miksi naantali camping on niin elähtänyt?

Monille ulkomaalaisille ensimmäinen leirintäalue suomen puolella ja yleiset tilat rähjäisiä ja likaisia, ei anna hyvää ensivaikutelmaa. Miksei kaupunki panosta tähän alueeseen? Eihän leirintäalueen tarvitse mikään luksushotelli olla, mutta olisi hyvä, jos sentään vessassa olisi valot ja ovet menisivät kunnolla lukkoon... Alueella olevat turistit tuovat paljon rahaa kaupungin kassaan, miksei alueesta voisi sitten tehdä hieman houkuttelevampaa?
6449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensinnäkään camping alue ei ole kaupungin vastuulla vaan paikallisen yhdistyksen. Hinta laatusuhde ei ole kyllä kohdallaan ja alue repsahtaa kokoajan enemmän ja enemmän. Onneksi on varaa valita sillä Naantalista löytyy myös SFC Saloranta ja SFC Livonsaari.

Äänestä

Kuparivuoren leirintäaluetta ollaan lopettamassa ja paikalle rakennetaan kerrostaloja. Alueen respassa kerätään adressia lopettamista vastaan. Ehkäpä siksi aluetta ei enää kunnosteta. Epäsiisti oli ja palvelu tympeää sekä joustamatonta, joten en allekirjoita vetoomus.

Äänestä

Kerran kävin tänä kesänä. Oli jäätävä yöksi, kun ei jaksanut enää jatkaa matkaakaan. Mutta enää en mene. Tilat älyttömän huonossa kunnossa. Jyrkkiä mäkiäkin, sai ihan pelätä, että pääseekö ylös asti auton kanssa vai lähteekö kuperkeikkaa kierimään. Vastaanottotapahtumakin luotaan työntävä. En saanut sähköpaikkaa vaikka halusin. Ok, jos paikat täynnä. Mutta ennen kuin olin ehtinyt asioida loppuun saakka, niin perässäni tulleelle minua palvellut henkilö jo huuteli että sinullahan on se varattu sähköpaikka.. Jaaha.

Äänestä
  • Ollaan parasta-aikaa Naantalin leirintäalueella ja eipä kehumaan pääse. Rappiolla on koko paikka ja wessojen ovet eivät pysy saranoissaan. Samanlaista on kuin pahamaineisella Ruskiakin camping alueella Viipurin lähellä. Halipasuippa vaan Naantalin camping!

    Äänestä

Jos leirintäalueella on jotain pientä ongelmaa niin kyllä se tuntuu olevan kamala asia. Voi voi teitä. Ymmärtäisin jos aluemaksu olisi jotain 60-70 euroa niin sitten saisi jo valittaa, mutta ei tuollaisella 30-40 euron maksulla ole mitään valittamista.

Äänestä
  • Asunto-autoilussa ja vaunuilussa on parasta juuri se et jos paikka ei miellytä, niin kannattaa vaan nostaa kytkintä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettellijä kirjoitti:

Monille ulkomaalaisille ensimmäinen leirintäalue suomen puolella ja yleiset tilat rähjäisiä ja likaisia, ei anna hyvää ensivaikutelmaa. Miksei kaupunki panosta tähän alueeseen? Eihän leirintäalueen tarvitse mikään luksushotelli olla, mutta olisi hyvä, jos sentään vessassa olisi valot ja ovet menisivät kunnolla lukkoon... Alueella olevat turistit tuovat paljon rahaa kaupungin kassaan, miksei alueesta voisi sitten tehdä hieman houkuttelevampaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu