Eläkeläisten asumistuki poistumassa
Hallitusohjelmassa kaavaillaan eläkkeensaajan asumistuen poistamista. Se merkitsee dramaattista pudotusta sadantuhannen eläkeläisen tuloihin. Kun nämä ihmiset sinnittelevät nyt juuri ja juuri nykyisen asumistuen avulla, putoavat he todelliseen köyhyysloukkuun, josta muun muassa EU on jo moittinut Suomea.
Pienituloiset eläkeläiset saavat nyt takuueläkkeenä noin 750 euroa. Tämä koskee erityisesti naisia, joilla on ollut pienet ansiot tai jotka ovat olleet kokonaan pois työelämästä hoitamassa perhettä ja lapsia.
Esimerkkitapauksessa, jossa eläkeläinen saa takuueläkkeen 750 euroa, maksaa vuokraa 550 euroa ja 20 euroa vesimaksua, saa hän nyt eläkkeensaajan asumistukea 434,56 euroa. Muutoksen jälkeen asumistuki olisi 314,40 euroa. Pudotus on yhteensä 120,16 euroa.
Käteen jäävä osuus on nyt 634 euroa, muutoksen jälkeen vain 515 euroa. Siitä pitää riittää rahaa sähköön, vakuutuksiin, puhelimeen, nettiyhteyteen, ruokaan, lääkkeisiin, muuhun terveydenhoitoon ja hoivaan sekä puhtauteen ja henkilökohtaiseen hygieniaan.
Muutos merkitsee sitä, että eläkeläiset joutuvat toimeentulotuen hakijoiksi, joka toistuu kuukausittain. Tarvitaan tiliotteet, kuitit ja muut tositteet, jotta seuraavalle kuukaudelle voi hakea toimeentulotukea.
Käteen jäävä osuus pudotuksen jälkeen jäisi alle sen, minkä laki määrittelee toimeentulotuella elämiseen käytettävissä olevan määrän minimiksi. Kyseinen summa merkitsee jatkuvaa sinnittelyä köyhyysrajan alapuolella.
Toimeentulotuen hakijoiden määrän raju lisäys tämän johdosta tulee vaikuttamaan myös merkittävästi kuntien talouteen, joka muutoinkin on hallitusohjelman mukaan vaikeutumassa entisestään.
Osa eläkeläisistä on jo tiedostanut asian. Muiden muassa lukuisat eläkeläisyhdistykset eri puolilla maata ovat järjestämässä linja-autoja matkalle Helsinkiin osoittaakseen asian johdosta mieltään suurmielenosoituksessa lauantaina 22. elokuuta.
Mihin Toimiin Sipilä-hallinto ryhtyy, seuraavassa;
11
<50
Vastaukset
- ottijatuota
pitääkö tuosta 750 e vero maksaa?
- WiaAppia
Suomi ON jo Kreikan tiellä, mitäpä huolta IMF ja "troikka kyllä antaa rahaa 30 vuoden maksuajalla 10 vuoden lyhennysvapaalla, takaisin maksu nimelliselä arvolla, ottakaa vaan 430000 työtöntä rennosti, teidät on kevyt kantaa iäisyyteen
- naulojaomaanarkkuun
Ihmettelen suuresti jos Sipilän hallitus ei kaadu viimeistään ensi vuoden puolella. "Lempinimi" leipäjonosipilä saamassa taas aiheita lisää. Köyhät kyykkyyn ja jos rikkaat haluaa osallistua säästötalkoisiin se on vapaaehtoista. Ei mene läpi Sipilän uudistukset maakuntamalli voi mennä mutta ei muut. Yhteiskuntasopimus kaatumassa omaan mahdottomuuteensa ja se tarkoittaa lisäleikkauksia ja nekin Sipilä iskee pääasiassa köyhiin.
Kiitos kepujen äänestäjät porvarihallituksesta. Sitä saa mitä tilaa- 20715
Kuka irvileuka se sanoi että kataisen hallitusta tulee hyvin nopeasti ikävä? Tuli jo.
- Syksyllä-SE-alkaa
Hallitusohjelman vastainen tukipaketti läpi yhteiskuntasopimus nurin eläkeläiset leipäjonoon ja sotesoppa jne jne. Oppositiolla on pöytä katettuna missä mässäillä kunhan lomat on lusittu. Oppositiolla lihavat vuodet edessä ja hallituksen aika menee hallituksen pystyssä pitämiseen ja sisäisten riitojen setvimiseen
- töttörööö
siin Rehulan huulet muuntuu 2 cm pituiseksi hylssyksi, ennen kuin sote-soppa on valmis tarjottavaksi
- pelkäänpahinta
Todella järjetön esitys eläkeläisten asumistuen lakkauttaminen. Eikä tämä ole ainut mitä uusi hallitus suunnittelee vanhusten, vähävaraisten elämään. Listalla on, kotihoidon maksujen korottaminen tuntuvasti, lääkekorvausten oma - vastuun, terveyskeskusmaksujen, taksikyytien ym, korotus. Nämä kaikki iskee juuri köyhimpien ja avuttomien tuloihin. Ei voi käsittää mitä hallitusherrojen päässä liikkuu, mielestäni ei juuri mitään. Nämä leikkaukset kaatuvat konkursikypsien kuntien, kaupungien syliin joilta vaaditaan miljardien säästöjä. Mikä vielä surkeinta kun täällä pienillä paikkakunnilla ei ole edes paikkaa mistä sitä köyhät lepää ynm, jonottaisi. Kirkko tunnetusti on hyvin kitsas ropoja kenellekkään jakamaan. Kyllä nämä leikkaukset jos toteutuvat aiheuttavat keskiaikaisen nälän 100,000 tuhansille ihmisille ja huuto kuuluu taivaisiin asti.
- Kuuluu
Kuuluu taivaisiin asti mutta ei auta kun ei sieltä löydy ensimmäistäkään poliitiikkoa ei edes uskovaisia poliitikkoja..Ei puutu kuin että vaatisi taas työttömiä tekemään töitä perustuslain turvaamaa perusturvaa vastaan. Kas kummaa kun eläkettä vastaan ei laita pakkotyöhön? Ansiosidonnaisen leikkaaminen olisi ollut ok niin moni ottaa loparit päivien tullessa täyteen palaten töihin vasta pakon edessä eli ansiosidonnaisten loppuessa.
- epäreilua
ei tuo 750 ole edes minimi eläke. On iäkkäitä, jotka ovat aikoinaan hoitaneet omaiset ilmaiseksi ja olleet kotiäitinä ja jos ovat erehtyneet ja jääneet eläkkeelle 60 vuotiaana heitä rokotetaan koko elin ikä eli saavat eläkettä vain puolet ja takuueläke ei myös korvaa vajetta. olen tämän omin silmin nähnyt.
- bobrikovasipilä
täysss tosi ja siitä vielä indeksin jäädyttäminen vie "Sipilän lisän"
- kyyyllä
vaan mihinkä toimiin se tämä persus aikoo ryhtyä,nyt kun on hallitukseen päässyt.Ennen vaaleja luvattiin kaikille satavan "mannaa",jos "jytky" tulee.Nyt on vähän luikertelun hajua ilmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700