ELÄKELÄISILLE tiedoksi

tietotoimistoXXX

Tiesittehän että hallitusohjelmassa on kohta että eläkkeensaajien asumistuki poistetaan ja kaikki saavat jatkossa yleistä asumistukea? Joillakin eläkeläisillä muutos saattaa tehdä 100 - 200 e vähennyksen tukituloihin.

Ennen kuin kukaan alkaa taas louskutella leukojaan siihen malliin että joutaa eläkeläispösilöiltä ottaakin, niin huomauttaisin että eläkeläisissä on myös sairaita ja vammaisia. Joillekin heistä on tarpeen vammaa varten muokatut vuokra-asunnot ja niiden vuokra tuskin on sieltä halvimmasta päästä.

Sairaan tai raihnaisen ihmisen pakottaminen muuttamaan toiseen asuntoon on väärin. Kyseisiä edellytettyä halvempia asumisen muotoja ei välttämättä löydy. Toisaalta taas sosiaalitoimesta on turha hakea apua, sillä mikäli asuinkulut ovat tiettyä määriteltyä summaa suurempia, niihin ei saa tukea, ne on maksettava itse.

Joku varmaan tietää mikä on tuo summa Tampereella.

Asiaa vastutettaisiin kyllä, mutta koska julkisuudessa ei ole tästä leikkauksesta juurikaan puhuttu muiden leikkausuutisten yhteydessä, tulee monelle olemaan melkoinen yllätys että vuosien tai ehkä vuosikymmentenkin jälkeen on oma rakas koti jätettävä. Jos siis löytyy jotain johon siirtyä.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asumistukigt

      Eläkkeensaajan asumistukeahan maksetaan,-vuokralla asujille ja vaikka osakkeessakin asuvalle. Huonompi juttu sellaiselle jolla pieni eläke ja asuu vaikka osakkeessa ni jos leikataan asumistukea niin varmaan on tapauksia että tulot ovat toimeentulotuen luokkaa. Ehdotetaan tietenkin että myy osake pois.

      • älävalehtele

        asumistukea saa myös omistusasuntoon.

      • järkeäsipilälle
        älävalehtele kirjoitti:

        asumistukea saa myös omistusasuntoon.

        Minusta on väärin, jos jollakin on varaa ostaa oma asunto, on myös vara maksaa yhtiövastike. Siinä Sipilälle leikkausaihe. Jos vuokra yksiöstä on melkein 700 euroa niin yhtiövastike voi olla vain 100 euroa. Ei kai sellaiseen tarvita asumistuksea!

    • äläsahnehdi

      on jo aikakin että eläkeläiset laitetaan asumaan ihan samalla asumistuella kuin muut asuvat.

      miten te olette niin paljon parempia että teidän on saatava asumistukeakin satoja euroja muita enemmän?

      • Ansaittuon

        Pipopäät ei tiedä elämästä mitään puhumattakaan työnteosta.

      • älävalehtele
        Ansaittuon kirjoitti:

        Pipopäät ei tiedä elämästä mitään puhumattakaan työnteosta.

        jos olisitte tehneet edes osan aikuisiästänne jotain tuottavaa työtä niin ei kai teidän tarvitsisi ahnehtia yhteiskunnan tukiaisia.

        tosiasiassa teidän sukupolvenne on loisinut koko ikänsä. työpaikat ovat olleet tuottamattomia suojatyöpaikkoja. kaikki on pitänyt saada ja vähän enemmän. mieluiten heti.

        teidän sukupolvenne on rakentanut omaa perusteetonta hyötymistään varten tämän nykyisen hajoavan talousmallin.

      • ahnepaskavammainen

        Olen sairas ja vammainen, enkä sairauseläkeläisenä osaa sanoa mitään tuohon vanhuuseläkeläisten "ahneuteen". Kuitenkaan sitä as.tukea tuskin maksetaan hyvätuloisille eläkeläisille.

        Itse saan eläkettä yhteensä 750 e/kk. En asuisi missään jos as.tukea ei olisi. Todennäköisesti seuraava osoite on mulla alla jos esitys toteutuu...

      • Voivoipolosta

        Kasva ensiksi tee töitä puhu sitten pöljä.

