Rahasta naintia?
21.7.2015 Jasmin Mäntylä
http://static.blogbook.fi/wp-content/uploads/sites/81/2015/07/image7-300x300.jpg
Julkkikset välittävät ainoastaan rahasta, materiasta ja mediahuomiosta. Ja minä tietty olen mieheni kanssa rahasta, samoin kuin olisin intiimisti kenen tahansa kanssa maksua vastaan. Jep, juuri noinhan se tietenkin on. Joidenkin mielikuvitusmaailmassa ja juurikin niiden ihmisten mielissä, jotka eivät minua tunne.
Ekaan väittämään totean vain sen, että kirjoitan julkista blogiani seuraajilleni ja samalla myös itselleni – sitä kautta saan purettua kaikki ajatukseni sanoiksi. Sellaisesta olen nauttinut aina ja blogit ovat parhaita keksintöjä omien mielipiteiden jakamiseen. Sitä kautta saa monesti myös hyvää keskustelua aikaan, niin hyvässä kuin pahassakin.
Toka väittämä, eli tuo, että olisin kenen tahansa kanssa rahasta, on taas ihan oma juttunsa ja lukunsa. Viikoittain saan viestejä, joissa kysellään, mistä summasta makaisin jonkun kanssa. Samoin saan kuulla koko ajan tuomitsemisia siitä, että olen aviomieheni kanssa ”perintöä odotellessa”. Siinä tapauksessa olisi vissiin tosin kannattanut mennä naimisiin jonkun 80-90 -vuotiaan kanssa kuusikymppisen sijaan, eiköstä vaan?
Älkääkä nyt käsittäkö väärin, en tykkää noista kommenteista huonoa, enkä ole edes vihainen niiden kirjoittajille. Toki jokainen julkisuudessa oleva ihminen tietää, että kommentteja kuulee laidasta laitaan ja myös niihin negatiivisiin kuuluu tottua. Ihmettelen noita tuomitsemisia eniten sen vuoksi, että jokainen joka seuraa/on seurannut vähänkään blogiani/blogejani, tietää tarkkaan sen, miten kirjoitan kaikesta avoimesti. Jos kirjoitan entisistä huonoista parisuhteistani, omista mokailuistani nykyisen avioliittoni aikana, vuosien takaisesta rattijuopumuksestani, abortistani, epäilyksistäni sekä peloistani tiettyjen asioiden suhteen jne., niin miksi valehtelisin muista jutuista? Jos en olisi rehellinen ja avoin ihminen, en taatusti kirjoittaisi noista em. asioistakaan. Believe me. Kukaan ei toimisi niin.
Ja joo, pelkästään rahan takia en tekisi ikinä mitään, mitä en muuten haluaisi. Julkkis ei ole yhtä kuin huora, ei edes paljastavissa kuvissa poseeraava julkkis.
xxx
Jassun paukahdus
39
<50
Vastaukset
- apuatarvittaisiinpian
Jasminin pitäisi hakea psykiatrista apua itselleen. Blogi-kirjoitukset ja insta-kuvat kertovat tasapainottomasta ihmisestä. Sitä se joutilaisuus teettää. Kun ihmisellä ei ole mitään järkevää tekemistä, hänellä on aikaa pohtia typeriä asioita ja tuijottaa omaa napaansa.
Koska Dennis kyllästyy tuohon itsekeskeiseen ihmiseen? Eikö Jasminin äitikään ihmettele tyttärensä kirjoituksia ja julkaistuja kuvia? Eikö työssä käyvä äiti ihmettele tyttärensä joutilaisuutta millään tavalla? Minä ainakin olisin huolestunut, jos lapseni syrjäytyisi työelämästä ja elämästä ylipäätään Jasminin tavalla.
Missä Jasminin kaverit ovat? Hän ei koskaan julkaise iloisia yhteiskuvia vanhojen ystävien kanssa. Saman ikäiset ystävät ovat tärkeitä normaalille ihmiselle. Jasmin on jollakin tavalla jämähtänyt kehityksessään. Hänestä huomaa sen, ettei hän keskustele ikäistensä kanssa eikä seuraa maailman menoa ikäistensä tavoin. Jasmin on syrjäytynyt mummonsa omistaman rintamamiestalon vinttikomeroon kuvailemaan tissejään ja peppuaan sekä kirjoittelemaan blogiinsa samoista asioista vuodesta toiseen seuranaan vain kulunut Pahvi-Sauli. Välillä Jasmin käy tuulettamassa ajatuksiaan alakerrassa 95-vuotiaan mummonsa, 65-vuotiaan miehensä sekä 55-vuotiaan äitinsä luona.- fhbff33hgg
Tsäsmin on ihan pihalla tosielämästä. Kuvittelee ilmeisesti olevansa joku tunnettu ja tärkeä henkilö Suomessa mutta todellisuudessa hyvin harva hänet muistaa tai edes tunnistaa. Pian nelikymppinen kouluttamaton työtön. Nollatulot ja aikanaan kansaneläkkeen varassa kitkuttelee. Jos elää.
- RiskiMuttaLaiska
Viraton, varaton, omakoditon ja viiniinmenevä luuseri.
Tyhjänpanttina päivästä päivään ja vuodesta vuoteen. - Elämän.opeettaja
Vieläkö lienee velkaa pikavippilöistä? Onko peräti ulosotossa? Oppirahat on maksettava. Joidenkuiden kalliimmin kuin toisten. Jotkut maksavat koko elämänsä ajan, mutta eivät silti opi.
- 3e45eydrfyhg
Tuon perusteella pitäisi tuhansien muidenkin jonotella kallonkutistajien ajoille, ajat muuttuu katsos.
- backto60
Eipä tuolta Borootin vuokrakaksiosta taida paljon perintöjä olla odoteltavissa.
- näin-se-on
Voiei, kun koko ajan jäts-parkaa tuomitaan, että hän on tenun kanssa perintöä odotellessa.
Kukaan, EI KUKAAN luule, että perintöjä tulisi. Mies on köyhä eläkeläinen, ei saanut hankittua työllään muuta kuin ruokansa. - kkiyvvtos
Jasmin kerjää klikkauksia blogiinsa, saa niistä jonkun lantin, seiskan kanssa ilmeisesti soppari loppu. Sai niin paljon negatiivistä ts. liian rehellistä palautetta ettei enää viitsi. Ja kiitos iltapäivälehdet shineshine.....
- Mölii
Denun kuollessa rintaperilliset saavat osansa jättiperinnöstä.Jassulle jää vaan tuulen huuhtoma pää
- tsäässi
näin-se-on kirjoitti:
Voiei, kun koko ajan jäts-parkaa tuomitaan, että hän on tenun kanssa perintöä odotellessa.
Kukaan, EI KUKAAN luule, että perintöjä tulisi. Mies on köyhä eläkeläinen, ei saanut hankittua työllään muuta kuin ruokansa.Akka on jo niin leimaantunut ettei kelpaa eläkeukon jälkeen kellekkään kun se on päästänyt kylmän pierun. Kukaan ei ole nytkään kiinnostunut roikkuvarintaisesta hölmöstä jolla ei ole kuin seiskajulkisuus. Joka ei ole kuin pieni kuukausittainen rahallinen apu.
- MiesTurustaVaan
Ja sielläkin keskustelee itse itsensä kanssa.
Nyt on Livekäyttäjä34151 -vinkvinkvinkvink- - PrinsessaHajuherne
Ja pahoittaa mielensä kun kaikki ei nuoleskele.
Esittää sen tekosyyksi sopparin loppumiselle.
Todellisuudessa saanee potkut koska on ilkeä. - eijakoa
tsäässi kirjoitti:
Akka on jo niin leimaantunut ettei kelpaa eläkeukon jälkeen kellekkään kun se on päästänyt kylmän pierun. Kukaan ei ole nytkään kiinnostunut roikkuvarintaisesta hölmöstä jolla ei ole kuin seiskajulkisuus. Joka ei ole kuin pieni kuukausittainen rahallinen apu.
mulle kelpais koska vaan mutta en taida minä kelvata Jasulle :/
- kokeilesitten
eijakoa kirjoitti:
mulle kelpais koska vaan mutta en taida minä kelvata Jasulle :/
Tuksulle kelpaa sen sijaan kaikki joilla on pulssi
- shinesunshine
PrinsessaHajuherne kirjoitti:
Ja pahoittaa mielensä kun kaikki ei nuoleskele.
