Suomen vanhin lapsinero on ilmeisesti jälleen saanut sotilaallisen orgasmin. Hän on löytänyt jostain kallioluolasta laatikkotolkulla rasvaisia rynnäkkökiväärejä.
https://blogit.perussuomalaiset.fi/jussi-niinist/rynnakkokivaareja-ei-ole-massahavitetty/
Onko tuo Jussi Niinistö ihan järkevä? Äijä julkaisee viikon puolustusministerinä toimittuaan teksin, jossa kertoo tohkeissaan saaneensa allekirjoittaa ensimmäiset ase- ja ammustilaukset. Ja nyt tämä. Ja ne lukuisat Venäjän ärsyttämiseksi kehitetyt manööverit.
Jussi Niinistö on kuin liian innokas pikkupoika, joka koohottamisellaan aiheuttaa Suomelle kosolti haittaa eritoten Venäjän suunnalla.
Herr Flickin märät unet jatkuvat
1
<50
Vastaukset
- esko_a
Jussi Niinistö on menneisyydessä elävän sotakiihkoilijan taivaassa.
Kenraalit - ajatelkaa, kenraalit - kumartelevat ministeri Niinistölle, ja hän pääsee käymään isoihin kalliohin louhituissa isoissa luolissa, joissa on kaikkea jännää. PV:n kenraalikunta osaa kyllä poliitikkojen voitelun, se on nähty.
Jussi Niinistö voisi käyttää aikansa muuhunkin kuin sotafantasioihin ja jännissä paikoissa kiertelyyn. Ankara mutta vähäeleinen työ puolustusresurssien lisäämiseksi ja maan puolustuskyvyn sekä turvallisen aseman takaamiseksi ei ole populistipuolueen edustajalle soveliasta hommaa.
Ministerin arvostus ja maine jälkipolvien silmissä muodostuu puolustusvoimia hyödyttäneiden ja vahvistaneiden tekojen ja saavutusten perusteella - ei lapsekkaan Venäjä-uhon perusteella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700