"Voisitko kertoa missä kohden olen väärässä, tai tulkintani olisi vailla lujaa todellisuuspohjaa.
miten voit perustella tuon väitteen, kun sitä vertaamme tosiasioihin.
- Urho Kekkonen petti jopa presidentti J. K. Paasikiven.
- Urho Kekkonen käytti valtavasti Neuvostoliitosta saatuja varoja sisäpoliittiseen taisteluun. Oman puolueensa lisäksi hän käytti hyvin paljon Sosialidemokraattisen puolueen hajottamiseen.
Hänen ensimmäinen presidenttikausi on oikein irvikuva Isänmaallisen ihmisen toiminnasta:
- Tilatut Yöpakkaset, siinä Urho Kekkonen juonitteli itse nimittämäänsä hallitusta vastaan.
- Maalaisliittolaiset vähemmistöhallitukset ja jopa Virkamieshallitukset seurasivat toinen toistaan, ei jälkeäkään oikeasta demokratiasta.
- Kruununa Urho Kekkosen "isänmaallisuudesta" oli tilattu Noottikriisi.
Paasikivi ja Kekkonen erosivat kuin yö ja päivä toisistaan tärkeimmässä asiassa.
J. K. Paasikivi piti Neuvostoliiton mahdollisimman kaukana Suomen sisäpoliittisista väännöistä. Hän nimitti K.A. Fagerholmin sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen, jota Pravda ja muu neuvostolehdistö, Kekonen ja kotikommunistit yhdessä ja erikseen haukkuivat aamusta iltaan, mutta Hallitus jatkoi järkähtämättä omalla linjallaan. Se teki, ja paljon Isänmaan hyväksi ( Kekkosen ja kotikommunistien suureksi harmiksi):
- Puhdisti Punaisen Valpon, sitä ei Kekkonen olisi milloinkaan tehnyt.
- Vapautti Sotasyylliset Kekkosen suureksi harmiksi.
- Vapautti Hellä Vuolijoen YLEn johtajan tehtävistä
- Halvaannutti Sosialisointikomitean toiminnan täysin. Arvatkaapas kuinka?
Talousarviossa sille ei osoitettu määrärahoja.
Niin se suuri ja merkittävä ero Kekkosen ja Paasikiven välillä.
J.K. Paasikivi piti neuvostoliittolaiset niin etäällä kun mahdollista Suomen sisäpolitiikasta, kuten kerroin. Kekkonen taas oikein veti NKP:n ja KGB:n päättämään Suomen sisäisistä asioista. Kekkonen itse kertoi kuinka hän ensimmmäiseksi kertoi hajottavansa Eduskunnan ja määräävänsä uudet vaalit Tamminiemen saunassa. Tämä luottomies oli KGB:n korkea upseeri.
NÄIN TOIMII MAALAISLIITTO.
Tämä on kuvaavaa Urho Kekkosen toiminnassa. Paasikiven - Kekosen linjan nimen ovat keksineet KGB:n miehet, vaikka linjat erosivat toisistaan kuin yö ja päivä.
Voi sinua kepureppanaa, ikävä sanoa, mutta sinulla ei ole järjenhäivää. Sinulla ei ole mitään käsitystä Suomen sisä- eikä ulkopolitiikasta, kuten ei mistään muustakaan. Ei varsinkaan luonnontieteistä, lämpölaajeneminen oli sinulle täysin vieras kuten niin moni muukin ilmiö luonnossa tai laboratorioissa.
Siinä olet reilu, kun todistat tyhmyytesi, typeryytesi ja sairalloisen vihasi noin avoimesti.
Miten voit olla niin tyhmä, että et erota oikeaa Osmium 76, nykyisin osmium1, ja Kapi Korhosta toisistaan?
Lue hyvä mies mitä Paavo Väyrynen esittää, se tie vie meidät Venäjän yhteyteen. Luuletko että pääset leirille vartiaksi ja ehkä jopa telottajaksi? Muuhun sinä et pysty, et ole pystynyt etkä tule pystymään mihinkään oikeaan vastuunalaiseen työhön."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.