Olen laihtunut vajaassa kolmessa kuukaudessa noin 10-12 kiloa. En ole käynyt ennen toukokuun loppua vaalla pitkiin aikoihin, mutta painoni on pyörinyt aiemmin pitkään noin 97-100 kilon välillä (olen 172cm pitkä). Ylipainoa siis oli ja on edelleen.
Vatsani sekosi vappuna ja sen myötä aloin syödä kevyemmin ja jättää herkkuja pois. Olen aiemmin syönyt päivittäin (maito)suklaata, useimpina päivinä vähintään levyn. Usein vielä jotain muuta lisäksi.
Toukokuun lopussa kävin vatsaoireisiin liittyen lääkärissä ja punnitsin itseni ohimennen ja paino oli noin 92. Tämän jälkeen laskin kaloreita ja totesin että söin useina päivinä vain noin 1400-1500 kaloria. Vaikka teen kevyttä istumatyötä niin isokokoisena peruskulutukseni olisi ollut vähän päälle 2000 kaloria. Lisäksi kävin/käyn lenkillä muutaman kerran viikossa ja siitä tulee lisää kalorivajetta päivälle. Yritin lisätä kaloreita mm. pähkinöillä ja tummalla suklaalla, jotta painon putoaminen hidastuisi. Jäin juhannukselta lomalle ja ensimmäisen kolmen viikon aikana lenkkeilin lähes 70 kilometriä (5-6 kilometrin reippaita kävelylenkkejä ja noin 3 kilometrin hölkkälenkkejä). Yritin syödä enemmän, mutta paino tippui edelleen ja oli reilu viikko sitten noin 90 kiloa. Lähdimme vajaan viikon lomareissulle, jolla yritin herkutella ja katsoa saisinko painoa jopa hieman lisää, koska olen hämmentynyt ja ahdistunut painon putoamisen vauhdista. Yritin syödä enemmän. Tosin lisäksi kävelimme tuolla reissulla useita kilometrejä päivässä. Tämän tuloksia en kuitenkaan saanut selville, koska saavuttuamme kotiin sairastuin vatsatautiin ja sen seurauksena painoni putosi taas ja oli tänä aamuna hieman alle 87 kiloa.
Ongelmani on siis se että epäilen että painon putoaminen johtuu jostain muusta kuin ruokavaliomuutoksista ja liikunnasta. Ajatuskuvioon on varmaan syynä se että painon putoaminen on tavallaan suoraan seurausta vatsaongelmista, joiden myötä mm. päivittäinen suklaan syönti on jäänyt pois. Vaikka nyt kun kirjoitin kaiken ylös niin ei kai se mahdotonta ole että paino olisi pudonnut ihan vaan oman toiminnan seurauksena. En vaan ole ollut tietoisesti laihduttamassa niin sen takia tämä ahdistaa ja epäilyttää.
Tahallista vai tahatonta laihtumista
2
<50
Vastaukset
- huolipois
Vauhti on nopea ja minä kyllä menisin lääkäriin. Ainakin hyvä tarkistuttaa tilanne.varsinkin kun sinulla ollut vatsaongelmia.Toki voi olla että aieenvaihduntasi on lähtenyt käyntiin. Ystäväni alkoi tahmea laihdutuksen alun jälkeen laihtua kovaa vauhtia ja joutui hetkekeksi syömään kunnon pastat ja olemaan liikkumatta niin paino alkoi tasoittua.
- ahdistunut_laihtunut
Kävin tänään työterveydessä muusta syystä ja puhuin samalla tästä asiasta. Lääkäri oli sitä mieltä että ei tarvitse huolestua. Minulta otettiin touko-kesäkuun vaihteessa perusverenkuva, jossa kaikki oli viitearvoissa ja mm. hb 147. Lisäksi otettiin ulostenäytteestä elastaasi ja calpro, joilla tsekattiin haiman toimintaa ja tulehdukselliset suolistosairaudet. Ne oli myös viitearvojen sisällä. Kilpirauhasarvot oli normaalit. Keliakia on tsekattu ja laktoosi-intoleranssin olemassaolo varmistettiin geenitestillä, mikä johti siihen suklaasta luopumiseen. Tänään otettiin vielä uudelleen pvk, maksa-arvot, crp ja pitkäaikaissokeri. Maksa-arvot sen takia että minulla oli noin viikon verran kutinaa ilman ihottumaa ja lievää oikean puolen ylävatsakipua. Sappirakko poistettiin viime syksynä, mutta tiehyihin voi tulla tukoksia silti.
Olo on ollut ihan hyvä ja energinen lukuun ottamatta tilaa vatsataudin alusta alkaen. Silti kävin eilen kävelemässä 5 kilometrin lenkin hieman normaalia hitaammalla tahdilla. Tosin voi olla että se kostautui, koska illalla vatsa myllersi oikein tosissaan. Liikunta on muutenkin se mistä en haluaisi luopua yhtään. Sen sijaan kaloreita ja proteiinia pitäisi saada lisää jotenkin vatsaystävällisesti. Koen sen vaikeaksi kun en syö kalaa lukuun ottamatta lihaa ja pavut ja linssit ei toimi kovin hyvin vatsan kannalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703