Kaikille ikävöijille

Alahanjotulla

Elämä menee hukkaan ajatellessasi, että olisi joku toinen ihminen , joka voisi tehdä sinut täydellisen onnelliseksi; tuo ihana ikäväsi kohde.

Saattaa hyvinkin olla, että oletkin kohdannutkin ihmisen, joka yrittää hurmata oman ihanuutensa lumossa kaikki vastaan kulkevat ihmiset, vähän niinkuin reserviin odottamaan, olisiko sinullekin joskus käyttöä?

Nuket hyllyssä odottavat myös leikkijäänsä, mutta nukke säilyy suhteellisen samanalaisena vuodesta toiseen, - me ihmiset sitä vastoin kulutamme koko ajan kalleinta pääomaamme, aikaa.

Elämä on täynnä ihmisiä, jotka haluavat olla juuri sinun kanssasi, he huomioivat sinua monin eri tavoin. He ovat ystävällisiä, he antavat sinulle lahjoja, he pyytävät sinua mukaansa, he haluavat kuulla sinusta ja jutella kanssasi, viettää aikaa kanssasi, lähteä kanssasi kävelylle, puistoon, festareille, terassille, rannalle, tai ihan minne vaan.

Miksi et olisi niiden ihmisten kanssa jotka oikeasti välittävät sinusta? Ei kuolleestakaan ole kumppaniksi, saati sitten ihmisestä joka ei enää välitä sinusta.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haluanolla

      vain oma itseni, kaikkine vikoineni ja hyveineni. Mikäli en tämmöisenä kelpaa, niin syy ei ole minussa, vaan hänessä jolle en kelpaa.

    • eikiinnostaminua

      Miksi pitäisi ylipäätään jakaa aikaa kenenkään kanssa. Minun mielestä yksinolossa ei ole mitään ongelmaa vaan päinvastoin. Todella rasittava ajatus, että pitäisi vieraan ihmisen kanssa ruveta viettämään aikaa. Ei ikinä minulle!

    • aamupalaverissa

      Aikuiselle ihmiselle on tärkeää löytää elämänkumppani.
      Ystävät ovat ystäviä..
      Jostain kumman syystä ihmisten on vaikea hyväksyä nopeasti sellainen asia , että ei se kaivattu enää välitäkkään. Ja jos ei ole suoraan sanottu niin ihminen voi helposti elätellä toiveitaan tästä.
      Varsinkin tunne ihmiset.
      Ja kun omat tunteet on vahvat ei niille oikein voi mitään. Se vaatii silloin aikaa.
      Voi käydä niinkin että vain uusi ihminen tuo muutoksen.

      • siltienpääseyli

        Mun ei koskaan välittänytkään


      • olemmerilaisia

        Ei voi yleistää, että aikuiselle ihmiselle on tärkeää löytää kumppani! Ei se mene niin. Itselleni se ei ole tärkeää. Ja tunnen monta ihmistä, jotka ovat eläneet eron jälkeen yksin yli kymmenen vuotta ja ovat hyvin onnellisia.


    • onnionkuitenkinsiinäettä

      Kukaan ei voi estää haaveilemasta.

    • totuudensana

      Kerran halusin.
      Enää en.
      Nyt vihaa vastaan
      taistelen,
      vähitellen siitä
      luopuen.

    • juoksekarkuun

      "Elämä on täynnä ihmisiä, jotka haluavat olla juuri sinun kanssasi, he huomioivat sinua monin eri tavoin. He ovat ystävällisiä, he antavat sinulle lahjoja, he pyytävät sinua mukaansa, he haluavat kuulla sinusta ja jutella kanssasi, viettää aikaa kanssasi, lähteä kanssasi kävelylle, puistoon, festareille, terassille, rannalle, tai ihan minne vaan."

      Karmivan kuulonen kuvaus jotenkin.

      • hirveetäihan

        Onhan se ihmiselle joka ei uskalla tulla toisen lähelle. Se on tosi karmivaa se rakkaus.


      • AurinkoaAjatuksiin

        Hieno kuvaus. Oikeat ihmiset oikeassa reaalissa. Tekevät vähintään sen mistä puhuvat ja pyrkivät toteuttamaan haaveensa. Ovat rehellisesti tunteinensa edessäsi ilman naamareita ja nimimerkkejä, ilman teeskentelyä ja peittelyä. Karmivaa virtuaalifantasioissa eläville ja paratiisi realisteille.


      • juoksekarkuun

        varoittaisin luottamasta keneenkään joka antaa lahjoja pyytää mukaansa eri paikkoihin ja haluaa kuunnella. Teennäistä kanssakäymistä. Lapsia varoitetaan luottamasta tuollaisiin ja ihan syystä.

        tavallinen ihmissuhde ei perustu lahjomiselle ja kaikkialle mukaan tyrkyttäytymiselle


      • juoksekarkuun
        juoksekarkuun kirjoitti:

        varoittaisin luottamasta keneenkään joka antaa lahjoja pyytää mukaansa eri paikkoihin ja haluaa kuunnella. Teennäistä kanssakäymistä. Lapsia varoitetaan luottamasta tuollaisiin ja ihan syystä.

        tavallinen ihmissuhde ei perustu lahjomiselle ja kaikkialle mukaan tyrkyttäytymiselle

        nimimerkkinä kuinka vainoaja sai otteen elämästäni. Vainoajan minun seuraani tyrkyttämä ihminen halusi kaikkialle kanssani ja esimerkiksi osti itselleen kaulakorun ja halusi melkein saman tien antaa sen minulle. Oli kaikessa samaa mieltä ja kuunteli oikein korvat höristen. Kopioi musiikkimakua ja harrastukisa. Hyi. Vieläkin kylmät väreet kulkee pitkin selkää.


      • pessimistitpettääitseään

        Liika on liikaa ja sen kyvykäs arvioiminen erottaa yleensä aikuiset lapsista. Liika pessimistisyys on myös ihmiselle pahempaa kuin liika positiivisuus, varmasti ;)
        Oikea ihmissuhde perustuu juuri siihen että viihtyy toisen seurassa, haluaa käyttää aikaansa ja nauttia kokemuksista toisen ihmisen kanssa.
        Lahjatkaan ei ole huono tapa huomioida ketään, kunhan ne eivät perustu vastavuoroisuuden tavoitteluun.
        Tee jotain katkeruudellesi ja antipatioiden kylvämisellesi, ennen kun tulet sokeaksi kaikelle hyvälle.


    • eijaksa

      Minä viihdyn yksin tai muutaman hyvän ystävän kanssa joskus. Kaipaan vaan unikaverinaista(en yhdeksi vaan kaikiksi öiksi) itselleni, hän tekee minut onnelliseksi.

    • äläviitsiusuttaa

      En allekirjoita. Ihminen ei tarvitse toista, paino sanalla tarvitse. Joskus kiva olla, sopivissa määrin. Mutta ei mene niin että täällä oleminen estäisi jotain oikeaa ihmisten tapaamista irl. Kaikki ei etsi ketään etsimällä irl. Täällä olo ei siis tuhlaa "pariutumisaikaa". Muuta aikaa sen sijaan voi tuhlata, mutta, niin, jos ei sillekään ajalle olisi tämänkään vertaa käyttöä irl niin tylsistyneenäkö pitäis istua. Kaipasi täällä kukaan eli ei, tää on silti mun omaa aikaa jonka käytöstä päätän itse.
      Jos joku haluais mun aikaani irl (tän sijaan) se kertois kyllä. Siihen asti olen täällä yksin tai irl yksin.

      • tunnetmut

        Haluan sun aikaasi irl. Annatko?


      • yksinolovoiollavalinta

        Sinä et tarvitse toisia niin ei toisetkaan sinua ja miksi kukaan haluasi sinun aikaasi jos sinäkään et halua muilta aikaa. Niin se vuorovaikutus parhaimmillaan toimii, ettei sitä ole, kun sitä ei halua tai tarvitse.


      • helppoaarvostella

        Jos on ujo tai pelokas niin voi haluta, mutta ei uskalla.


      • UjoPelokasRohkeaAvoin
        tunnetmut kirjoitti:

        Haluan sun aikaasi irl. Annatko?

        Jos tuntisin sut oikeana itselleni niin tottakai. Mutta eipäs voi tietää ennen kuin vastaan tulee. Vääriä kun en tarvitse enkä halua. Oikea tietää kyllä, väärät ei ole mitään reaktiota siihen suuntaan ikinä saaneet. Kuten sanottu, siihen asti vaikka lopun ikää yksin menee ihan ok.


    • ajatustähän

      Me teemme elämässämme valintoja, mutta loppujen lopuksi valintamme tekevät meidät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe