Olen aiemminkin näille palstoille kirjoitellut samasta aiheesta. Eli tunnen välillä valtavaa ahdistusta, jonka taustalla on syyllisyyden tunne. Olen aiemmin syyllistynyt pahoihin tekoihin, jotka ovat johtuneet vihan hallinnan puutteesta ja masennuksesta ja yksinäisyydestä. Haluaisin kuulla muilta vastaavia kokemuksia tai ajatuksia mun tilanteesta. Syyllisyyteni on tavallaan "oikeutettua", mutta en halua kuulla kommentteja, että "omapahan on vikasi". En koe, että minun tarvitsisi kokea ahdistusta lopun elämääni, en ole kuitenkaan pahoinpidellyt ketään tms. vaan tekoni ovat olleet enemmänkin henkistä väkivaltaa toisia kohtaan.
Ahdistus ja syyllisyys
MerelläTuulee
3119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kirjoitat tuntemuksistasi aidosti ja vastaan myös niin kuin koen rehellisesti. Saatan olla silti väärässä kun ei voi toisen tavalla tuntea.
On itsellenikin sattunut sellaista, että olen vihan tai turhauman paineen alla toiminut vastoin omaa moraalikäsitystäni. Kun on tilanteessa, että toinen tekee väärin, riistää tietoisesti jotain minulle kuuluvaa (puoliso, omaisuus) ja on muutenkin taakoitettu, niin kontrolli voi pettää. Tunnistan myös tilanteita, jolloin olen toiminut törkeästi ja loukkaavasti, vaikka lähimmäinen ei ole tehnyt henkilökohtaisesti mitään väärää.
Vaikka tekojen taustalla olisi meitä kohdannut vääryys, niin silloinkin on velvollinen selvittämään oman väärän käytöksen. Asiat pitää selvitellä muuten kuin haukkumalla, käyttämällä herjaavia ja loukkaavia sanoja tai vaikka kostamalla.
Olen myös sitä mieltä, että henkinen loukkaus ja pahoinpitely voi satuttaa ja vahingoittaa joskus enemmän kuin että rikkoisin tahallani jonkun omaisuutta tai vaikka tönäseisin kumoon josta ei aiheudu vammoja. On vaikea arvioida, mitä aiheuttamani vääryys on toiselle aiheuttanut.
Minut on vapauttanut, että olen pyytänyt anteeksi, selvittänyt vääryyteni asianomaisten kanssa ja pyytänyt anteeksi myös Jumalalta. Kun lähtee sopimaan ei kannata puolustella itseään, että olin niin väsynyt, itse teit väärin, ym.
Selvittele asiat ja laita kuntoon, niin saat elää vapaana ja kulkea iloiten.
Sinulla on omasta mielestäsi selkeät asiat, joista kannat syyllisyyttä. On helppoa, kun olet selvittänyt ja hyväksynyt sen asian. Siitä on hyvä lähteä. Keissa jo ohjeistaa pyytämään anteeksi.
Koin henkistä väkivaltaa monta vuotta. En siitä enää koe mitään paineita kun olen päässyt eroon. Helpottunut olo vain, enkä mieti aiheuttajaa sen kummemmin, enkä tunne häntä kohtaan mitään. Niin että syyllisyys on omassa päässäsi, ei välttämättä aiheuta mitään enää sille, jolle olet henkistä väkivaltaa tehnyt.
Ja sitten koen syyllisyyttä vaikka en ole tehnyt mitään väärää. Johtunee hieman liian ankarasta kasvatuksesta, jossa käytettiin tottelemiskeinona esim. Jumala rankaisee, paha ihminen tulee ja vie, saat selkääsi (ei kuitenkaan annettu) ym. kasvatuksessa tuomittavaa. Se oli pelottavaa lapselle.
Tällainen jää alitajuntaan ja nousee syyllisyytenä ainakin kun on väsynyt, stressaantunut ja elimistö ei muuten ole parhaimmillaan esim. laihduttamisen ja jonkin vastoinkäymisen seurauksena.
Olen itse peruskouluaikoina kokenut henkistä väkivaltaa ja itse myös syyllistynyt siihen ja olen itsekin potenut syyllisyyden tunteita siitä, että olen joskus muita kiusannut mikä sitten on purkautunut pahana ahdistuksena.
Joskus saatan nähdä painajaisia ihmisistä, jotka minua kiusasivat tai ketä itse kiusasin ja silloin ahdistus on pahimmillaan.
Mun ainoa neuvo on se, että paikannat ahdistuksen aiheuttajan ja käyt ne asiat läpi, kohtaat ne asiat vielä viimeisen kerran ja päätät ettei sinun sen jälkeen tarvitse asiaan enää uudestaan palata eikä kokea ahdistus niiden asioiden vuoksi.