Ylintä johtoa myöten mollataan persuja oikein olan takaa ja täällä alatasolla tuntuu rakkikoiralaumalta koko työväestön edustajat.
Nyt pitää istua rauhassa kokoukseen ja tehdä analyysi menneestä sekä toiminta tulevassa.
Tommonen räksytys pitää loppua ja vielä Tuomioja/Rinne suunnannäytössä.
SDP:n kannatus ei nouse persuja haukkumalla!
25
<50
Vastaukset
- 3457345
Soini räksytti oppositokaudella jatkuvasti ja sitten antoi katteettomia lupauksia meille. Persujen kannattajista on jo monta ilmoittanut että oli viimeinen kerta kun äänesti heitä. Vieläkin Soini puhuu kuin oppositiojohtaja ja pitää äänestäjiään pilkkana
- haukkumalla
Eihä se nosta SDP:n vaan PS:n kannatusta, eikä liene tarkoituskaa. Ajattelen, että kaikki haukkujat pyrkivät vikinällään käsittelemään omaa hätäänsä riippumatta siitä kuka haukkuu ketä. Tyhmyys ei tietenkään ole haukkujan oma syy mutta tuskimpa kukaan haukkujista on niin tyhmä, että luulee haukkumisen vaikuttavan minkään puolueen kannatukseen. Vika on siis haukkujan omassa päässä eikä hän ymmärrä tehdä ongelmalleeen mitään muuta kuin haukkua muita.
- 12-22
Tämä palsta on todella persujen parjaamispalsta ja pitäisi kirjoittaa SDP:stä.
Ei tunnu laskevan persujen kannatus, mistähän se johtuu? - yksoikea
Kirjoittaja näyttää unohtaneen nopeasti kuinka persut Soinin johdolla hyökkäsivät kaikkia muita hallitusvastuussa olevia. Nyt riittää , kun ministerin auto alla ja Aku Ankka luettavana.
- khjhjlh
Ala-aste ikäiset kostaa mutta täysi-ikäinen ajattelee kannattavuusnäkökohtaa.
- mnbvczdry
Miksi ilkka kanerva meni venäjälle sovittelemaan persujen hölmöilyjä eikö soinia löydetty piilostaan vai eikö sitä takiaispulleroa muuten iletty tai uskallettu sinne laittaa ,miten hallituksessa voi olla tuollainen tollo jota muut joutuu paikkailemaan
- äänestelijä
Miksi niin monet vihervasemmistoa äänestäneet kertovat, että oli viimeinen kerta kun äänestin persuja?
- hikka-kikka
Koska Soini hajottaa oman hallituksensa? En seuraa niin tarkkaan politiikkaa mutta onko siellä muitakin ministereitä?
Kekkonen johti Suomea aikoinaan ja kai tuo Soinikin homman osaa. - SDPnOhjelma
SDP:llä ei ole muuta linjaa kuin lisää veroja ja rahan jakoa ympäri maailmaa.
Sen lisäksi työvoimapula vain pahenee ja työntekijöitä on saatava satoja tuhansia tänne reserviin elämään yhteiskunnan erilaisilla tuilla. - DemariHaukkuRaikaa
Haukumme paremmin kuin koirat, kyllä kannatus nousee. Varmasti.
- gtffd
Niinhän persujenkin kannatus nousi, haukkui demareita. Nyt on persut näyttäneet karvansa ja leikkaavat juuri niiltä pienituloisilta ihmisiltä jotka ovat äänestäneet heitä. Soini haukkui surutta Kreikka poliitiikan ja niitä jotka antoivat tukipaketteja ja sai äänestäjät lankaan. Seuraavissa vaaleissa persut ovat vain muisto jäljellä. Olisi kiinnostavaa tietää kosa persupuolue hajoaa, nyt on jo siitä merkkejä. Kulisseissa kuhisee varmasti ja jotkut kansanedustajat ovat jo kritisoineet Kreikkatukea ym.
- mnbvvb
Persut aiheuttavat omilla teoillaan oman ahdinkonsa.
Persut putoavat hallituksesta, niin että ropina käy, jos eivät sitten kavereidensa kanssa keksi säätää lakia, joka kieltää kaikki muut, paitsi oikeistolaisen puolueet. - haukuttaa
Ylessäkin on huomattu, että persujen haukkuminen vähintään kerran päivässä on ihan kivaa ohjelmaa. Aina köytyy joku Jungeri ja sopiva jäsenkirjatutkija asiantuntijoiksi.
Seuraava jytky tulee siitä kun Väyrynrn siirtyy perussuomalaisiin. Sitten on tuplakivaa haukkua persuja. - 12-23
Pitää kiihdyttää tuota haukkumista niin alkaa vaikuttaa. Tällä menolla tuntuu vain sosujen kannatus putoavan.
Tuomiojalle pitempi hapsutukka ja parransänki niin eiköhän se siitä. - vanhademari
Onko Persujen haukkuminen tuonut lisää kannatusta Demareille?
Ottakaa nyt hyvät tolvanat jo oppia menneestä. Ihminen on tyhmä, jos toistaa mantraa joka ei toimi.
Pitää ollaa perin tyhmä, jos lyö päänsä joka päivä samaan matalaan ovenkarmiin.- ovenkarmiin
Takinkäännöstä vikiseminen on oiva esimerkki. Perussuomalaisten takinkäänötä parkuva ei käännä takkiaan vaikka tietää olevansa väärässä, mutta perussuomalainen kääntää takkinsa jos huomaa olleensa väärässä.
Mistä se tulee kun SDP:n kannattaja uskoo, että väärä muuttuu oikeaksi jos jatkaa sitä riittävän kauan eikä käännä takkiaan? Eli uskoo, että pään lyöminen joka päivä samaan matalaan ovenkarmiin muuttuu viisaudeksi. Onko kysymys pelkästään tyhmyydestä?
- Yxdemu
Ketäs pitäs haukkua? Voidaanko vaihtaa suhun?
- pitäsköhän
Jos on ihan pakko haukkua niin kallistuisin SDP-puolueen eliittiin ja TUS-kabinettiin.
Se, että SDP:n kannattajat siirtyvät vihreiden joukkueeseen ei ole persujen syytä. Harakointi lienee huonoin vaihtoehto.
Seuraavat kunnallisvaalit on jo 9.4.2017. Vuoden 2012 vaaleissa kannatus oli 19,57 %, viimeisessä gallupissa 14,6 %.
- mollataan
”tuntuu rakkikoiralaumalta koko työväestön edustajat”
Osuit melkein villakoiran ytimeen. Haukkujat ei ole duunareita vaan vallanhimoisia hörhöjä jotka luulevat/himoitsevat edustavansa työväestöä.
Aito duunari tietää, että mikään asia ei parane haukkumalla. - omastapussista
vainko demarit on asialla. Kyllä siellä keskustalaiset ja kokookuslaiset räksyttää. Nämä kaksi puoluetta yrittää sysätä kaiken tekemänsä persujen syyksi ja tulevat toisten palstoille räksyttämään. Ovat niin pirun ovelia nuo Kusta Ja Musta että pelaavat omaan pussiinsa kansaa ajattelevana puolueina ja persut saa kaiken paskan päälleen. Demareita ja persuja haukutaan koko ajan, nämä kaksi paskapuoluetta piilottelee selän takana.
- DemarienPuolueTsto
Kun meillä ei ole uskottavaa omaa agendaa,
silloin on ainoa vaihtoehto haukkua muita ja toivoa kannatuksen nousevan! - Peruskansalainen
Paavo lupasi kuun taivaalta, kun liitytään Emuun.
Mies, joka on joka asiassa väärässä omistaa vaimon samanlaisen.
SDP:n kannattajat loppuu, ennenkuin pakkoruotsista päästään.
Antti Lindtman voi sammuttaa valot. Nuoria ei enää löydy. - DemariNaiset
Demareilla ei nouse mikään muukaan.
Siis demarimiehillä. - 15-15
Yks asia joka pistää silmään on Demarien ja Kokoomuksen yhteinen asia, edistää maahanmuuttoa.
Kokoomus haluaa jonoja työhönoton oventaa ja käyttää Demarien maailmaa syleilevää auttamishalua verukkeena.
Kautta historian paras palkkatason laskemiseen johtava asia on ylitarjonta työvoimasta, kun vielä palkansaaja itse kiihkeästi haluaa asiaa, mikä sen parempi. - Näinikkäästi
Näin persut rahastavat Espoossa: Kokouspalkkiot tuplana
Kurt Bymanin ja Seppo Huhdan vuorottelu useissa kaupunginhallituksen kokouksissa kummastuttaa muita hallituksen jäseniä. Molemmat kuittaavat kokouksista 300 euron kokouspalkkion.
Päivi Tuovinen
PÄÄTTÄJÄT Edustaja vaihtuu kesken kokouksen, palkkio molemmille.
Perussuomalaisten edustajien puliveivaus Espoon kaupunginhallituksen kokouksissa on herättänyt kummastusta ja ärtymystä muissa puolueissa.
Kaupunginhallitus on pitänyt tämän vuoden aikana tähän mennessä 14 kokousta. Länsiväylän saamien kokousten osallistujalistojen mukaan viidessä kokouksessa kaupunginhallituksessa perussuomalaisia edustavan Kurt Bymanin (sit.) henkilökohtainen varajäsen Seppo Huhta on ollut läsnä osan aikaa kokouksia. Kolmessa kokouksessa Huhta on puolustanut perussuomalaisten näkemyksiä puoli tuntia, jonka jälkeen paikalle on tullut Byman.
Veronmaksajan kannalta kiinnostavaksi asian tekee se, että luottamusmiesten palkkiosäännön mukaan molemmille miehille napsahtaa 300 euron kokouspalkkio. Edellyttäen, että varsinainen edustaja eli Byman on kokouksissa läsnä vähintään kaksi kolmasosaa toimielimen kokousajasta tai kaksi tuntia.
Varaedustajaa tämä rajoitus ei koske. Bruttosummaltaan 300 euron kokouspalkkion saamiseen riittää, kun varaedustaja on kirjattu läsnäololistaan minuutiksikin.
Muut puolueet eivät kokousasiakirjojen mukaan vastaavanlaista edustajien vaihtamista kesken kokouksen juuri harrasta.
Ihmetystä on herättänyt se, että yhden ryhmän edustajalla on niin suuria vaikeuksia järjestää aikaa osallistua kokouksiin alusta saakka.”
Edustajien vaihtamisesta sataa tuplasti rahaa myös Espoon Perussuomalaisten kassaan. Yhdistyksen sääntöjen mukaan jokaisesta kokouspalkkiosta maksetaan 15 prosentin puoluevero. 300 euron palkkiosta se on 45 euroa.
– Ihmetystä on herättänyt se, että yhden ryhmän edustajalla on niin suuria vaikeuksia järjestää aikaa osallistua kokouksiin alusta saakka, kaupunginhallituksessa rkp:n edustajana istuva Stig Kankkonen muotoilee.
Muilta hallituksen jäseniltä ei kommentteja nimellä heru. Nimettömänä moni allekirjoittaa Kankkosen näkemyksen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Konttas (kok.) huomauttaa, että hallituksen kokoukset eivät ole julkisia.
– En halua, enkä voi kommentoida ei-julkisten kokousten kulkua tai päätöksiin liittyviä keskusteluja.
Yleisellä tasolla Konttas huomauttaa, että luottamushenkilöille maksettavien palkkioiden periaatteista sovitaan yleensä valtuustokausittain.
– Todennäköisesti voimassa olevia linjauksia on taas tarkistettava seuraavan valtuustokauden alussa.
Konttaksen mukaan silloin voidaan harkita sitä, että esimerkiksi kokouspalkkio maksetaan kullekin paikan mukaan, oli paikkaa täyttämässä kokouksen aikana sitten yksi tai useampi henkilö.
– Silloin päästäisiin kaksinkertaisten kokouspalkkioiden maksamisesta.
Perussuomalaisten toinen varsinainen kaupunginhallituksen edustaja, Teemu Lahtinen on Länsiväylän keräämien tietojen mukaan ehtinyt istumaan yhtä lukuunottamatta kaikki kokoukset alusta loppuun. Tuohon yhteenkään kokoukseen Lahtinen ei ollut loppuminuuteiksi kutsunut paikalle varaedustajaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792359Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411828Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi161662Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661357Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391336Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191128Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641088- 621039
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja112777Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46715