Sisäisesti tyhjä ihminen

Tavallaan se ihmisen psyykeelle suoja, että on monenlaisia rooleja: voi olla työrooli, vanhemman rooli, ystävän rooli, puolison rooli, julkinen rooli ja sitten yksin tai erittäin läheisen kanssa voi olla ihan se luonnollinen minuus esillä.
Ei palveluammatissa jaksa olla kukaan jos on liian empaattinen, näyttää kaikki tunteensa. Ei sellainen ole edes uskottava. On mukauduttava sen työn vaatiman roolin mukaan: ajattele sairaanhoitaja, toimiupseeri, myyjä, tullivirkailija, pappi, ym.
Kyllä silloinkin kun on työrooli päällä ero on huomattava ja toiset ovat inhimillisempiä kuin toiset. Ja palvellessammekin olemme ihmisen osassa: saattaa olla niitä henkisiä koettelemuksia, suruja, kiirettä, väsymystä.
Monet aikamme ihmiset satsaavat ulkoiseen olemukseen. Pitää näyttää treenatulta, tyylikkäältä ja peittää kuoren alle elämän tyhjyys.
Itse kuulun niihin tyyppeihin, joille vahvan rooliminän näyttely olisi todella raskasta. Sen vuoksi viihdyn työssä, jossa saan olla mahdollisimman lähellä sitä kotiminääni.

Se on masennusta

Minäkin olen tavannut monia tälläisiä onttoja kuoria.Heillä kuitenkin yleensä on julma luonne ja täydellinen välinpitämättömyys toisen ihmisen kärsimystä kohtaan.Monet heistä saavatkin mielihyvää aiheuttaessaan kärsimystä,useille heikäläisistä se on oikeastaan ainut asia elämässä mistä saavat kiksejä.Puhuin luonnollisesti laitospsykiatreista.

Kyllä he eivät kykene aitoihin ihmis - suhteisiin, koska ovat tuhonneet itsestään eräitä inhimillisiä ominaisuuksia työnsä kautta. Laitostuneet psykiatrit pitäisi poistaa työstään yhteiskunnan vihollisina.