Ajatuksia lukemisesta ja kirjoittamisesta

Palstalla on mietitty mikä tukisi muistin säilymistä ikäihmisillä. On todettu lukemisen sinänsä vaativan aivoiltamme jäsentelyä. Ihan romaneista, tiede ja hömppäkirjallisuuteen, pätee samat vaatimukset muistille. Luetun ymmärtäminen, sen muistaminen on prosessi jossa aivot työskentelevät.

Täällä olemme mukana verkkoviestinnässä, jossa ilmaisemme ajatuksiamme kirjoittamalla. Se kehittää sanallista valmiuttamme, olettaen ilmaisijan olevan sitoutunut yhteisöllsyyteen, josta on joskus syntynyt pieniä helmiäkin.

Sitoutuminen vaatii joustavuutta ja valmiutta kompromisseihin. Luovuus, kriittisyys, sekä taito antaa rakentavaa palautetta kuuluvat yhteisviestintään.
Kun viime aikoina, en paljon muuta ole ehtinyt kuin pikaisesti lukea päivän mietteitä, osuin sattumalta Ruuneperin kirjoittamaan runoon 2006, jota siteerattiin:

" Eikö ihminen kukaan ollenkaan
sanoin kauneimmin voi meitä tavoittaa?"

Siinä löytyi pähkinänkuoressa hyvä analyysi. Ei voi olla tarkoitus kenenkään olevan verkkokirjoittamisen työjuhta, mutta eivät vapaamatkustajatkaan kovin ihanteellisia aina ole.
1381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei kellään ole vastuuta täällä ventovieraita ihmisiä kauneilla sanoilla helliä tai edes viihdyttää. Ja ketkä täällä mielestäsi vapaamatkustajia, ilman vakituista nikkiä kirjoittavatko ? Ihan hyvä kun ei kukaan viime aikoina ole täyttänyt etusivua itsekeskeisillä aloituksillaan ja sekin hyvä ettei aloituksessa näy nikkiä. Ihan liikaa tämä pyörii muutaman kellokkaan ympärillä. Nytkin ikävästi särähtää kun juuri tuon runon pätkän tuolta henkilöltä valitsit. Se on sitä jalustalle nostamista. Onko sinua nyt kovastikkin kaipailtu palstalle, kun et ole ehtinyt joka päivä raporttia tehdä asunnon vaihdosta ja sukulaisistasi ?

1Äänestä
  • Et pidä rakentavasta palautteesta? Ehkä sitä voisi opetella kehittämäänkin menemättä henkilöön. Varmaa on, että aina itse teksti ilmaisee mielenlaadun nimettömälläkin. Olkoon sitten rakentavaa taikka repivää.

    Äänestä

  • Kovin olet arvosteleva, vaativa ja tietävä. Ei täällä kukaan voi olla muuta kuin oma itsensä.

    Kun asetat tiukat ehdot ja vaatimukset muille, vaaditko samaa itseltäsi?

    Hyvin paljon täällä ollaan saamassa iloa arkeen ja kykyjen mukaan yritetään jotain antaakin.

    Ilo on hyvän olon tärkeä muoto, joka huipussaan puhkeaa kyyneliksi. Ilon kyyneleet eivät olekaan mitään teeskenneltyjä krokodiilin kyyneleitä, vaan aidoimpia "silmävesiä".

    Koska sinäkin rupeat johonkin omaan ja aitoon, joka on muutakin kuin muiden arvostelua ja loukkaamista.

    Äänestä

Vielä enemmän kuin pelkkä lukeminen, auttaa kielten käyttö tai harrastus.

1Äänestä
  • Totta on tuokin, uskon että taito kehittyy harjoituksen myötä niin kuin mikä tahansa ominaisuus. Viihteen, fiktion lukeminen irroittaa stressistä usein, kun taas älyllisen tekstin lukeminen saa aivotoiminnalle hyväätekevää pähkäiltävää.

    1Äänestä

Minähän sen Ruuneperin runon tänne toi, ajattelin sen antavan palstan kirjoittajille kimmoketta hyvään suuntaan.

Makriinan aloitusta puolustin muutenkin sen jälkeen tulleen pahan viestin takia.

1Äänestä
  • Kyllä sen tajusi hyväksi tarkoitukseksi, eikä ole lainkaan ensimmäinen (eikä varmaan viimeinenkään) vetoamus palstalaisille. Miten se vastaanotetaankaan, riippuu jokaisen yksilön kyvystä ymmärtää lukemaansa.

    1Äänestä

Sini-sirkulle mukavaa sunnuntaita. Tutulla hyväntuulisella kirjoituksella sunnuntaiaamun aloituksen teit.
Ketjusi jatkui tuttuun 'talon tapaan' :)), mutta tutuiksi tulleet nuo pilvetkin sateista muistuttaen. Ovathan sateet meitä muistaneetkin tänä kesänä.
Jotain hyvääkin siitä seurauksena, mustikat metsissä kasvavat ja niitä näyttääkin tulevan tänä vuonna runsaasti.
Eilen pyöräilin Hirvensaloon, joka on Turkuun kuuluva saari. Sille salaiselle kanttarellipaikalleni on matkaa n. 5km. Ei merkkiäkään sienistä.

Palatessani kuvasin laitumelta lehmiä ja vasikoita ja poimin kauniita kedonkukkia kotiin vietäväksi. Keltamatarasta leviää ihana tuoksu huoneisiin.
Säästösyista lienee jäänyt tienpientareet ajelematta ja kedonkukat saaneet rauhassa kukoistaa.
Istahdin välillä matkan varrella olevalle bussipysäkin penkille vettä juomaan. Mukana oli ylikypsä banaani josta sai yllin kyllin energiaa.
Vaikka nyt sateleekin ja ukkostaa tänä kesänä, niin sopivalla vaatetuksella aina voimme ulos mennä. Ei ole meillä pyörremyrskyjä, maanjäristyksiä eikä tulivuoren tuhkaa päälemme laskeudu kuitenkaan; hyvä maa meillä on asustella.
Itse en ollut varautunut sateeseen, niinpä kastuinkin läpimäräksi. Lämmin suihku ja kuuma kahvi tekivät hyvää.

1Äänestä
  • Näkyy tulleen kirjoitukseni välillä jotain positiivistakin alun ankeuden lisäksi, kiva.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Niin, on nuo kesäiset retket ihania! Liikkunut olen jonkin verran ympäristöä tarkkaillen minäkin. Tänä kesänä on tuo kukkien flora upea, sateenko ja viileyden ansiosta. Poimin pihan reuna-alueilta koiranputkenkin kukintoja maljakkoon, niin herkän kauniita nuo valkoiset pallomaiset kukinnot oli. Parvekekylvöjä en tänä kesänä enää ehdi, mutta yrttiruukut ja kukkaset voivat tosi hyvin.

    PS. Eihän nuo poikkipuoliset kommentit edes voi pilata hyvää sunnuntaimieltä, mitä muut kirjoittajat ilmentävät:D

    Äänestä

  • Ketju todistaa keskustelupalstan sanallisen viestinnän polaarisuuden : lähettäjä ja vastaanottaja heijastavat omia käsityksiään, tunteitaan, kokemuksiaan. Ystävällinen omista puuhistaan juttelu kääntyykin kertojaa vastaan, kun tekstiyhteydestä napataan jokin sana reposteltavaksi, kuten nyt "vapaamatkalainen, sitoutuminen, sanoin kauneimmin".

    Tylytys on joillekin asenne : kaikki uusi ja omasta elämänpiiristä poikkeava koetaan vähintäinkin arvosteluksi, jopa uhkaavaksi. Jokainen kannustava tai kiittävä sana muille on kuin jotain otettaisiin itseltä pois. Ensin teilataan toisen välittämä asia vääränä mielipiteenä, sitten sen sanoja lytätään tyhmäksi ja lopulta koko palstan kirjoittajakunta älynlahjoiltaan heikoksi. Näinhän Makriinan huumoriviestiin vastattiin.

    Ihmeen makeita mansikoita tämä koleahko kesä on kasvattanut, viljelijän pellolta poimittiin eilen priima-marjoja syötäväksi ja vähän pakkaseenkin. Kausi kestää nyt pitempään kuin helteillä , ja mustikatkin kasvattavat vielä marjojaan, eikä tarvitse kärsiä sitä nöyryytystä, että torilta himomarjastaja joutuu mustikkansa hakemaan ;). Olen kanttrellejakin neljään ruokaan löytänyt, ja muutaman vakipaikkani turvin saanen vielä talvenkin varalle. 13-vuotiaan tyttärenpojan kanssa olen huristellut pyöräillen kasviretkillä , heidän pitää digitaaliseen muotoon koota 26 pakollista ja 14 vapaavalintaista kasvia. Riidenliekoa ja kevätpiippoa etsittiin kauan, eikä juolukkakaan helposti löytynyt. Metsän kasveja ovat nuo pakolliset.

    Jasmiini kukkii nyt huumaavasti tuoksuen aidanteessa, jossa on sekaisin eri aikaan kukkia valkokukkaisia pensaita. Puistosyreeni kukki kauan ja komeammin kuin koskaan, aroniat eivät juuri lainkaan, koska ne leikattiin melko alas. Kohta aidasta saavat syödä linnut ja ohikulkijatkin, koska siinä on myös muutama saskatoon-pensas.

    1Äänestä

Mikä on saskatoon ?

Äänestä

Itsepölyttäviä....

etkö osaa kirjoittaa googlelle ?


Opettele

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_81347 kirjoitti:

Palstalla on mietitty mikä tukisi muistin säilymistä ikäihmisillä. On todettu lukemisen sinänsä vaativan aivoiltamme jäsentelyä. Ihan romaneista, tiede ja hömppäkirjallisuuteen, pätee samat vaatimukset muistille. Luetun ymmärtäminen, sen muistaminen on prosessi jossa aivot työskentelevät.

Täällä olemme mukana verkkoviestinnässä, jossa ilmaisemme ajatuksiamme kirjoittamalla. Se kehittää sanallista valmiuttamme, olettaen ilmaisijan olevan sitoutunut yhteisöllsyyteen, josta on joskus syntynyt pieniä helmiäkin.

Sitoutuminen vaatii joustavuutta ja valmiutta kompromisseihin. Luovuus, kriittisyys, sekä taito antaa rakentavaa palautetta kuuluvat yhteisviestintään.
Kun viime aikoina, en paljon muuta ole ehtinyt kuin pikaisesti lukea päivän mietteitä, osuin sattumalta Ruuneperin kirjoittamaan runoon 2006, jota siteerattiin:

" Eikö ihminen kukaan ollenkaan
sanoin kauneimmin voi meitä tavoittaa?"

Siinä löytyi pähkinänkuoressa hyvä analyysi. Ei voi olla tarkoitus kenenkään olevan verkkokirjoittamisen työjuhta, mutta eivät vapaamatkustajatkaan kovin ihanteellisia aina ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu