhu jollekkin luotettavalle ystävälle asioistasi se helpottaa äläkä räjäytä päätäsi näistä asioista. Itsemurhaa älä edes harkitse koska elämässä on lukemattomia mahdollisuuksia se vain vaatii hieman rohkeutta/hulluutta toteuttaa niitä ja itsetunto nousee huomaat sen. Kaikki muuttuu paremmaksi aivan varmasti kun menet eteenpäin itsepäisesti ja vaikka takapakkeja tulee niin ota voimaa niistä ja yritä uudelleen. Jos olisit joku ystävistäni niin potkaisisin persuksille sanoen että ylös ja eteenpäin eikä jäädä tuleen makaamaan... onneksi kaikki tietävät rajun huumorintajuni. ;)

Olen saman kokenut ja kliseisesti voisi sanoa, että aika parantaa haavat. Itsellä meni kaksi viikkoa, ettei mistään tullut mitään. Töissä kävin kyllä ja siellä kaikki jäi hetkeksi taka-alalle. Mutta kun tuli uuteen tyhjään asuntoon niin illat olivat pahimpia. Makasin vaan ja kuuntelin fiilikseen sopivia biisejä. Tosiaan pari viikkoa on sellaista helvettiä, jota toivon etten enää koskaan koe. Enkä kyllä toivokaan sitä edes pahimmalle vihamiehelle. Tuo rakkauden tunne ei ole vieläkään kadonnut tässä kahden kuukauden aikana. Toivoisin, että voisimme korjata asiat, mutta ei toinen osapuoli sitä halua. Mitä enemmän pystyt puuhastelemaan ja käymään jossakin niin sitä parempi. Tsemppiä ja kyllä tää jossain vaiheessa normalisoituu, en tiedä milloin täydellisesti

Ensinnäkin sanoisin, että NUKU. Nuku vaikka unilääkkeiden voimalla. Samalla kun haet niitä unilääkkeitä pystyy lääkäri arvioimaan muun avun tarpeesi.

Sitten kun olet saanut nukuttua, nii liiku ja syö.

Aluksi sanot, että teillä oli suhteessanne koko paketti kasassa, mutta sitten etenet sanomaan, että suhteenne oli ulkopuolisen silmin varmaan kauheaa katseltavaa. Oletan että suhteenne oli huono?

Olen aivan varma, että et edes haluaisi elää loppuelämääsi suhteessa, jossa mies ei kunnioita sinua, ja joka on huono. Ero oli hyvä asia.

Ero huonostakin suhteesta on ymmärrettävästi shokki, koska todellisuus sellaisena kuin se tunsit ja johon olit kiintynyt, yhtäkkiä on poissa. Olet kiintynyt tuttuun, ja siksi kärsit nyt niin paljon. Rakastitko exääsi? Entä rakastatko häntä nyt? Rakastatko häntä vieläkin, kun tiedät ettei hän mitä ilmeisimmin rakasta sinua?

Tee vain yksi valinta sen puoleen, että selviät erosta. Yksi tietoinen valinta, jonka jälkeen et enää kyseenalaista valintaasi, vaikka tulisi vaikeitakin tunteita. Kriiseissä tyypillisintä on, että ihmiset poukkoilevat epävarmuudessa ja antavat tunteidensa riepotella heitä koko ajan suuntaan ja toiseen. Isoista elämänkriiseistä selviytyy parhaiten sillä, että aktivoi myös tietoisen, järjellisen ajattelutavan ja tekee valintoja ja päätöksiä. Tunteet tulee noteerata, nimetä ja hyväksyä osana tervettä reaktiota, mutta niille ei tule antaa johtajan osaa, koska tunne-elämän keskeinen elementti on ailahtelevuus.