Esittää sen tekosyyksi sopparin loppumiselle.
Todellisuudessa saanee potkut koska on ilkeä.Mtääh? Onko kahden maan liitossa elävä celebrity pr person saanut fudut Sevenistä? Kertokaa lisää, näin lomalla sitä tippuu kehityksen kelkasta ;D. Mutta enihoo, ei käy ihan täysillä tämä Jasu, tai tietty omien mittapuiden mukaan käy. Kuka päälle 3-kymppinen kehtaisi julkisuudessa kehua retostaa omaa joutenoloaan eli työn vieroksuntaa. Kun kokomusta (aka kokkarit, Kansallinen Kokoomus) on hallituksessa, voisi se laittaa kehiin tutkimuksen, jossa tutkittaisi syrjäytyneitä, työtä vieroksuvia tukielättejä. Kykypuolueen kellokas olisi hyvä esimerkki vaikkei lokkeilua tunnustakaan.
- PissaLiisaTyrkyt
Fuduja toivomme, sitä ennen emme seiskaa osta.
- TuplaLokki
Mainostaa nyt sevenissä miten on hengähtänyt viime päivät ja jatkaa sitä lähipäivinäkin. Pelkkää hengähtämistä elämä riskillä kolmikymppisellä!?! Naaman perusteella vinkkua kuluu taas tasaiseen tahtiin, outo lokkeilija. Makaa vuoroin papsunsa kunnan senioritalossa ja mummolan vintillä, lol.
- ihanitsekin
Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
- HuonojaValintoja
Kädestä suuhun elämä ei käy kyllä kateeksi. Surkiaa.
Eläke-elämää joutilaana senioritalossa 32-vuotiaana.
- KöyhänTorpanNaiset
PitBull on seiskassa julkaissut kuvan jassun mummon torpasta. Voi hyvänen aika, mikä rotisko, olisi tarvinnut remppaa jo aika sitten...!
- KädestäSuuhun
Milläpä rahalla sitä rempaisivat, siivoojan palkallako?
- HouseBull
Nyt on talon kuva jo poistettu Jazminen toimesta. Moni varmasti kerkesi ottaa sen talteen ja ilmestyy vielä.
- RörisköMikäRötiskö
Taloja saa julkiselta tieltä päin kuvata,
mutta evakkotorppia ei ilmeisesti :-D - HommiaKaikille
Oishan siellä hyvä talkooporukka kasassa talon kunnostukseen. Denu vanhana rakennusmiehenä komentaisi mitä Hekla tekee. Jassu voisi itsensäkuvauksen ohessa ja drinksujensa parissa raportoida maailmalle miten remppa etenee.
- MegaVauva
Niinpä, riski jassu vain ei jaksa eväänsä liikauttaa.
- TyhjänVatvoja
Jaskan taru seiskassa vetelee viimeisiään.
Tyhjästä on paha nyhjäistä ~ loputtomiin. - Sääääälittävääää
Jassu fanittaa taas itse itseään seiskalävessä "Livekäyttäjä34151"
- alana85
Paskat fanittaa, lopeta jo tuo paskan jauhaminen täällä
Kristiina - ananasakäämätär
alana85 kirjoitti:
Paskat fanittaa, lopeta jo tuo paskan jauhaminen täällä
KristiinaSulla alana85, on erikoisen vahva tarve puolustaa täällä usein Jassua. Et tunnu sietävän minkäänlaista negatiivista keskustelua idolistasi, vaan selvästi jopa kiihdyt.
Herää epäilys,että olisitkohan Kristiinan sijaan oikealta nimeltäsi Jasmin? :) - alana85
En ole , oletko vajaaälyinen? olen sanonut sinulle sen monta kertaa . Toki olisi kiva olla Jasmin mutta en ole niin en ole. Oletko kenties itse Tuksu? Kuulostat ihan häneltä.
Kristiina - Niin.suah
alana85 kirjoitti:
En ole , oletko vajaaälyinen? olen sanonut sinulle sen monta kertaa . Toki olisi kiva olla Jasmin mutta en ole niin en ole. Oletko kenties itse Tuksu? Kuulostat ihan häneltä.
KristiinaItse ole vajakki, tarvit typeryyksillesi jopa kaksi nickiä. Mikähän desperado oikeasti olet, kun olisit tuosta vaan valmis vaihtamaan elämäsi joutilaaksi tyrkkyjulkkikseksi ja elätiksi, esittelemään riippurintojasi julkisuudessa kuolauksen toivossa ja mikä parasta, kuuluttelemaan pappaseksin ihanista riettauksista. Aatella, Jassulla on vertaisensa faninsa!
- alana85
Niin.suah kirjoitti:
Itse ole vajakki, tarvit typeryyksillesi jopa kaksi nickiä. Mikähän desperado oikeasti olet, kun olisit tuosta vaan valmis vaihtamaan elämäsi joutilaaksi tyrkkyjulkkikseksi ja elätiksi, esittelemään riippurintojasi julkisuudessa kuolauksen toivossa ja mikä parasta, kuuluttelemaan pappaseksin ihanista riettauksista. Aatella, Jassulla on vertaisensa faninsa!
2 nickiä? Olet todella sairas yksilö.Toivon että hankit itsellesi apua . Kuka ei haluaisi olla joutilas,tuskin sinäkään miljonäärinä tekisit töitä . Turha edes väittää muuta. Minä en ainakaan tekisi jos olisin rikas, tekopyhää väittää että tekee työtä muuta kuin rahan takia. Jasmin elää tavallaan ja on sillä pärjännyt ja hän jaksaa hymyillä ja olla positiivinen kaikesta huolimatta,minulle ei merkitse ihmisten tissien koot tai muodot, minulla on pienitissisiä ja isotissisiä kavereita. Minusta tuntuu että ei sinun päämäärä ole täällä Jasminia haukkua tai tavoittaa häntä , rakastat vaan täällä väitellä muiden kanssa . Ehkä oletkin se Johanna Tukiaisen kaveri Emppu? Voin kuvitella että olet sellainen ihminen joka haukkuu kaikki ja näkee kaikessa huonoa ja jonkun vian. Itseä sinä vaan siinä kiusaat. Toivon että löydät elämääsi onnen ja tyyneyden kuitenkin. Vaikka sitten sen Pekan kanssa.
Kristiina - paronitarpar
Sivusta vain sanon, että onhan sinulla 2 nikkiä.
Nimimerkkinäsi on Alana85 ja allekirjoitat löpinäsi nimellä Kristiina.
Kuinka yksinkertainen voi ihminen olla? Olet samaa sorttia Jassun kanssa: siinä on toinen pölkkypää. Ei ole ihme, että tykkäät hänestä. Niinhän se menee, että samantasoiset viehättyvät toisistaan. - MiljoonistaPuhettakaan
Jassu elää papan senioritaloboxissa papan eläkkeen siivellä, ja lomailee mummon evakkotorpassa. Karua ja yksinkertaista...
- slurpslääh
Oiih Jääsmin jolla putkitissit roikkuu polvissa ja nänneissä on jatkuva asfaltti-ihottuma. Kyllä on kiihottava nainen!
- JaLäääh
Ja mikä parasta, Jääsminissä ei ole mitään älyllistä haastetta, sen kanssa saisi vain keskittyä rietasteluihin mitä on papparaiseltaan oppinut. Slurps!!
- paaveli77
Kuka muka haluaa viisaan muijan?? Muijat on pelkkiä sängynlämmittäjiä:D ukot saa rellestää ja ryypätä ja akka ottaa kotona hehkeänä sexyasussa ja tekee ruuat ja pitää turpansa kiinni,inhoan nalkuttavia ämmiä
- SyväJokiPeeveli
Eikä sinua junttia äidinkielen säännötkään rasita.
- paaveli77
ime mun munaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762305Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391813Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141616Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661319Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391315Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191118Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641063- 621022
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110752Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45696