Pysyvä iljettävä varjo

myöhäistä-korjata

Kun selaa tätä palstaa, huomaa, että vl:n rivit ovat todella hajalla pedofiiliskandaalin jäljiltä. Liike potee historiansa vaikeinta vaihetta, eikä siitä puhtaana enää selviä. Rikollisten aiheuttama vahinko on niin suuri, ettei se koskaan häivy liikkeen yltä, ei koskaan.

Kaikki entiset hajaannukset olivat jossakin määrin opillisia. Nyt ei ole kyse opista, vaan joidenkin harjoittamasta iljetyksestä, joka on ihmisten silmissä pöyristyttävää. Sääliksi käy hyvin vaeltaneita lestadiolaisia, jotka ovat nyt täysin syyttöminä ihmisten hampaissa.

Mitä enemmän joku liike vaatii erityispyhyyttä, sitä runsaammin ja karmeammin sen sisällä siitä poiketaan. Luther oli aikoinaan usean luostarin esimies. Luostarihurskautta luultiin esikuvalliseksi. Luther kertoi, että luostareissa harrastetaan sellaisiakin syntejä, joita muualla ei edes tunneta.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hirvittävä

      Toinen hirvittävä asia yhteisön historiasssa on hoitokokoukset/-tilaisuudet. Hnekisesti häiriintyneet, kateelliset hoitajat vainosivat toisia oman syntielämänsä vuoksi. Onneksi näitä on nyt alettu käsittelemään. Keskustelu aiheesta on vasta alkuvaiheessa, mutta hyvässä alussa. Asiat ovat vielä selvittämättä.

      • SRK_junaili

        Eikös SRK ollut hoitokokousten primus moottori. Se lähetti hoitomiehiä ympäri Suomea kiusaamaan erityisesti heikkovoimaisia (mm. sairaat ja eläkeläiset) vanhoillislestadiolaisia.

      • Eitervettä
        SRK_junaili kirjoitti:

        Eikös SRK ollut hoitokokousten primus moottori. Se lähetti hoitomiehiä ympäri Suomea kiusaamaan erityisesti heikkovoimaisia (mm. sairaat ja eläkeläiset) vanhoillislestadiolaisia.

        Oli myös naisia - aivan hirvittäviä petoja, jotka kateudesta repivät ihmisiltä melkein silmät päästä yrittäessään uskonnon varjolla saada toiselta sitä mitä itseltä puuttui ja puuttuu yhä edelleen. Syitä ei kerrottu ja ei se ymmärrä -periaatteella puhutteluja jatkettiin ja koolle kutsuttiin aina vain isompi porukka pilkkaamaan ja häpäisemään puhuteltavaa. Kristuksen kirkkolakia käytettiin väkivallan apuvälineenä - puhuteltava ei useista arvailuistaan huolimatta arvannut asiaa mistä puhuteltiin ja näin saatiin ikäänkuin lupa juoruta asiaa koko seurakunnalle. Vielä tulee aika, jolloin nämä kertomukset tulevat julki. Jokainen syyttä kärsinyt on suorastaan velvollinen pitämään siitä huolen. Korvauksetkin ovat vielä maksamatta.

    • ferghjkl

      "" Onneksi näitä on nyt alettu käsittelemään. Keskustelu aiheesta on vasta alkuvaiheessa, mutta hyvässä alussa. Asiat ovat vielä selvittämättä. ""

      Yritin avata keskustelun omallä Ry:lläni, mutta se heti aiheena kiellettiin.

    • Sinä_aloittaja

      et ottanut huoimioon, että

      - 50 vuoden aikana vanhoillislestadiolaisuudessa on tavattu 34 lasten seksuaalista hyväksikäyttötapausta, Hurtigin mukaan siis. Vastaavasti 30 vuoden aikana seksuaalirikoksia on ollut kaikkiaan 18.000 kpl.

      - Tällä palstalla vain harvoin käy vanhoillislestadiolaisia. Valheeseen jääneet ja harhaan kulkeneet asuvat ja esiintyvät täällä.

      • Kieroutuneet

        Ja siinäköhän ovat ne kaikki. Eipäs vähätellä tosiasioita. Se on valehtelemista. Tiedät varsin hyvin itsekin että esittämäsi asia on puolitotuus.

      • tämän_me_tiedämme
        Kieroutuneet kirjoitti:

        Ja siinäköhän ovat ne kaikki. Eipäs vähätellä tosiasioita. Se on valehtelemista. Tiedät varsin hyvin itsekin että esittämäsi asia on puolitotuus.

        Valehtelu = keskeinen vl-teologian tukijalka.

      • myöhäistä-korjata

        Nimimerkki "Sinä_aloittaja". Jos arvioimme vl-väen määrän 100 tuhanneksi hengeksi ja Suomen väkiluvuksi 50 vuoden aikana keskimäärin 4,5 miljoonaa, pedofiliatapauksia väkilukuun suhteutettuna olisi siis 45 x 34 koko maassa eli 1530. Siis samalla frekvenssillä kuin vl-piirissä ja vain Hurtigin tietämät tapaukset.

        Vertailuluvuksi olet ottanut KAIKKI seksuaalirikokset, joista suuri osa on AIKUISTEN raiskauksia. Ei ole ihme, että vl-piiri tulee kärsimään jatkuvasta, yli sukupolvien käyvästä lapsenraiskaajan polttomerkistä. Että vielä ilkeät vähätellä. Mitä enemmän vähättelet, sen pahempi leima.

        Sitä paitsi en lainkaan pidä oikeutettuna, että kuvottavien pedofiilien takia viattomat vanhoillislestadiolaiset saavat kärsiä, mutta näin vain on armottomassa maailmassamme. Ja puolustamalla pedofiileja SRK vain pahentaa jo ennestään iljettävää asiaa.

      • Nuo_18.000
        myöhäistä-korjata kirjoitti:

        eivät ole muita seksuaalirikoksia, vaan nimenomaan lasten hyvöksikäyttörikoksia. Tarkempi luku on 18.600.

        Siis 18.600 lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta Suomessa 30 viimeisen vuoden aikana.

        Lestadiolaisten tekemiksi on tilastoitu 34. Siis viidenkymmenen (50) vuoden aikana. Hyvin harvinaista se siis on.

        Mutta Johanna Hurtigille ja tämän palstan aktiiveille tämä ei kelpaa. Noista kolmestakymmenestäneljästä rikollisesta on löydetty yhdeksän (9), joiden nimet ovat olleet palstoilla jo satoja kertoja, joten muistamme ne kaikki jo ulkoa.

      • Kysyjä
        Nuo_18.000 kirjoitti:

        Eikö yksin puhujia ollut noin 30? Tällainen käsitys on jäänyt.

      • vastaaja-
        Kysyjä kirjoitti:

        Eikö yksin puhujia ollut noin 30? Tällainen käsitys on jäänyt.

        Teitä yksinpuhujia lienee palstalla ehkä 30.

      • Tarkemmin
        vastaaja- kirjoitti:

        Teitä yksinpuhujia lienee palstalla ehkä 30.

        Puhujia oli 28?

    • erttkkl

      Aikamoinen peto tuo Ilmestyskirjan 13.luvun peto. natsismi- Valta kesti 42 kk hyökkyksestä Puolaan aina itärintaman kukistumiseen. Hakaristiedon merkki, pahan tunnus itämaisessa viisaudessa, ja peto nousi merestä sukellusveneiden käytöllä.

      Maailman pedofilit kiittelevät panettelijoita, kun saavat rauhassa harjoittaa syntiään, kun haukkuvat uskovia joidenkin sisään luikkertaneiden sielunvihollisen agenttien tekoja. Natsit ovat hankkeen takana ja salakuljettavat aseita maahan joka kukkulan laelle(vahtivat kasojaan)!

      Vanhoilliset uskovat Raamatun mulaan, johon kuuluuu Vanha Testamenttikin ja siinä Mooseksen Laki, joka tuomitsee lapsiin sekaantumiset tms synnit! Vanhoilliset tahtovat osoittaa KUULIAISUUTTA JUMALAN SANALLE eli JUMALAN TAHDOLLE!!!

    • kaksiplusyhdeksän

      Lietsotte vaiheeseenjäämistä.

      • myöhäistä-korjata

        Totta kai haluaisitte pois tästä vaiheesta, mutta ulospääsyä ei ole. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.

      • Homma_jatkuu
        myöhäistä-korjata kirjoitti:

        Totta kai haluaisitte pois tästä vaiheesta, mutta ulospääsyä ei ole. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.

        Vl-miesten on siis jatkettava lastensa raiskaamista.

      • erttkkl

        Lvl;iset uskovat RRaamatun olevan Jumalan Sanaa ja Vanha Testamentti kieltää lapsiin sekaantumiset, joka on laestadiolaisten raamatullinen julistus! Raamattu on ylin ohje!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2173
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      37
      1771
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1511
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      236
      1276
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1260
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1088
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1013
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      987
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      692
    Aihe