Runosmäen vajakit potkivat siilejä

Vajakitvauhdissa

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437182910803.html Poikaporukan sydämetön käytös herättää järkytystä Turun Runosmäessä. Kuka tekee tällaista?

Eila Hannula ja hänen miehensä Tuure Hannula olivat kotonaan Turun Runosmäessä viime viikon keskiviikkona illansuussa, kun taloyhtiön pihasta alkoi kuulua nuorten ääniä. Kun pariskunta katsoi ulos ikkunasta, näkivät he viiden teinipojan pojan seisovan ja naureskelevan jollekin – porukan kiusan kohteena oli pihamaalla kulkenut siili.

Siili makasi paikoillaan tiukasti kerälle käpertyneenä, kun todistetusti ainakin kaksi pojista potki sitä häikäilemättömästi ympäriinsä kuin jalkapalloa.

– Yksikin potkaisi niin, että siili lensi puolisen metriä eteenpäin, Eila Hannula muistelee Ilta-Sanomille.

Hannulan arvion mukaan pojat olivat noin 13–15-vuotiaita. Hän kertoo huutaneensa ikkunasta, että mitä pojat kuvittelevat tekevänsä eläinparalle.

– Huusin, että jättäkää siili heti rauhaan. Yksi pojista totesi naureskellen, että on potkaissut sitä ainakin viisi kertaa, Hannula jatkaa.

Kun pojat lähtivät, alkoi potkittu siili taapertaa kohti läheisen päiväkodin pihaa.

– Lähdin heti ulos, mutta pihalle päästyäni siili oli jo ehtinyt piiloutua johonkin. Siksi en tiedä, kuinka pahasti sille lopulta kävi.

Järjetöntä käytöstä
Teinipoikien käytös järkyttää Hannulaa edelleen.

– Karmivaa toimintaa. Aina puhutaan mummojen potkimisesta, niin kyllä tuollaiset kaverit kykenisivät helposti sellaiseenkin. Heillä ei ollut mitään käytöstapoja.

Hän kertoo soittaneensa tapauksesta suoraan hätäkeskukseen.

– Lähinnä toivoin, että poliisi olisi tullut paikalle, etsinyt pojat ja pitänyt heille lyhyen puhuttelun. Mutta hätäkeskusta ei liiemmin siilin kohtalo kiinnostanut.

Nyt Hannula peräänkuuluttaakin vastuuta poikien vanhemmilta: eläimiin kohdistunut väkivalta on aina väärin ja laitonta.

– Mielestäni on vanhemman tehtävä opettaa jälkikasvulleen, että miten eläimiä kuuluu kohdella, oli kyseessä siili tai mikä muu tahansa. Surullista, jos nuorten käytöstavat ovat tuolla mallilla, hän sanoo.

Liedossa tallottiin siilinpoikasia
Turun Sanomat uutisoi torstaina kolmesta siilinpoikasesta, joista kaksi oli tallottu hengiltä yön aikana Liedossa.

Lietolainen Riikka Niinisalo kertoi lehdelle olleensa ulkoiluttamassa koiraansa, kun hän näki kolmen siilinpoikasen mönkivän nurmikolla. Seuraavana aamuna kaksi poikasista oli tallottu hengiltä. Niinisalo kertoo olevansa varma, että siilinpoikaset oli tapettu tahallaan.

– Ne olivat sen verran kaukana pyörätiestä, etteivät olleet voineet jäädä minkään alle vahingossa, Niinisalo sanoo TS:lle.

Niinisalon Facebookiin lataamaa kuvaa kuolleista poikasista on jaettu jo lähes 2000 kertaa.

Siili on rauhoitettu eläin. Sen tappamisesta säädetty korvaus on 101 euroa.

Lähde: Turun Sanomat

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eimeidänainakaan

      Kenenkähän sydänkäpyset siellä oikein touhuavat
      minkälaisista perheistä nämä siilinpotkijat ovat ?!
      Onko näiden idioottien vanhemmilla mitään käsitystä kupeittensa hedelmien harrastuksista ?! Vai onko vanhemmat kapakassa tyhjentämässä tuoppiaan naamaansa?! On varmaan kasvatusmetodit jääneet vaillinaisiksi näiden potkijoiden eli tyhjäpäiden kohdalla.
      Ei voi pojilla aivokapasiteettia paljon olla kun tuollaiseen eläintenkiusaamiseen ryhtyvät, todella raukkamaista touhua.
      Toivottavasti pojat saavat saman kohtelun itselleen joskus.

      • Vigilante

        Aivan sama tulisko kommentistani rikostutkinta.

        Minusta noilta kusipäiltä tulisi katkoa vesurilla kädet. Tekis mieli lähteä vilkaisemaan Liedon suuntaan... Runosmäkikin olisi hyvä vaihtoehto. Kyrvät poikki vesurilla, jottei saastaiset geenit leviä.

        Jos näkisin vastaavaa ikkunastani niin ampuisin. En tähtäisi jalkoihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe