Lieksan väkiluku oli kesäkuun lopussa enää 12012 henkeä. Kesäkuun aikana väkimäärän vähenemä oli 47 henkeä. Nyt väkiluku on jo alle kahdentoistatuhannen.
Putositte sitten sippikylien joukkoon.
Mitä parhaimmat onnitteluni vireälle, dynaamiselle, kehittyvälle ja eteenpäin suuntautuneelle Lieksalle!
Haha!
Haha-hahahahahaha-hahaaa
20
<50
Vastaukset
- kjrksry
Enemmän kuin valtimolla ja nurmeksessa yhteensä.
- vanhuskyläpahanen
Tuhat on pudonnut huimaa vauhtia. Vanhusväestön ollessa enemmistö alkaa todellinen pudotus viimeistään 5-10 vuoden sisällä. Sen jälkeen sukelletaan reilusti alle 10 000.
- rumasana
Lieksa ei tosiaankaan kelpaa kohta mihinkään kuntaliitokseen. Lieksa nimi alkaa olemaan jo kirosana.
- pöytätyhjenee
rumasana kirjoitti:
Lieksa ei tosiaankaan kelpaa kohta mihinkään kuntaliitokseen. Lieksa nimi alkaa olemaan jo kirosana.
Kapakassa ei uskalla enää mainita olevansa Lieksasta.
- Kuusivähemmäksi
Ja lisää vähenee. Loppuvuodesta kunta vaihtuu sellaiseen jossa somalit ei rellestä
- vouhotusta
Kaikki tulee olemaan ennallaan ja pikku protestoijat pysyvät peräkammareissaan.
- eläennyt
vouhotusta kirjoitti:
Kaikki tulee olemaan ennallaan ja pikku protestoijat pysyvät peräkammareissaan.
toisilla se vaan on ykkösasia paljonko on kunnan väkiluku....eipä haittaa vaikka vähenee ..aloittaja elä elämää hetkessä äläkä mieti turhiamuuten vanne päässä kiristyy entisestään
- hahatti
Vähästä se huima ilonsa saa.
- Hahahaha-haa-haaahik
" Loppuvuodesta kunta vaihtuu sellaiseen"...
No miten nyt noin? Tuliko vankilakeikka? - Perisonkusessa
eläennyt kirjoitti:
toisilla se vaan on ykkösasia paljonko on kunnan väkiluku....eipä haittaa vaikka vähenee ..aloittaja elä elämää hetkessä äläkä mieti turhiamuuten vanne päässä kiristyy entisestään
Somalien määrä lisääntyy ja kunnan väki vähenee. Sehän tarkoittaa laskennallisesti somalienemmistöä kymmenen vuoden päästä.
- Nillinnilllinnillin
Perisonkusessa kirjoitti:
Somalien määrä lisääntyy ja kunnan väki vähenee. Sehän tarkoittaa laskennallisesti somalienemmistöä kymmenen vuoden päästä.
No eihän lisäänny. Nehän on lähteny melkein kaikki Etelä-Suomeen kun Lieksassa ei voi opiskella, eikä ole töitä.
Tämä on sitten fakta!
Lieksan peräkamaripoika ei lähde mihinkään, koska äiskä ostaa tupakat, kaljan ja ruoan. Miksi siis lähteä? - miesvaaneikä
Nillinnilllinnillin kirjoitti:
No eihän lisäänny. Nehän on lähteny melkein kaikki Etelä-Suomeen kun Lieksassa ei voi opiskella, eikä ole töitä.
Tämä on sitten fakta!
Lieksan peräkamaripoika ei lähde mihinkään, koska äiskä ostaa tupakat, kaljan ja ruoan. Miksi siis lähteä?sen olen kyllä huomannut miksi lieksassa on näin paljon äiskän huolettavia aikuisia poikia....näyttäkää nyt hyvät miehet ootteko miehiä vai kuhnareita
- eläkävalehtele
Nillinnilllinnillin kirjoitti:
No eihän lisäänny. Nehän on lähteny melkein kaikki Etelä-Suomeen kun Lieksassa ei voi opiskella, eikä ole töitä.
Tämä on sitten fakta!
Lieksan peräkamaripoika ei lähde mihinkään, koska äiskä ostaa tupakat, kaljan ja ruoan. Miksi siis lähteä?Kuulehan peräkammarinpoeka. Somaleja alkaa olemaan virkamiestenkin mukaan siinä 600 paikkeilla, joten meneppäs sinne äitykän vellille, hopi,hopi
- Ison-talon-mies
eläkävalehtele kirjoitti:
Kuulehan peräkammarinpoeka. Somaleja alkaa olemaan virkamiestenkin mukaan siinä 600 paikkeilla, joten meneppäs sinne äitykän vellille, hopi,hopi
Ei muuten olekaan enää kuin hiukan päälle 300. Seuraahan tapahtumia. Mm. somalien määrä Lieksassa on vähentynyt radikaalisti. Noin puolet kesäkuulla lähteneistä oli maahanmuuuttajia. Sokeeko oot vai eikö pälli toimi sitä vertaa, että ottaisit selvää muualtakin kuin junnteroiden tietotoimistosta?
- omat.elätetään
Kun väki vähenee niin pidot paranee, joten joutosakki pellolle vain, ei tarvita ulkopuolisia elättejä omiakin on tarpeeksi.
- äitiiäitiitäällähuutaa
Ison-talon-mies kirjoitti:
Ei muuten olekaan enää kuin hiukan päälle 300. Seuraahan tapahtumia. Mm. somalien määrä Lieksassa on vähentynyt radikaalisti. Noin puolet kesäkuulla lähteneistä oli maahanmuuuttajia. Sokeeko oot vai eikö pälli toimi sitä vertaa, että ottaisit selvää muualtakin kuin junnteroiden tietotoimistosta?
pihäähän heillä peräkammarin pojilla olla oma vastaaottokeskus..jota äiti pitää,siinä on kotouttamiseesa onnistuttu täydellisesti ja huolto pelaa
- LisääTuleeKokoAjan
Ison-talon-mies kirjoitti:
Ei muuten olekaan enää kuin hiukan päälle 300. Seuraahan tapahtumia. Mm. somalien määrä Lieksassa on vähentynyt radikaalisti. Noin puolet kesäkuulla lähteneistä oli maahanmuuuttajia. Sokeeko oot vai eikö pälli toimi sitä vertaa, että ottaisit selvää muualtakin kuin junnteroiden tietotoimistosta?
Hahahahaa! "Lieksassa asuu noin 600 maahanmuuttajaa, joista noin 420 henkilöä on pakolaistaustaisia kuntalaisia. Pakolaisten määrä kasvaa edelleenkin myönteisten perheenyhdistämisten kautta sekä maan sisäisen muuttoliikkeen myötä. Koulutuksen ulkopuolella olevia maahanmuuttajia on Lieksassa useita kymmeniä. Lisäksi on maahanmuuttaja ryhmiä, jotka ovat koulutuksessa, mutta heillä on jaksamiseen, oppimiseen ja arjen hallintaan liittyviä vaikeuksia. Syrjäytymisvaara on todellinen.
Lieksassa maahanmuuttajataustaisten kuntalaisten alkuvaiheen palveluista on vastannut sosiaalipalvelukeskuksessa Koto-toimisto. Kotouttamistyössä on ollut suuria haasteita mm. kulttuuriset erot ja tiedon perille meneminen oikeassa muodossa ja ymmärrettävällä tavalla sekä maahan muuttaneiden integroituminen yhteiskuntaan. Sopeutuminen on ollut vaikeaa kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisen vaikeaa työikäisillä ja ikääntyneillä (50 – 55 vuotiaat). Kotouttamispalveluja on kehitettävä ja tulisi kokeilla erilaisia palvelujen tuottamismalleja.
Lieksassa toimii maahanmuuttajataustainen Lieksan Somaliperheyhdistys ry aktiivisesti. Yhdistyksessä on jäsenenä yli puolet kaupungissa asuvista maahanmuuttajista, jäseniä on 280 henkilöä. Yhdistyksellä on pieni toimitila, jossa he ovat järjestäneet vapaaehtoisvoimin pienimuotoisesti kielen- ja kulttuurin opetusta naisille, perheille ja lapsille. Maahanmuuttajien omaa osaamista kotouttamispalvelujen tuottajana tulisi vahvistaa ja tunnistaa sekä nähdä yhtenä palvelujen tuottajana viranomaispalvelujen rinnalla. Lieksan Somaliperheyhdistys on verkostoitunut muiden toimijoiden kanssa. Muualla saatuja hyviä kokemuksia vastaavanlaisesta toiminnasta on tarkoitus hyödyntää tässä kehittämishankkeessa."
https://www.eura2014.fi/rrtiepa/projekti.php?projektikoodi=S20286 - Karvatonturri
LisääTuleeKokoAjan kirjoitti:

https://www.eura2014.fi/rrtiepa/projekti.php?projektikoodi=S20286Uskokaa nyt jumakauta, että Lieksassa ei ole kuuttasataa somalia. Noin 600 maahanmuuttajataustaista ei ole sama kuin 600 somalia.
E-I EI O-L-E OLE.
Menikö perille?
Ei siis menny! No vittuakos tässä sitten...
Ei ymmärrä kana kirjoista, eikä sika hopeesta. - muistatotuuseipala
Karvatonturri kirjoitti:
Uskokaa nyt jumakauta, että Lieksassa ei ole kuuttasataa somalia. Noin 600 maahanmuuttajataustaista ei ole sama kuin 600 somalia.
E-I EI O-L-E OLE.
Menikö perille?
Ei siis menny! No vittuakos tässä sitten...
Ei ymmärrä kana kirjoista, eikä sika hopeesta.Tyyppi kilahti totuudesta. Mene nyt sinne viinakauppaan tai ottamaan rauhoittavia.
- Neljäsataakakskyt
Karvatonturri kirjoitti:
Uskokaa nyt jumakauta, että Lieksassa ei ole kuuttasataa somalia. Noin 600 maahanmuuttajataustaista ei ole sama kuin 600 somalia.
E-I EI O-L-E OLE.
Menikö perille?
Ei siis menny! No vittuakos tässä sitten...
Ei ymmärrä kana kirjoista, eikä sika hopeesta.Suvakki ei osaa lukea ☺
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760