Tietokoneessani oli MS-tauti (sairaskertomus ja pe

Kaikki alkoi siitä, kun laitoin asennuslevyn sisään ja syötin niin sanotun avaimen.
Alun tahmailujen jälkeen tauti meni oireettomaksi ja pystyin käyttämään sitä normaalisti. Jokunen kuukausi sitten alkoi pahentuneet oireilut, joihin sisältyi kaatuilua, hidastumista ja muunlaista sekoilua. Olin yhteydessä tietokonefirmaan, jossa kertoivat, että koneeni sairastaa pahanlaatuista MS-tautia. Vaikka oireettomia kausia esiintyykin, tulevat ne yleensä takaisin vaivaten koko koneeni elinkaarta loppuun asti. Kyselin, että oliko mitään tehtävissä ja minulle annettiin tiettäväksi, että virallisesti he eivät voi suositella mitään, mutta olivat kuulleet wanhemman polven UNIX-velhoilta superkäyttöjärjestelmä Linuxista. Tämä hoitomuoto toki oli kotikoneissa epätavanomaista ja selvästi vaihtoehtoiseen kulttuuriin liittyvää, mutta näin monet koneet olivat virkystyneet palvelemaan järjestelmänvalvojaa vuosiksi eteenpäin. Koska olin jo kaiken toivoni menettänyt jouhevasta käyttökokeluksesta, otin tästä oljenkorresta kiinni. Siirsin lataamani levykuvan haparoivasti mutta varmasti USB-portissa olleeseen muistitikkuun ja käynnistin koneen uudelleen. Eipä aikaakaan, kun koneeni ruudulla seisoi kummallinen ilmestys. Tartuin tuskaisesti hiirestä ja näin sulavaliikkeisen kursorin tervehtimässä minua, mikäli verkkokalvon eivät valehdelleen. Voi jumaleissön!, huudahdin ja painoin lumoutuneena asenna-kuvaketta. Annoin haltioissani oikeat tiedot samalla mielessäni ylistäen vapaaehtoista nörttien armeijaa silmät kosteina, kädet täristen. Asennus oli ohi. Käynnistin koneen. Se toimi. Ei jumiutumisia, enkä enää havainnut oireita sen koommin. Olin löytänyt teknologian Nirvanan.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Muuten ihan hauska mutta tuo MS-taudista puhuminen oli vähän liikaa, satun nimittäin tietämään erään mulle tärkeän ihmisen joka sairastaa oikeasti MS-tautia ja SE EI OLE KIVA TAUTI! Eli mitäs jos ei vastaisuudessa tehtäis pilkkaa sairauksista ja vammaisuuksista, ne voi iskeä milloin tahansa omalle kohdalle.

Äänestä
  • Monella tutullani on ollut tietokoneessaan M$-tauti. Onneksi se on täysin parannettavissa oikealla ilmaisella ja turvallisella lääkkeellä: http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

    Äänestä

  • tietokoneelle_elämä kirjoitti:

    Monella tutullani on ollut tietokoneessaan M$-tauti. Onneksi se on täysin parannettavissa oikealla ilmaisella ja turvallisella lääkkeellä: http://www.ubuntu-fi.org/lataa.html

    Niin mutta se M$-tauti ja MS-tauti on kaksi eri asiaa, jos aloittaja olis puhunutkin M$-taudista, en olis ottanut viestiä paheksuen. M$-tauti on tietokoneissa ja MS-tauti on ihmisillä jotka siihen sairastuneet. MS-tauti on ikävä tauti josta ei voi parantua (voimia kaikille siihen sairastuneille), M$-taudista sen sijaan voi parantua esittämälläsi keinolla.

    Äänestä

  • kaksi_eri_asiaa kirjoitti:

    MS-tauti on tällä saitilla MicroSoft-tauti. Ei kannata nyt nokkiinsa ottaa.
    Tunnen minäkin ihmisen jolla on MS.
    Kannabis helpottaa hurjasti tuonkin taudin oireita, mutta kun lääketiede ei voi sitäkään myöntää rahanmenetyksen pelossa, niin pitää vain tyytyä nykyiseen kohtaloonsa.
    Itse en käytä kannabista(yli 10v sitten viimeksi, kun joku hihhuli kuitenkin leimaa minut pössyttelijäksi).

    Äänestä

Minä vastaavasti sairastin tubutin-tautia! Se ilmeni siten, että kun yritin mennä nettiin mokkulalla, se ei onnistunut. Ja kun yritin tulostaa, sekään ei onnistunut. Kun sitten piti ostaa eri mokkula, tulostimia useampikin ja niihinkin sudo aptgetittaa käsittämättömiä loitsuja tuntikaupalla, huomasin että muutamat sivut olivat mustia - ne eivät toimineet tubuttimella.
Tuli ilmoituksia jos jonkinlaisia pipelightista ym. mutta eipäs toiminut!
Kunnes tämä tubutin poksautti kolme kiintolevyä koneestani ja lopulta koko koneen, tajusin ongelmieni johtuvan juuri tubuttinesta.
Sitten menin kauppaan, ostin Windows-7 Home Premium käyttöjärjestelmän sisältävän tietokoneen ja kaikki sujunut kuin tanssi!
Yksikään päivitys ei ole epäonnistunut, yhtään virusta ei ole tullut koneelle ja muutenkin kaikki mahdollinen tietotekniikkaan liittyvä on toiminut moitteettomasti.

Äänestä
  • Tubutin 8 oli hirveä, mutta nyt ne tubuttaa 10:ä jopa win 7 työpöydällä!

    Äänestä

  • Tiedoksi että pipelightia ei käytetä tubuttimissa (Windowseissa)!

    Äänestä

  • No mutta, tubutinhan on linuks!
    Windows - katso - se on tietokoneen hieno k ä y t t ö j ä r j e s t e l m ä !

    Äänestä

  • Suloinen___Windows kirjoitti:

    No mutta, tubutinhan on linuks!
    Windows - katso - se on tietokoneen hieno k ä y t t ö j ä r j e s t e l m ä !

    Windows ei ole käyttöjärjestelmä vaan tubutin, linux on tietokoneiden käyttöjärjestelmä!

    Äänestä

Kaikilla windows-käyttäjillä on tyhmyyteen johtava MS-tauti. Oikea hoito on lääkärin määräämä eutanasia ja potilaalta suostumusta kysymättä.

Äänestä
  • Hih hih hih hih.....tubutin fani......hih hih hih hih......†

    Äänestä

Tubutin tuhoo......† Hihihihihihihhihihihihih...

Äänestä
  • Tubutin on windows, joten......................

    Äänestä

  • Väärin, linux ei tuhoa mitään. Tubutin eli Windows sen sijaan tuhoo aina ja kaiken!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pentti_Nelonen kirjoitti:

Kaikki alkoi siitä, kun laitoin asennuslevyn sisään ja syötin niin sanotun avaimen.
Alun tahmailujen jälkeen tauti meni oireettomaksi ja pystyin käyttämään sitä normaalisti. Jokunen kuukausi sitten alkoi pahentuneet oireilut, joihin sisältyi kaatuilua, hidastumista ja muunlaista sekoilua. Olin yhteydessä tietokonefirmaan, jossa kertoivat, että koneeni sairastaa pahanlaatuista MS-tautia. Vaikka oireettomia kausia esiintyykin, tulevat ne yleensä takaisin vaivaten koko koneeni elinkaarta loppuun asti. Kyselin, että oliko mitään tehtävissä ja minulle annettiin tiettäväksi, että virallisesti he eivät voi suositella mitään, mutta olivat kuulleet wanhemman polven UNIX-velhoilta superkäyttöjärjestelmä Linuxista. Tämä hoitomuoto toki oli kotikoneissa epätavanomaista ja selvästi vaihtoehtoiseen kulttuuriin liittyvää, mutta näin monet koneet olivat virkystyneet palvelemaan järjestelmänvalvojaa vuosiksi eteenpäin. Koska olin jo kaiken toivoni menettänyt jouhevasta käyttökokeluksesta, otin tästä oljenkorresta kiinni. Siirsin lataamani levykuvan haparoivasti mutta varmasti USB-portissa olleeseen muistitikkuun ja käynnistin koneen uudelleen. Eipä aikaakaan, kun koneeni ruudulla seisoi kummallinen ilmestys. Tartuin tuskaisesti hiirestä ja näin sulavaliikkeisen kursorin tervehtimässä minua, mikäli verkkokalvon eivät valehdelleen. Voi jumaleissön!, huudahdin ja painoin lumoutuneena asenna-kuvaketta. Annoin haltioissani oikeat tiedot samalla mielessäni ylistäen vapaaehtoista nörttien armeijaa silmät kosteina, kädet täristen. Asennus oli ohi. Käynnistin koneen. Se toimi. Ei jumiutumisia, enkä enää havainnut oireita sen koommin. Olin löytänyt teknologian Nirvanan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu