Ei ole tavanomaista sanoa: "ei kaikki suomalaiset ole pedofileja". Ei olisi korrektia ilmaista pf-ongelmaa tuolla tavalla, koska se jättää leiman "onkohan ne suomalaiset sittenkin isossa määrin pf", mutta onneksi "eivät ihan kaikki". Itseasiassa en ole suomalaisten yhteydessä onneksi edes törmännyt tuollaiseen "negatiiviin". Kukaan ei sano noin! Eikä pidäkään sanoa itsestäänselvyyttä. Ei, vaikka 18 600 pedofiliatapausta on tilastoitu lähimenneisyydestä, mutta tuo on 34 vuoden luku. Vaikka olisi yhden vuoden luku, niin itsestäänselvyyden hokeminen nostaa aina epäilyksen "onko pf sittenkin suomalainen geneettinen erityispiirre"
"Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."
Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".
"Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."
PS. "yksikin tapaus on liikaa"
Tuoko Kaaron artik. keskustelukulttuuriin muutosta
42
<50
Vastaukset
- kaaro.täydennys17.7.2015
Toimittajalta
Tekijän kommentti: Eeron ja Reijon tarinaa kirjoitettaessa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, ettei tapausta tai siihen liittyviä henkilöitä ole mahdollista tunnistaa jutun tietojen perusteella. (Jos ihmiset koettavat julkisisissa nettikeskusteluissa arvata tapauksia tai siihen liittyviä henkilöitä nimeltä, he eivät selvästikään ole ymmärtäneet jutun sitä kohtaa, jossa korostetaan miten paljon kärsimystä tällainen toiminta aiheuttaa viattomille sivullisille.)
Juttua muokattu 17.7.2015: Lisätty tekijän kommentti.- Ote_artikkelista
Maailma on nähnyt monia moraalisia paniikkeja. Varhaisten kristittyjen väitettiin leipovan vauvoja taikinan sisään ja syövän heidät suurissa veriorgioissa. Myöhemmin juutalaisten väitettiin varastavan kristittyjen lapsia veriuhriksi ja teurastavan heitä salatuissa rituaaleissa. Sitten viha siirtyi naisiin, jotka muka keittivät pieniä lapsia suurissa padoissa ja tarjosivat niitä paholaiselle noitasapatissa. 1980–1990-luvuilla pelättiin, että lapsia käytettiin seksuaalisesti satanistissa rituaaleissa päiväkodeissa. Kun ihmiset haluavat nähdä pahaa, he näkevät toiset ihmiset tekemässä pahaa pienille lapsille.
Kaikki nämä paniikit tuottivat omat asiantuntijansa, jotka väittivät voivansa tunnistaa pahan. Mutta todellisuudessa mitään pahaa ei koskaan ollut. Ei ollut paholaisen kanssa liittoutuneita noitia. Ei ollut saatanaa palvovia päiväkodin johtajia. Oli vain moraalinen paniikki, ja ainoa paha tehtiin sen nimissä. Ihmisiä tapettiin, kidutettiin, poltettiin, suljettiin vankilaan ja mustamaalattiin. Kuviteltua pahaa vastaan hyökättiin todellisella pahalla.
Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa.
Pahuus on nyt siinä, miten viha estää keskustelun ja totuuden etsimisen. Ihmiset eivät uskalla puolustaa itseään, koska he tuntevat olevansa yleisön silmissä jo valmiiksi syyllisiä. Kukaan ei uskalla puhua omalla nimellään, ja yksittäisistä kertomuksista on jätettävä olennaisia yksityiskohtia pois, ettei ihmisten henkilöllisyys paljastu. Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua. Kykenemmekö me lopettamaan hysterian vaatimalla väitteiden taakse todellista näyttöä? Vai ovatko nettitrollit voittaneet? - pusipusipusiii
Ote_artikkelista kirjoitti:
Maailma on nähnyt monia moraalisia paniikkeja. Varhaisten kristittyjen väitettiin leipovan vauvoja taikinan sisään ja syövän heidät suurissa veriorgioissa. Myöhemmin juutalaisten väitettiin varastavan kristittyjen lapsia veriuhriksi ja teurastavan heitä salatuissa rituaaleissa. Sitten viha siirtyi naisiin, jotka muka keittivät pieniä lapsia suurissa padoissa ja tarjosivat niitä paholaiselle noitasapatissa. 1980–1990-luvuilla pelättiin, että lapsia käytettiin seksuaalisesti satanistissa rituaaleissa päiväkodeissa. Kun ihmiset haluavat nähdä pahaa, he näkevät toiset ihmiset tekemässä pahaa pienille lapsille.
Kaikki nämä paniikit tuottivat omat asiantuntijansa, jotka väittivät voivansa tunnistaa pahan. Mutta todellisuudessa mitään pahaa ei koskaan ollut. Ei ollut paholaisen kanssa liittoutuneita noitia. Ei ollut saatanaa palvovia päiväkodin johtajia. Oli vain moraalinen paniikki, ja ainoa paha tehtiin sen nimissä. Ihmisiä tapettiin, kidutettiin, poltettiin, suljettiin vankilaan ja mustamaalattiin. Kuviteltua pahaa vastaan hyökättiin todellisella pahalla.
Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa.
Pahuus on nyt siinä, miten viha estää keskustelun ja totuuden etsimisen. Ihmiset eivät uskalla puolustaa itseään, koska he tuntevat olevansa yleisön silmissä jo valmiiksi syyllisiä. Kukaan ei uskalla puhua omalla nimellään, ja yksittäisistä kertomuksista on jätettävä olennaisia yksityiskohtia pois, ettei ihmisten henkilöllisyys paljastu. Kun koko totuutta ei voi kertoa, loanheitto ja spekulointi voi jatkua. Kykenemmekö me lopettamaan hysterian vaatimalla väitteiden taakse todellista näyttöä? Vai ovatko nettitrollit voittaneet?Paniikinomainen aaltoliike, löllyvää massaa
pusipusipusiii
17.7.2015 08:47
Olen hiukan hämmästynyt tästä muutoksesta, jonka Jani Kaaro aiheutti näille muutamille ihmiselle jotka käytännössä ovat pyörittäneet vl-keskustelua julkisuudessa. Aion joskus selvittää tämän alkujuuria myöden. Tässä on mystiikkaa ja sitten vastapuolen -jota ei itseasiassa edes ole- komiikkaa. Silti tässä on sitäkin.
Mutta lyhyesti takinkääntö.
Reilu viikko sitten olisi ollut anteeksiantamatonta ja häpeällistä, siis tosi noloa kääntyä SRKn puoleen sellaisissa jutuissa joista tätä on yksipuolisesti syytetty 10 vuotta.
Tottakai kaiken huippu on toi kotimaan pitkä kirje, jossa sekavasti käyttäytyvä runoilija hakee nojapuuta Viljo Juntusesta. Mut tätä vastaavaa on nyt toistunut tällä foorumilla tuon tuosta. Lukasin just tuosta alempaa jossa vedottiin jotain et Lumijoen suviseuroissakin oltu "sitä mieltä". Tuskin edes kirjoittaja tiesi mitä mieltä siellä kukin oli ja mistä. Paniikki. Lumijoen suviseurat oli muuten viimeisin paikka jossa SRK:tä kehuttiin :-)
Sanon suoraan että aistin palstoilla ja (facessakin) hyytävän pelon. En ole varma tiedänkö syyn. Uskon että Kaaro sen aiheutti, se lienee selvä. Toivon että pelko johtuu egon muutoksista, eikä mistään kaikkein rummimmalla asialla lyömisen paljastumisenriskistä tms Olipa vaikea sana kirjoittaa pikkusella kännykän näppiksellä.
Hymy - voimaa.ja.apua
pusipusipusiii kirjoitti:
Paniikinomainen aaltoliike, löllyvää massaa

HymySiit´ olkoon sun kiitos ja kunnia ain,
oi Jeesus, tään armosi tähden.
Mua sinussa pysymään talleta vain,
ett´ uskossa pois täältä lähden.
Sä voimaa ja apua minulle tuo
ja henkesi Pyhä mun turvaksi suo,
niin kauan kuin elänen täällä. - sama.Huomio
pusipusipusiii kirjoitti:
Paniikinomainen aaltoliike, löllyvää massaa
pusipusipusiii
17.7.2015 08:47
Olen hiukan hämmästynyt tästä muutoksesta, jonka Jani Kaaro aiheutti näille muutamille ihmiselle jotka käytännössä ovat pyörittäneet vl-keskustelua julkisuudessa. Aion joskus selvittää tämän alkujuuria myöden. Tässä on mystiikkaa ja sitten vastapuolen -jota ei itseasiassa edes ole- komiikkaa. Silti tässä on sitäkin.
Mutta lyhyesti takinkääntö.
Reilu viikko sitten olisi ollut anteeksiantamatonta ja häpeällistä, siis tosi noloa kääntyä SRKn puoleen sellaisissa jutuissa joista tätä on yksipuolisesti syytetty 10 vuotta.
Tottakai kaiken huippu on toi kotimaan pitkä kirje, jossa sekavasti käyttäytyvä runoilija hakee nojapuuta Viljo Juntusesta. Mut tätä vastaavaa on nyt toistunut tällä foorumilla tuon tuosta. Lukasin just tuosta alempaa jossa vedottiin jotain et Lumijoen suviseuroissakin oltu "sitä mieltä". Tuskin edes kirjoittaja tiesi mitä mieltä siellä kukin oli ja mistä. Paniikki. Lumijoen suviseurat oli muuten viimeisin paikka jossa SRK:tä kehuttiin :-)
Sanon suoraan että aistin palstoilla ja (facessakin) hyytävän pelon. En ole varma tiedänkö syyn. Uskon että Kaaro sen aiheutti, se lienee selvä. Toivon että pelko johtuu egon muutoksista, eikä mistään kaikkein rummimmalla asialla lyömisen paljastumisenriskistä tms Olipa vaikea sana kirjoittaa pikkusella kännykän näppiksellä.
Hymy##Tottakai kaiken huippu on toi kotimaan pitkä kirje, jossa sekavasti käyttäytyvä runoilija hakee nojapuuta ##
- ihania
sama.Huomio kirjoitti:
##Tottakai kaiken huippu on toi kotimaan pitkä kirje, jossa sekavasti käyttäytyvä runoilija hakee nojapuuta ##
Kauniit sanat tos edellä
- elä_muu-
ihania kirjoitti:
Kauniit sanat tos edellä
ta virka.
- Narsistin_kommentit
Kuriositeettina tähän avaukseen sopii hyvin - ehkä räkättirastaan, johannan tms. kommentti "minä en tiedä liittyikö "lääkärileikkeihin" ripittäytymistä", mutta "minun tarkoitukseni on ainoastaan osoittaa sinulle ja ajatuksesi jakaville kohun keskeinen merkitys"
Tuosta se onkin kuulemma kysymys ;)- seinä_hullua.debattia
"Miksi ei ottanut asiaa puheeksi jos mietitytti?"
- Leri_Mappanen
Mielestäni sisäministerin Orvon pitäisi vedota suomalaisiin Isäpuoli pedofileihin ja heidän uusioperheidensä Äiteihin, että on lainvastaista ripittää alaikäistä lasta, puukolla, perkeleellä ja koskenkorva nimisellä ilo liemellä, salatakseen sillä lasten raiskauksia. "Varmasti" (huom: sitaatit) ottaisivat varoituksesta vaarin. En silti halua sanoa että kaikki isäpuolet ovat pedofileja, mutta suuri epäilys sellaisen jokapäiväisyydestä syntyy koska kiinnijääneitäkin on kymmeniä tuhansia.
Ottaisivat oppia vaikka vanhoillislestadiolaisesta tavasta puuttua asioihin ja heidän suhtautumisesta huhuihin. Kaiken varaltahan piiallakin on nännit ja paavilla pallit!!
Lumijoen suviseuroilla on kuulemma saarnamies ilmoittanut, ettei lasta saa ripittää kirkon rippikaavalla, vaikka sellaista ei ole pedofilian osalla koskaan edes tapahtunut. Kyseessä oleva saarnamies oli tullut ilmeisesti höynäytetyksi Maijan tarinan satukirjalla. Mutta yksikin tapaus on liikaa, olkoonkin ettei sekään ole totta. Kysymys on rikosasioista!- Sotkamon_Sahara
<
>>
Tuohon on kyllä konkreettisen kokemuksen kautta todettava, että "kaiken varasta" on henkilökohtaista kokemusta ja myös todistetta että "kaiken varalle" oli myös käyttöä. Maksan tästä kokemuksesta elatusmaksuja vielä kymmenkunta vuotta. Mukavahan niitä meloneita oli puristella aina siihen asti kun sieltä alkoi liristä maitoa. Sen jälkeen piika pisti puristelun avioehdolliseksi, joten otin hatkat. Se siitä pii'asta
- Paholaiselta_taas
...loistava avaus sunnuntaipäivän ratoksi, pelkkää asiaa.
- VIHA666VIHA
VIHA666VIHA
- jahas_jahas
VIHA666VIHA kirjoitti:
VIHA666VIHA
Nohnoh, tuokin vielä :-)
- puupappinen
uskoakseni mielisairaalan akuuttiosastoilla se jotenkin tulee näkymään
- 1-1
Tää on hyvä juu
- Jargon1
Vasta alkua. Hirvittävän savotan saivat aikaiseksi satukirjalla.
- Mitä_minä_sanoin
Lainaus alempaa vuoden takaa - 2014:
***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***
Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.
Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!
Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******
Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!
Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!
Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!
Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".
Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...- Hyvää_yötä
---------------------------------------------------------------------------------------
helppo_nakki
11.7.2015 20:01
Vanhoillislestadiolaisen lastenraiskaajan tilannetta helpottaa huomattavasti se, että hän voi pyytää tekonsa ja syntinsä anteeksi toiselta vl-lastenraiskaajalta.
Ja sitten taas lasten kimppuun!
-----------------------------------------------------------------------------------------
Ei melperikään noita omasta päästään kaikkea keksi, kyllä näillä on "taivaan taimiin" kätketty sylttytehdas olemassa ja valitettavasti näitä lievemmässä muodossa voi lukea myös lehtien sivuilta. Käsikirjoittajat tuskin nukkuvat kovin hyvin tällä hetkellä. En usko että niin paatuneita ovat hekään, vaikka ovatkin pesun kestäviä narsisteja.
Väitän että pedofiliakohu on aiheuttanut lapsille kärsimystä, suoranaista helvettiä enemmän kuin se, että kohua ei olisi ollut, vaikka varmaan jossakin päin maailmaa joku on voinut jättää yhden raiskauksen väliinkin. Miksi se pedofilia, se joita on 34 vuodessa kertynyt 18.600 oikeuskäsittelyä, miksi siitä ei noussut kohua? Siksi koska niin narsistisia ihmisiä ei oikeasti kasva joka puussa, jotka alkaisivat oman edun nimissä ratsastamaan LASTEN TUSKALLA. - hmmmm1
Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".
- eipäosaamellu
Hyvää_yötä kirjoitti:
---------------------------------------------------------------------------------------
helppo_nakki
11.7.2015 20:01
Vanhoillislestadiolaisen lastenraiskaajan tilannetta helpottaa huomattavasti se, että hän voi pyytää tekonsa ja syntinsä anteeksi toiselta vl-lastenraiskaajalta.
Ja sitten taas lasten kimppuun!
-----------------------------------------------------------------------------------------
Ei melperikään noita omasta päästään kaikkea keksi, kyllä näillä on "taivaan taimiin" kätketty sylttytehdas olemassa ja valitettavasti näitä lievemmässä muodossa voi lukea myös lehtien sivuilta. Käsikirjoittajat tuskin nukkuvat kovin hyvin tällä hetkellä. En usko että niin paatuneita ovat hekään, vaikka ovatkin pesun kestäviä narsisteja.
Väitän että pedofiliakohu on aiheuttanut lapsille kärsimystä, suoranaista helvettiä enemmän kuin se, että kohua ei olisi ollut, vaikka varmaan jossakin päin maailmaa joku on voinut jättää yhden raiskauksen väliinkin. Miksi se pedofilia, se joita on 34 vuodessa kertynyt 18.600 oikeuskäsittelyä, miksi siitä ei noussut kohua? Siksi koska niin narsistisia ihmisiä ei oikeasti kasva joka puussa, jotka alkaisivat oman edun nimissä ratsastamaan LASTEN TUSKALLA.####Ei melperikään noita omasta päästään kaikkea keksi, kyllä näillä on "taivaan taimiin" kätketty sylttytehdas olemassa ###
Mellu ei todellakaan noita itse keksi. Ei hän edes osaa juuri muutakuin kopioda samaa 4 vuotta. - kyyl.se.osaa
eipäosaamellu kirjoitti:
####Ei melperikään noita omasta päästään kaikkea keksi, kyllä näillä on "taivaan taimiin" kätketty sylttytehdas olemassa ###
Mellu ei todellakaan noita itse keksi. Ei hän edes osaa juuri muutakuin kopioda samaa 4 vuotta.Osaa pelata tennistä, koska on lipputangon pituinen. eipä vähätellä.
- arvostan.hellarei
kyyl.se.osaa kirjoitti:
Osaa pelata tennistä, koska on lipputangon pituinen. eipä vähätellä.
onko sm-mitalisti?
- hahaha2
arvostan.hellarei kirjoitti:
onko sm-mitalisti?
Ehkä on ollu puulaakissa!
- TunnenMelperin
arvostan.hellarei kirjoitti:
onko sm-mitalisti?
Melperi on SM-mitalisti, mutta ei tenniksessä.
- TunnenMelperi
arvostan.hellarei kirjoitti:
onko sm-mitalisti?
Tenniksessä Melperi on ollut 3 kertaa oman kaupungin mestaruuskilpailujen loppuottelussa.
Hävisi 2 kertaa niukasti tenniksen ikämiesten moninkertaiselle Suomen mestarille. - asiaaon
***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***
Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.
Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!
Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******
Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!
Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!
Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!
Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".
Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...
- Ihmisarvon
Kyllä tuo. Sen minkä narsisti vei sen Kaaro tuo takaisin. Ihmisarvon.
- Ihmis_arvoisen_elämän
Juuri näin.
- jotai_rajaa
Vl-ihmisarvo kirjoitti:
Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.
Koita Johanna tä Kalevi lopettaa tuon Maija sadun mainostaminen. Ko. ihmisten lapsetkin kohta kuolevat..
- aaaaaaa-
jotai_rajaa kirjoitti:
Koita Johanna tä Kalevi lopettaa tuon Maija sadun mainostaminen. Ko. ihmisten lapsetkin kohta kuolevat..
Pahuus on nyt siinä, miten viha estää keskustelun ja totuuden etsimisen.
- mikapiitulainen
Minua häiritsee tuo vanhoillisten asenne. Kun on syntiä tehty, niin ei uskovainen lähde puolustelemaan, että ei ole tehty. Sitten kun synti paljastui maailmalle, niin puolustelemaan lähdettiin, että muilla enemmän. Eihän uskovainen käyttäydy noin? Uskovainen alttiisti myöntää syntiä tehneensä ja haluaa tehdä parannuksen Jumalan edessä ja haluaa myös "maallisesti" korvata asian.
Kaaron kirjoitus ja puuttuminen tähän ongelmaan on hyvä siinä mielessä, että mahdolliset kuvitellut ja sepitykset voidaan ottaa huomioon ja sulkea pois, mutta ne pf-uhrit, joille ongelma on ollut henkilökohtaiseti kouriintuntuvaa ja ne, monet hiljaiset uhrit, joiden tapaukset eivät koskaan tule ilmi, niin heistä tuntuu entistä pahemmalta, kun kaikki korvat sulkeutuvat heidän suhteen, joten Kaaron kirjoituksella on myös varjopuolensa ja se kuva, mikä maailmalle välittyy vanhoillislestadiolaisuuden pf-ongelmasta vain vahvistuu, että kyse on ongelman peittelystä ja salailusta. Ikävä, että asia on näin ja harmittaa liikkeen puolesta, että ei heti uskovaisen tapaan nöyrrytty ja myönnetty syntisyys ja annettu syntien Anteeksiantajan "puhdistaa koko pöytä".- melperi
Hyvä kommentti.
Tyypillinen vl-kommentti tälläkin palstalla:
"Ei meillä ole yhtään sen enempää pedofiliaa kuin muillakaan."
Näinkö suhtautuu asiaan ihmiset, jotka opettavat olevansa koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia?
