Puolustusministerin tarkastukset

Peruskansalainen

Puolustusministeri kertoo tutustuvansa paikkoihin, joihin ministerit eivät yleensä mene. Dragsvik olisi tarpeellinen tarkastuskohde.
Varuskunnassa järjestetään reserviin siirtyneille snapsi juhlia säännöllisesti.
Tämän lisäksi suomenruotsalaiset kerääntyvät vuosittain perhetapahtumaan varuskuntaan, jonkun tapaiseen juoksuun.
Varuskunta ei voi toimia siviilien perhejuhlien järjestäjänä.
Puolustusvoimat on tarkoitettu puolustamaan maatamme.
Varuskunta voi olla sotilaallisen operaation kohde.
Suuri määrä siviilejä asetetaan hengenvaaraan.
Käytäntö johtuu siitä, että puolustusministereinä on ollut paljon RKP:n edustajia, joista 2 on ollut siviilejä.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Evakonpoika

      Olin kertausharjoituksissa Dragsvikissä. Sotilaallista toimintaa siellä ei juuri ollut. Tuntui, että kenelläkään ei ollut kiire minnekkään.
      Varuskunta on kuin poikien partioleiri. Kerholle painuttiin ryyppäämään tasan klo 16.00. Dragsvik sopisi hyvin muuhun kuin varuskunta toimintaan. Valtio saisi helposti varuskunnan myytyä.
      Paikalle voitaisiin rakentaa seniorikaupunki.

      Varuskunta rakennuksista voisi tehdä taiteilijoille ateljeita ja näyttelytiloja. Joku rakennuksista voisi olla museo.
      Käsityöläisille työskentely ja myyntitiloja. Suomen basaari.

      Suomalaisille kirjailijoille työhuoneita ja suomalaisen kirjallisuuden luentoja auditoriossa.

      Kulttuuriyhteistyötä Venäjän kanssa voisi tiivistää, kun on muuten kireää.
      Suomalais Venäläinen Kulttuurikeskus myös niihin tiloihin.

      Valtion kassaan paljon rahaa ja Tammisaareen elämää.

    • Hallaahon-äänestäjä48

      Perussuomen silmä valvoo, Perussuomi vetää johtopäätökset ja toimii. Puolustusministeri myös jalkautuu
      http://jussiniinisto.fi/index.php/2015/07/on-maavoimien-vuoro/

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/puolustusministeri-niinisto-rynnakkokivaareja-on-riittavasti/2cftWfug Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö on tarkastanut Suomen rynnäkkökiväärien tilanteen.

      "Hiljattain kävin tarkastamassa rynnäkkökivääriasian ja totesin, että meillä on varastoissa erinomaisessa kunnossa olevia, niin ulkomailta hankittuja kuin kotimaisia rynnäkkökiväärejä - ja niitä on riittävästi", puolustusministeri kirjoittaa blogissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe