Kun IMF eli blobaali KMS,on lainoillaan vuosikaudet velkaannuttanut Kreikkaa ja myös koko EUta niin nyt on aika esiintyä hyväntekijänä ja antaa pieni osa veloista anteeksi. Pahimmillaanhan nuo roistot pelasivat jopa 570%n koroilla Kreikan kumoon.Smerkitsi lainan määrän 5,7 kertaistumista vuodessa. Parin kuukauden vipillä pääoma saatiin takaisin. Turha on IPunkaan puhua siis koronkiskonnasta kun korko on pari prosenttia ja inflaatio esim se viisi prosenttia.
Kreikassa ei taatusti ole suurempaa inflaatiota kuin muissakaan EU-maissa,siitä huolehtii yhteisvaluutta.IMF ja muut keinottelijapankit pelaavat sitä todellista koronkiskontaa josta täälläkin on puhuttu. Se on eri asia kuin pikkupankkien katteet lainoista.Ero voi siis Euroopassa olla tuo 570%. Se on koronkiskontaa ja rikollisuutta johon kukaan rehellinen ei lähde mukaan.
Kun EUn ääliöt poliitikot rakensivat emunsa,oli pitänyt jotain ymmärtää alue-eroista jotka ovat valtioden välillä suuret varsinkin talouden suhteen.Suomen eläkejärjestelmä on yksi typeryys,toinen on verotus. Nämä luovat muilletalouksille valtavan kilpailuedun jota ne käyttävät säälittä edukseen. Suomi kuolee näihin syihin kuten Kreikka turismiin.
Hallitsijan asemaan päässeet luulevat asemansa merkitsevän huvitukuksia ja korvatonta rahaa päätösten kylkiäisinä. He luulevat edelleen että rahaa voi tehdä bitteinä välittämättä mitään veloista ja vastuista.
IMF antaa Kreikan velkoja anteeksi
verenimentää
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733