Mä olisin tosi iskä, isukki, isi! Mä olisin vähän kärsineen näköinen ja samalla huolestunut, eli otsa rypyssä, mutta aktiivinen, koska se korskea vaimo, johon tasoni ei riitä, lähtisi menemään, ellen joka päivä ota rooliani huolestuneena, mutta terävänä miehenä. Säälittävä olisin tavallaan, mutta säälittävyyttä voi aina kompensoida sillä, että on aktiivinen ja älykäs. Vaimon täytyy saada tietää, että kun hän kaltaiseni beta-uroksen joutui kelpuuttamaan pitkän on/off-luonteisen vitkuttelun jälkeen, niin ainakin olen järkevä, tasa-arvoinen, lukenut, terävä, kypsempi kuin komeat rentut, ja kykenevä siis tasavertaiseen suhteeseen.
En komenna vaimoani edes leikilläni, koska kun rääkäisisin ilmoille säälittävän komentoni, vaimolle tulisi takaumia yläasteelta, jossa nössöt hyypiöt joskus leikkivät kovaa jätkää, ja se jos jokin oli hyytävän kiusallista. Niinpä olen asiallinen ja keskusteleva, enkä herättele vaimossani uinuvaa bitsiä ja jääprinsessaa, joka tapasi nauraa kaltaisilleni luusereille, mutta otti sitten lusikan kauniiseen käteen, eli minut, vaikka on siitä vieläkin hämmentynyt. Onneksi olemme kypsyneitä, ja keskustelemme filosofiasta viinilasin äärellä. Pysyn melkein perässä vaimoni analyyseissä, sillä en ole lukenut naistenlehtiä, eikä netissä kahlaamani sekavan angstiset teoriat vastaa oikeaa sivistystä.
Vedän siis ylleni isukki kuvitelmissani tyylikkäitä kauluspaitoja, joita vaimo minulle valitsi alennusmyynneistä, ja hyvin terävän näköisenä matkustan työpaikalleni ansaitsemaan leipää. Minua katsellaan siellä vain, koska olen niin keskusteleva ja kiltti. Tosimiehet tarvitsevat aina apuria. Keskustelen siis kaikkien kanssa. Kun poikamme Niko kiukuttelee, kysyn häneltäkin empaattisesti hänen älyllisyyttään herätellen, että miten hän itse näkee käytöksensä, ja miten se vaikuttaa muihin. Vaimo ihailee älykkyyttäni lasten kanssa.
Mä haluaisin olla perheenisä
32
<50
Vastaukset
- todellakinbetaolet
Eikö sulla vittu ole parempaa tekemistä!! Keräät täällä naisten kommentteja ja meet runkkaamaan sohvan taakse pornolehtien sivuille.
Beta sinä kyllä olet, sillä alfat ei tommosia typeriä tarinoita edes väsäile. Palkkaisin sut kengänpuhdistajaksi.- Ollaanyhdessäaikuisia
En loukkaannu tuosta, sillä olen monissa liemissä keitetty kypsä mies. Osoitan henkisesti olevani ristiriitojen yläpuolella. Näin saavutan seesteisyyden.
- einäy_kypsyyttä
Ollaanyhdessäaikuisia kirjoitti:
En loukkaannu tuosta, sillä olen monissa liemissä keitetty kypsä mies. Osoitan henkisesti olevani ristiriitojen yläpuolella. Näin saavutan seesteisyyden.
Kypsyyttä ei sussa näy.
- Enloukkaannuolenkypsä
einäy_kypsyyttä kirjoitti:
Kypsyyttä ei sussa näy.
Etsin vaurasta ja koulutettua naista, jonka kanssa elää tasa-arvoisessa liitossa. Olisimme toistemme parhaat kaverit.
Ollaanyhdessäaikuisia kirjoitti:
En loukkaannu tuosta, sillä olen monissa liemissä keitetty kypsä mies. Osoitan henkisesti olevani ristiriitojen yläpuolella. Näin saavutan seesteisyyden.
Olet ihana, en voi muuta sanoa.
- hyvähomma
Yhtenä päivänä huomaat olevasi perheenisä.
- sarkasmisi_taitavaa
Päivän naurut, kiitos betamies :)
- Oikiiiiitos
Naisen naurut lämmittävät minua eniten, sillä olen myös taitavan huumorintajuinen. Ymmärrän vivahteita terävästi. :)
- sarkasmisi_taitavaa
Sinusta voi kyllä joku nainen ihan ilta- ja viikonlopputöinä tuunata itselleen hyvän vivahteikkaan alfan :)
- Oihhh
sarkasmisi_taitavaa kirjoitti:
Sinusta voi kyllä joku nainen ihan ilta- ja viikonlopputöinä tuunata itselleen hyvän vivahteikkaan alfan :)
Hartain toiveeni onkin päästä ihanien naisten tuunattavaksi. Ananas-kampaus, ja taitava geelillä muotoilu voisi olla jonkun kivan tyttöjen illan ohjelma. :)
- sarkasmisi_taitavaa
Hahaaaa xD
Ananas-kampaus päässä ja alennuspaita päällä, vaihdat beta-jälkeläisten paskavaippoja ja tarkastelet vaimosi filosoffisia näkökulmia maapallon liiallisesta kuormituksesta heikkolahjaisella materiaalilla jne. - Stragetiatonselvät
sarkasmisi_taitavaa kirjoitti:
Hahaaaa xD
Ananas-kampaus päässä ja alennuspaita päällä, vaihdat beta-jälkeläisten paskavaippoja ja tarkastelet vaimosi filosoffisia näkökulmia maapallon liiallisesta kuormituksesta heikkolahjaisella materiaalilla jne.Jälkeläiseni eivät olisi beta-ainesta. Poika pistettäisiin harrastamaan lätkää, ja tyttö ratsastus-kurssille ja myöhemmin kielikurssille Englantiin.
Vaimolle ostan luomubasilikaa ja vien teatteriin alennuksesta ostetussa rennossa pikkutakissa. Hillitsee alemmuuskompleksiani illanistujaisissa, kun voin siteerata kriitikoiden arvosteluja näytelmästä, josta en mitään ymmärrä. - sarkasmisi_taitavaa
Luontaisiin ominaisuuksiin ei voi kirjekursseilla vaikuttaa, mutta jos vaimosi olisi alfa, niin sillä tavalla olisi mahdollista niitä alfan ominaisuuksia sinunkin jälkeläisillesi saada. Kompleksisi taitaa valitettavasti jokseenkin edelleen jatkua, myös jälkeläistesikin kohdalla, kun se ominaisuuksien periytyvyys on aina fifty sixty. Mutta jos poikasi sattuisi saamaan ne beta-ominaisuudet, niin sinun rennot pikkutakit ja kauluspaidat saisi kätevästi kierrätettyä ihan perheen sisällä.
- nauratti-ei
Ätmit vyöryy ikävä-palstalle. Ensin radiojuontaja, sitten tämä. Nämä on hauskia korkeintaan sellaiselle, joka on asunut siellä sohvan takana vailla kokemusta oikeasta elämästä.
- Hartaanälykäsälykkö
Joudun nyt pohtimaan, että mikä taustassasi saa sinut ärtymään tuolla tavalla. Pohdin otsa rypyssä pari minuuttia, vaikka oikeasti mietin vaan, että olisihan se pitänyt arvata. Kultivoitunut imagoni pakottaa kuitenkin pitämään sormia pohtivasti leualla vähän aikaa.
- pohtiakovaikoeikö
Hartaanälykäsälykkö kirjoitti:
Joudun nyt pohtimaan, että mikä taustassasi saa sinut ärtymään tuolla tavalla. Pohdin otsa rypyssä pari minuuttia, vaikka oikeasti mietin vaan, että olisihan se pitänyt arvata. Kultivoitunut imagoni pakottaa kuitenkin pitämään sormia pohtivasti leualla vähän aikaa.
Kerro toki, mitä olisi pitänyt arvata? Kohtahan tässä alkaa itsekin pohtimaan.
- Audigirl
Totta toinen puoli?
- Audionjees
Audi A8 on salainen unelmani. Vaimo häpeäisi sitä.
- Maksustatietty
Voisit ottaa sut sinne takaluukkuun asumaan.
- Auditonmies
Audionjees kirjoitti:
Audi A8 on salainen unelmani. Vaimo häpeäisi sitä.
Tämä ei ole sitten minulta, audiin en voisi jalallanikaan astua. Ja Audilla ajavista naisista en edes aloita..
- kommentti_
Olipas hyvä kirjoitus, vaikka kirkoitettukin toisen kustannuksella... Ikävää.
- Kylläkyllähuokaus
Toisten pilkkaaminen on epäkypsää.
- Laskutoimitus
Harmillista ettemme ole lapsemme Adolfin vanhempia. Eiks menny niin että lapsesi saisi hakea kännissä olevaa isäänsä kallion kapakasta itku kurkussa. Sä olisit iskä, isukki, isi! Älä ny suutu, vaimosi ajaisi audilla mutta so what, rakkauttavriittisi ;)
- Epäasiallista
Vihjailet hieman karkealla tavalla mahdollisista sosioekonomisista eroista.
- Laskutoimitus
Epäasiallista kirjoitti:
Vihjailet hieman karkealla tavalla mahdollisista sosioekonomisista eroista.
Pois se minusta, olethan kärsineen näköinen perheenisä. Mikä olikaan kysymys?
- Pienikorjaus
Laskutoimitus kirjoitti:
Pois se minusta, olethan kärsineen näköinen perheenisä. Mikä olikaan kysymys?
Olen kärsineen näköinen siksi, että raskaat älylliset taakat painavat ankarana vastuuna, enkä siksi että olen renttu. Vaimo heittäisi ulos, ellen olisi niin aktiivinen ja terävä.
- pxp
:D) Kiitos tästä. Huikeat naurut ja niin naulan kannassa <3
- jaapnongelmaon
No hoh hoijaa. Olisi kyllä kiva tietää mistä noin empaattisia, tasa-arvoisia ja filosofisia miehiä löytyy kuin ap? Itse en ole sellaisiin törmännyt. Kertokaahan. Uskoisin, että moni nainen olisi kiinnostunut.
Minulla on sellainen mies hän on kuin kopio hänestä paitsi en ole kouluttautunut(koska tarvitsen enemmän apuja) ja ukkoseni kouluttautuu menossa yliopistoon.
moraalinvartija kirjoitti:
Minulla on sellainen mies hän on kuin kopio hänestä paitsi en ole kouluttautunut(koska tarvitsen enemmän apuja) ja ukkoseni kouluttautuu menossa yliopistoon.
Noh en kyllä luovu hänestä uskon että niitä löytyy kun hänkin on olemassa.
- kaveripoikkaaaa
Ootpa sulkku sellasta kaverimatskua jonka kanssa soitella numerotiedusteluun ja kysyä kaikkien seitsemän kääpiön nimet.
- yks_nainen
On varmaankin ihan hyvä, että olet miettinyt asioita etukäteen. Minkälaisessa tilanteessa olet nyt mahdollisen tulevan vaimon kanssa? On/off/...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862