      • älävalehtele
        ahnepaskavammainen kirjoitti:

        Olen sairas ja vammainen, enkä sairauseläkeläisenä osaa sanoa mitään tuohon vanhuuseläkeläisten "ahneuteen". Kuitenkaan sitä as.tukea tuskin maksetaan hyvätuloisille eläkeläisille.

        Itse saan eläkettä yhteensä 750 e/kk. En asuisi missään jos as.tukea ei olisi. Todennäköisesti seuraava osoite on mulla alla jos esitys toteutuu...

        valivali. oma äitini saa samansuuruisen eläkkeen ja asuu omakotitalossa. käyttää myös kalliita itse maksettavia lääkkeitä.

        kannattaa vähän katsoa sitä omaa rahankäyttöä.

      • downunderdownunder

        Okei mä tuun teille asumaan nimim. älävalehtele. Kyllähän sopu sijaa antaa ja sellaisessa omakotitalossa varmaan on yksinäinen olo.

      • Sipiläkylläpärjää

        Ei ole enää pieniä lapsia, jotka nostaisivat asumistuen määrää. Tehkää nuoret vain lisää lapsia, asumistuki nousee. Mitä väliä sillä vaikka asunto olisi pieni. Minullakin oli kaksio, alle 60 neliötä, kun 4 lastani olivat pieniä. Mies oli jo lähtenyt huiteleman. Minulla ei ollut vara vuokrata isompaa asuntoa silloin. Myöhemmin sitten sain kyllä kaupungilta asunnon jossa oli 4 huonetta ja keittiö. Sain asumistukea silloin vuokrasta noin 90%. Vaan ei sellaisia summia enää maksettaisi muualle kuin Kreikkaan.

    • sviddunääs

      Hauskaa, että eläkeläiset joutuvat ulos, niin natsimieliset vuokraajat jäävät paitsi pääomatuloja. Eiköhän siitä älämölö nouse.

      • älävalehtele

        yksikään eläkeläinen ei joudu ulos.

        joiltakin vain vähenee se tukiaissetelien piilottelu ympäri asuntoa.

      • sviddunääs
        älävalehtele kirjoitti:

        yksikään eläkeläinen ei joudu ulos.

        joiltakin vain vähenee se tukiaissetelien piilottelu ympäri asuntoa.

        Joutuuhan sitä ulos, jos ei ole varaa maksaa vuokraa, perkele. Onneksi asiasta joutuvat myös natsit kärsimään.

      • älävalehtele
        sviddunääs kirjoitti:

        Joutuuhan sitä ulos, jos ei ole varaa maksaa vuokraa, perkele. Onneksi asiasta joutuvat myös natsit kärsimään.

        kelpaa se edullinen asunto eläkeläisellekin! kun vaihtoehto on vanhainkoti.

        miksi eläkeläisten pitäisi asua isoissa kalliissa asunnoissa yhteiskunnan rahoilla? sinne vaan samoihin halpa-asuntoihin kuin muut tuilla elävät!

      • sehännähdään

        Unohdat että kun ne halpa-asunnot ovat jo täynnä, ei sinne niin vain mennäkään.

        Voi olla tilanne että joku työssäkäyvä tarvitsee nopeasti yksiön tullakseen paikkakunnalle töihin. Hän kyselee asuntoja kaupungilta/kunnalta - ei saa, koska kaikki yksiöt ovat väärällään eläkeläisiä.

        Että kyllä tästä tulevat vielä muutkin ihmiset kärsimään, vaikka vahingonilo on nyt ylimmillään...

      • sviddunääs
        älävalehtele kirjoitti:

        kelpaa se edullinen asunto eläkeläisellekin! kun vaihtoehto on vanhainkoti.

        miksi eläkeläisten pitäisi asua isoissa kalliissa asunnoissa yhteiskunnan rahoilla? sinne vaan samoihin halpa-asuntoihin kuin muut tuilla elävät!

        Jumankauta, ei se vanhainkoti ole yhteiskunnalle mikään halpa juttu. Ja kyllä ihmisen pitää saada asua kotonaan niin kauan kuin pystyy ja haluaa.

      • muuttakaatekin
        sehännähdään kirjoitti:

        Unohdat että kun ne halpa-asunnot ovat jo täynnä, ei sinne niin vain mennäkään.

        Voi olla tilanne että joku työssäkäyvä tarvitsee nopeasti yksiön tullakseen paikkakunnalle töihin. Hän kyselee asuntoja kaupungilta/kunnalta - ei saa, koska kaikki yksiöt ovat väärällään eläkeläisiä.

        Että kyllä tästä tulevat vielä muutkin ihmiset kärsimään, vaikka vahingonilo on nyt ylimmillään...

        Mamujahan ja muita loiseläjiä kaupungin asunnot ovat täynnä. Ja lisää tulee. Eivät taatusti maksa vuokraa, joten eivät tarvitse asumistukeakaan. Olen joskus asunut kaupungin asunnoissa, ei siellä eläkeläisiä asu, vaan mamuja ja muita pakolaisia. Eläkeläisten on asuttava vähän kalliimmissa asunnoissa, jos jossain meinaavat asua. Esim vakuutusyhtiöiden (jossa tätä ennen asuin) vuokra-asunnoissa ei ollut ainuttakaan mamua, mutta meitä eläkeläisiä oli jokseenkin paljon. Minä vain jo ennakoin tämän tulevan ajan (yleinen asumistuki, eläkkeiden indeksi pois) ja muutin halvemmalle paikkakunnalle. Nyt on vuokra noin puolet siitä mitä oli Tampereella. Nyt minua ei liikuta vaikka asumistuki muuttuu yleiseksi. Ei korkealta tipahda.

      • jhutyy
        sehännähdään kirjoitti:

        Unohdat että kun ne halpa-asunnot ovat jo täynnä, ei sinne niin vain mennäkään.

        Voi olla tilanne että joku työssäkäyvä tarvitsee nopeasti yksiön tullakseen paikkakunnalle töihin. Hän kyselee asuntoja kaupungilta/kunnalta - ei saa, koska kaikki yksiöt ovat väärällään eläkeläisiä.

        Että kyllä tästä tulevat vielä muutkin ihmiset kärsimään, vaikka vahingonilo on nyt ylimmillään...

        Valtio on kautta aikojen säännellyt kuntien asuntokaavoittamista. Pääpaino on ollut perheasunnoissa. Yksiöitä ja pieniä kaksioita ei ole edes juuri saannut rakentaa.

    • hakuses

      Pikkuisen on teillä hakusessa se fakta asia kenelle eläkkeensaajan asumistuki maksetaan-eipä niitä niin hyvin makseta että vois kylpeä rahassa. Jos asumistuki vähenee niin voi tippua perustoimeentulotuen piiriin.

    • invaliidi

      eläkejärjestöt nimilistaa kerämään 50.000 nimeä ja ei käy laki ehdotus eduskuntaan ,,tosiaan eläkeläisten joukko on kirjava eli ei kaikki lähteny palkka työstä nauttimaan siitä ,,,sairaus voi estää ihan kaiken saa vaikkavain puolieläkkeen

      • nääznääz

        Ei tuommoista nimimäärää enää ehdi saada parissa kuukaudessa, tämä asia päätetään syyskuussa tod.näk.

        Nimilistaa on kyllä kerätty, mutta mikään ehdotuslista se ei ole.

    • eipläp

      Ei kylläkään saa mennä läpi tuollaisenaan vaan työkyvyttömyys eläkkeellä oleville eläkkeensaajan asumistuki ainakin säilytettävä.

    • Mirjakka

      Laskekaan laskurilla paljonko mihinkin tuloon on OMAVASTUU.
      Kelalle tulot ovat aina Bruttotuloja, siis ennen veronpidätystä. 1000€/kk on -11% veroa.
      1000 €/kk omavastuu asumiskuluissa on 350 €/kk.
      Kelan lääkekatto on http://www.kela.fi/laakkeet_laakekatto 612,62 €/v. eli 51,05€/kk.
      Sähkölasku nykytaksoilla on 30€/kk
      ELi ennen - 541 €/kk käteen jää 459 €/kk KADEHDI SITÄ ONNELISTA OLOTILAA.

    • öööpppooiuj

      näin on.

    • eisaa

      eisaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe