Narsistinen miesystävä

Narsistinuhri

Tapasin ex miesystäväni ystäväporukkamme kautta. Hän oppi tuntemaan minut ja miesmakuni liikuttuamme useamman kuukauden yhdessä. Hän tiesi, etten pitäisi lipevistä miehistä, eikä hän alkanutkaan esittämään sellaista. Aluksi kaikki oli täydellistä. Mietittiin lasten nimet ja omakotitalo merenrannalla. Hän korosti kuinka hän ei ikinä kohtelisi naistaan huonosti, pettäisi, valehtelisi tai antaisi tämän maksaa mitään. Vain kuukausi myöhemmin hän jäi kiinni pettämisestä, useamman eri naisen kanssa, mikä johti tietysti eroon. Tietenkin tämän anellessa minua takaisin ja vannoessaan rakkauttaan minulle, otin hänet takaisin. Ja tein ison virheen, mutta hän oli saanut minut itseensä riippuvaiseksi. Siitä se helvetti alkoi. Ensimmäiseksi se oli vain valehtelua ja lupausten pettämistä. Saattoi perua minuuttia ennen ettei tulekaan, vaikka olisinkin hänet johonkin jo maksanut. Eihän sillä ollut väliä kun rahat olivat minun. Asiat pahenivat. Hän alkoi olla niin riippuvainen minusta, etten saanut nähdä ystäviäni. En saanut muuta tehdä kuin viettää hänen kanssaan aikaa, koska eihän nyt vähintään 28 päivää kuukaudessa ja 24h päivässä riittänyt. Olinhan täysin mitätön, jos halusin nähdä ystäviäni. Ja tämähän tarkoitti sitä, että minua ei kiinnosta olla hänen kanssaan, enkä rakasta häntä. Jos halusin lähteä, estettiin se kaikilla mahdollisilla keinoilla, jos ei tavaroiden ( esimerkiksi puhelimen, autonavaimien, kenkien ) yms. Ottaminen Auttanut, estettiin se fyysisin keinoin. Eli minun omaisuuteni oli hänen, mutta mikään mikä oli hänen, ei kuulunut minulle. Edes ruoka jääkaapissa. Sitten alkoi se jatkuva mollaaminen, miten minä olin huono kaikessa, en tiennyt mitään, en edes vaatteideni kokoa tai koska olin käynyt vessassa. Hän tiesi kaiken paremmin. Turha oli edes väitellä asiasta, koska minä olin se joka ei tiennyt asioista mitään. Päiviä kului, ja kulissi jatkui ystäviemme seurassa. Päällepäin kun kaiken piti näyttää täydelliseltä. Hän väitti jopa minulle päin naamaa ettei ollut tehnyt jotain mitä hän oli minulle tehnyt.
Sitten se paheni, se ei ollut enää vain sanallista, vain myös fyysistä. Milloin hän löi, töni, paiskasi lattialle tai seinään, heitteli minua tavaroilla, potki, lukitsi jonnekin, kuristi tai muuta vastaavaa. Vähänkin hermostuneena hän kävi päälleni, eikä hänen hermostuttamiseensa todellakaan vaadittu paljoa. Hän nautti nöyryyttämisestäni, ja mitä paskempi olo minulla oli, sitä enemmän hän nautti. Minun onnekseni hän ei saanut minua alistettua täysin vahvan luonteeni takia, mutta manipuloimaan hän onnistui aina. Se on helppoa aina uskoa miten ihminen muuttuu, ja todeta että eipä muuttunutkaan, ja uskoa samaan valheeseen uudelleen. Siitä tulee jatkuva oravanpyörä mistä on mahdotonta päästä pois. Miten tuollaiseen ihmiseen voikin jäädä "riippuvaiseksi" ? Loppupeleissä kun hän ei tuo elämään mitään hyvää sisältöä. Viimeisen kerran hän kävi päälleni, ja päätin päättää vuoden kestävän kamalan suhteemme.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoja

      Samaa kokenut omassa elämässä. Hirviönarsisti. Alusta asti ihmettelin sen monia juttuja,todella outoja. Laitoin ulos. Multa ei itsetuntoa vienyt. Vainoaa aikansa. Yhteydenpito kokonaan tälläiseen ihmiseen pois, näin narsku ei saa tarttumapintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe