Apua! Olenko hullu??

Hei.
Minusta tuntuu että sekoan.
Minulla on jo pidempää ollut sosiaallisten tilanteiden pelkoa ja ahdistusta (mikä on haitannut suuresti lukion käyntiä). Olen kuitenkin saannut tähän propral lääkityksen mikä on auttanut.

Mutta jokatapauksessa, viimeisten kuukauksian aikana olen alkanut kiinnittämään huomiota enemmän käyttäytyymiseeni ja se huolestuttaa minua. Minusta tuntuu että en kykene hallitsemaan omia ajatuksia enkä tekemisiäni. Tunteeni eivät vastaa tilannetta ja mielialani heittelee aivan ääripäistä toisiin muutamissa tunneissa. Saatan ajatella niinkin typeriä asioita että isovanhempani kutsuivat minut kylään vain sen takia, että isäpuoleni saisi myrkytettyä limuni sillä väliin. Tai muistan aivan varmasti tehneeni jotakin eilen mutta perheeni on asiasta eri mieltä ja luulen että he sanovat niin vain siksi että haluavat saada minut sekoamaan. Tiedostan jälkeenpäin että nämä eivät nyt välttämättä pidä sittenkään paikkaansa mutta sillä hetkellä ne ovat todellisia ja ahdistavat. Olen myös hylännyt kaikki kaverini ja julkisilla paikoilla liikkuminen ahdistaa koska minulle tulee monesti tunne että pystyn "lukemaan" toisten ajatuksia ja ne ahdistaa minua. Kuvittelin myös kaksi kuukautta sitten että aaveet asuvat pöllöissä, jonka takia tuhosin kaikki pöllön kuvan sisältävät asiat huoneestani. Ymmärsin kuitenkin seuraavana päivänä kuinka typerältä asia kuulosti. Elämäni ideologia, uskomukset ja asenteet saattavat myös muuttua jatkuvasti. Olen alkanut myös näkemään lieviä näköharhoja (kuten eläinten varjoja sivusilmällä)
Kaikki nämä uskomukset ja mielialat hallitsevat täysin nykyistä eläämääni enkä pysty sitoutumaan mihinkään järkevään. En saa edes ajettua autokoulua loppuun koska asenteeni muuttuu sitä kohtaan radikaalisti viikottain. Nytkin olen onnekas että minulla on "järkevä" olo... muuten tämän viestin kirjoittamisesta ei olisi tullut mitään.


Tunteeni myöskin pelottavat minua. Saatan naurahtaa jos joku kuolee, tai saatan masentua kun muut nauraa. Välillä voin tuntea niin suurta masennusta että en kirjaimellisesti liiku yhtään pariin tuntiin (eli käytännössä tuijotan tyhjyyteen ja olen kuin patsas, koska en vain jaksa enään) Välillä suutun niin paljon että lyön maahan niin kovaa ja niin monta kertaa, että rystysistäni vuotaa verta. Menetän tällöin täysin kontrollin ja mieleni tekee tappaa kaikki lähelläni olevat vaikka en sitä tekisi oikeasti. Olen normaalisti hyvin ystävällinen ja kiltti ihminen.

Minua pelottaa koska en välillä tiedä mikä on totta ja mikä ei.
Minusta tuntuu että menetän täysin kontrollin elämästäni. Olen 19- vuotias ja lukioni on jo venynyt viidennelle vuodelle eli aikuislukion puolelle. En tee päivisin käytännössä mitään.
Valehtelen myös suunattoman paljon koska en voi kertoa oikeita syitä miksi en käy koulussa tai miksi en halua lähteä näkemään sukulaisiamme.

En näytä mitään todellisia tunteitani tai ajatuksia muille. Hymyilen vain... niinkuin aina.

Koulu terkkarille koitin vihjailla näistä mutta silloinkin hänellä oli kiire ja mumisi vain jostakin aikuistumisen ja nuorten stressistä.
Lääkärillekkin olen asiasta yritäänyt puhua mutta hän teetti minulle vain masennus testin eikä muutenkaan ymmäränyt minua.(silloinkin minusta tuntui että hän ei halunnut ymärtää minua). Vanhemmille asiasta puhuminen ei ole vaihtoehto. Ja muutkin sukulaiset syyttävät minua vain saamattomuudesta. Lapsuuteni ei täysin orjuutettu ole ollut mutta kaukana ruusuilla tansimmisesta ja olen kyllä joutun kokemaan suorastaan pahoja asioita.

Onko kenelläkään muilla ollut samanlaista? Olen etsinyt netistä kaikenlaista, päätymättä mihinkään järkevään. En käytännössä enään tiedä yhtään mitä minun pitäisi tehdä.

Kiitos jo valmiiksi jos jaksat vastata.