(tuo opetus on tietenkin karkeaa VALHETTA ja JUMALANPILKKAA) - vl_gaySivusta
melperi kirjoitti:
Hyvä kommentti.
Tyypillinen vl-kommentti tälläkin palstalla:
"Ei meillä ole yhtään sen enempää pedofiliaa kuin muillakaan."
Näinkö suhtautuu asiaan ihmiset, jotka opettavat olevansa koko maailman ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia?
(tuo opetus on tietenkin karkeaa VALHETTA ja JUMALANPILKKAA)käykääpä te helluntailainen psykopaatti ja vaiheeseen jäänyt psykopaatti tuo sairas keskinäinen paita ja perse keskustelu jollakin mielenterveyskuntoutujien forumilla. Vaikka olette molemmat psykopaatteja ei teillä ole juuri uskonnollisia yhdistäviä tekijöitä, pelkästään ristiriitanne homoudesta teidät erottaa :)
Uskon silti että olette mlemmat homoja :-)))) - frtghjkl
Hieno kirjoitus!
- ja.toivotaaaan
Pikkuhiljaa. Näin uskotaan.
- naurun_remakkaa
Muuttuu se isossa kuvassa. Nämä vaiheessa olijat nyt tietenki on eri asia.. Heidän nysvääminen ripin ja muun höpön ympärillä näkyy piikkinä somessa, mutta lähinnä naurua on herättänyt..
- kopiot-
naurun_remakkaa kirjoitti:
Muuttuu se isossa kuvassa. Nämä vaiheessa olijat nyt tietenki on eri asia.. Heidän nysvääminen ripin ja muun höpön ympärillä näkyy piikkinä somessa, mutta lähinnä naurua on herättänyt..
ja itkua, sillä oikeasti häiritsevät keskustelua kopioillaan...
- tonisailer
"" Kaaron kirjoitus ja puuttuminen tähän ongelmaan on hyvä siinä mielessä, että mahdolliset kuvitellut ja sepitykset voidaan ottaa huomioon ja sulkea pois, mutta ne pf-uhrit, joille ongelma on ollut henkilökohtaiseti kouriintuntuvaa ja ne, monet hiljaiset uhrit, joiden tapaukset eivät koskaan tule ilmi, niin heistä tuntuu entistä pahemmalta, kun kaikki korvat sulkeutuvat heidän suhteen, joten Kaaron kirjoituksella on myös varjopuolensa ja se kuva, mikä maailmalle välittyy vanhoillislestadiolaisuuden pf-ongelmasta vain vahvistuu, että kyse on ongelman peittelystä ja salailusta. Ikävä, että asia on näin ja harmittaa liikkeen puolesta, että ei heti uskovaisen tapaan nöyrrytty ja myönnetty syntisyys ja annettu syntien Anteeksiantajan "puhdistaa koko pöytä". ""
Olipa hyvä ja asiallinen kirjoitus. Eipä sitä voi mitenkään yhdistää Melperiin ja haukkua sitä! - NiiloVälivaino
Niinpä
- rikupaljakka
"" Kaaron kirjoitus ja puuttuminen tähän ongelmaan on hyvä siinä mielessä, että mahdolliset kuvitellut ja sepitykset voidaan ottaa huomioon ja sulkea pois, mutta ne pf-uhrit, joille ongelma on ollut henkilökohtaiseti kouriintuntuvaa ja ne, monet hiljaiset uhrit, joiden tapaukset eivät koskaan tule ilmi, niin heistä tuntuu entistä pahemmalta, kun kaikki korvat sulkeutuvat heidän suhteen, joten Kaaron kirjoituksella on myös varjopuolensa ja se kuva, mikä maailmalle välittyy vanhoillislestadiolaisuuden pf-ongelmasta vain vahvistuu, että kyse on ongelman peittelystä ja salailusta. Ikävä, että asia on näin ja harmittaa liikkeen puolesta, että ei heti uskovaisen tapaan nöyrrytty ja myönnetty syntisyys ja annettu syntien Anteeksiantajan "puhdistaa koko pöytä". ""
Tuohan on kuin Juntusen suusta!- ajattalevälilläitse
Auuttaako sinua vaikka olisi äitisi suusta?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684